Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kuukauden viimeinen postaus


Taas tuli niin fiksu otsikko, että aivan mahdotonta.  Miten se voikin olla niin vaikeaa, etsiä muutama naseva sana otsikoksi, mutta niin se vain on.  Onneksi en ole ainoa, sillä aina silloin tällöin olen lukenut muidenkin potevan samaa ongelmaa, jos niin voi sanoa.

Mutta nyt esittelen eilen saamani sukat ja sitten muutaman valmistuneen jämälankatyön.



Hiljattain oli Hilkalla blogissa Hilkan käden jälkiä arpajaiset, joissa onnetar suosi minua. Ja eilen posti toi minulle toivomani värisestä langasta tehdyt Kalajoki-sukat. Kiitos Hilkka, tykkään näistä oikeasti. Heti pääsivät käyttöön ja olen tämänkin päivän näillä tepsutellut.

Hauska sattumakin tähän palkintoon liittyy. Hilkka nimittäin kertoo saaneensa kipinän Kalajoki-sukkien tekoon juuri minulta täältä Lankapirtistä. Teinhän talvella parit Kalajoet, jotka molemmat menivät lahjoiksi ystävilleni.


Sitten niitä omia tekeleitäni, joihin olen käyttänyt jämälankoja ja ne siis päätyvät myös Jämäkuun listoillekin.

 Etiopian nutut taitavat olla jo kaikille tuttuja. Onhan niitä tehty koko Suomessa jo usean vuoden ajan. Minäkin olen näitä muutaman tehnyt, mutta siitä on jo vuosia. Viime aikoinahan hyväntekeväisyyskäsityöni ovat olleet pääasiassa sytomyssyjä, mutta nyt halusin vaihteeksi tehdä nutun. Tähän käyttämäni langat ovat kaikki Woolin jämiä, osa peräti vuosien takaista merinovillaista Woolia. Langanmenekki oli 75 g ja pyörönä ihan ohjeen mukaan tein. Periatteeni oli käyttää mahdollisimman monta nöttöstä kokonaan loppuun, siksi raidoittuminen nutun yläosassa on sellaista kuin on. Oletan, että niissä oloissa, mihin nutut menevät, ei ehkä ulkonäöllä ole kovinkaan suurta merkitystä.

Nuttujen toimitusosoitehan muuttui kuluvan vuoden tammikuussa ja se löytyy täältä blogistanikin.



 Seuraavaksi keräsin sinisiä ja valkoisia puuvillalankojen jämiä tehdäkseni niistä sytomyssyn.  Kuvassa vasemmalla se keräämäni kasa ja oikealla lopputulos, jopa kaksi myssyä.  Lankakerät vähenivät, mutta vielä niitä ainakin yhden myssyn verran jäi. Tuonne puuvillalankojen laatikkoon ne kuitenkin vein enkä aloittanut kolmatta myssyä. Tuli muut jutut väliin.



 Nämä kirjoneulemyssyt siis tein noista langoista sytomyssyiksi.  En muista, olenko tehnyt yhtään sytomyssyä kirjoneuleena, muita kirjoneuleita kyllä. Nyt sain idean LeaP:ltä, joka esitelee blogissaan Neula&Puikko vastaavia kirjoneuleena tekemiään sytomyssyjä esim. täällä. Kiitos Lea ideasta!

Langat olivat sekalaisia puuvillalankoja, kuta kuinkin saman vahvuisia keskenään. Loin 104 silmukkaa ja 3mm:n pyöröpuikoilla mentiin (lopuksi sukkiksetkin). En suunnitellut kuvioita etukäteen vaan työn edetessä ne kehittyivät pikku hiljaa. Siniresorisessa myssyssä sininen lanka loppui kesken ja sitä jatkoin toisella sinisellä ja molempiin käytin useampaa kuin yhtä valkoista lankaa.  Langan menekki näihin kahteen myssyyn oli yhteensä 70 g.

Olen näihin myssyihin tyytyväinen ja voinkin tehdä jossain vaiheessa samantapaisia lisääkin. Sopivia lankoja löytynee, eri värejäkin.


Nyt toivottelen kaikille oikein iloista ja kohtuudella vallatontakin vappua!






20 kommenttia:

  1. Ihana nuttu ja kauniita myssyjä! :) Minunkin hyväntekeväisyyskäsityöni rajoittuvat oikeastaan sytomyssyihin ja etiopianuttuihin, toisiin menee puuvillanjämät ja toisiin villanjämät. :) Nyt yritän tarkoituksella kerätä noita Nallen ja Woolin vahvuisia jämiä niin paljon, että voin sitten syksymmällä laittaa kunnon nuttutalkoot täällä omassa kodissa pystyyn. :) Jämistä tulee ihan parhaita neuleita, tuo sinunkin nuttusi on niin nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, jämistä saa kyllä ihan hyviä neuleita, kun vaan viitsii nähdä hiukan vaivaa yhdistelyssä. Ja mukavaakin se kyllä on. :)

      Poista
  2. Upeita neuleita olet tehnyt. Mukavaa Vappua Sinulle

    VastaaPoista
  3. Kiva, että sukat olivat sopivat ja mieleiset! Minua kyllä vähän jännitti, kun olen aistinut Sinun olevan huipputekijä kaikenmoisissa neuleissa. Toisaalta tiedän, että osaat niitä arvostaa, vaikka ne eivät ihan täydellistä työtä olisikaan. Tein kuitenkin ne ohjeen mukaan enkä uskaltanut alkaa kikkailla kantapäihinkään mitään erityistä. Hienoa, kun ne sattuivat tulemaan juuri Sinulle. Kiitos Sinulle, olen monia kivoja vinkkejä blogistasi saanut!
    Jämälankatyösi ovat upeita! Osaat kauniisti yhdistellä värejä.
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilkka, voi turhaan jännitit. En minä ole mitenkään huipputekijä, ihan tavallinen vaan. Virheitä ja huonoa jälkeä syntyy minullakin. Virheet puran, jos ne tuntuvat minusta haitallisilta, mutta muuten saavat jäädä. Mielestäni "kaikki kukat saavat kukkia" käsitöissäkin. Mutta näistä sukista sinä ainakin olet saanut tosi hyvät, niin tasaista jälkeäkin olet tehnyt. :)
      Mukavaa, että olen voinut olla sinulle vinkkien antajanakin.

      Poista
  4. Nythän onkin kauniita sytomyssyjä. Ne viedään varmasti ensimmäisenä käsistä ♥ Onneksi olkoon voitosta, kaunis malli tuo Kalajoki-sukka.

    VastaaPoista
  5. Onpas sulla käynyt mukava tuuri:) Aivan ihania nuo kirjoneulemyssyt! ..ja nätti nuttukin! Hauskaa Wappua!

    VastaaPoista
  6. Arvaapa mitä?! Kirsikkakin sai tehtyä itselleen omat Kalajoet- vähänkö olin ylpeä itsestäni :) Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka, kiva kuulla, että Kalajoet on sielläkin tehtyinä. :)

      Poista
  7. Kauniit sukat! Kirjoneule sopii hyvin myssyihin! Mukava seurata jämälankatöitä!
    Iloista Vappua!

    VastaaPoista
  8. Ihanat Kalajoet sait!
    Nättihän tuosta nutusta tuli, älä ole siellä turhan vaatimaton!!!
    Sievät myssytkin.
    Iloista ja vallatonta Vappua teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, kyllä nuttu on minustakin ihan kelvollinen, mutta ei vastaa sitä sisäistä näkemystä, mitä tavoittelin. ;)

      Poista
  9. Kauniit sukat olet saanut. Kivan näköinen Etiopian nuttu ja kauniita myssyjäkin. Minullapas santtukukka kukkii ja nuppujakin on paljon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, onpa kiva kuulla, että santtusi voi hyvin! Se oppi kai heti, kun sai oikean komennon. :D Minulla ensimmäinen vasta avannut pari kukkaa ja nuppujakin vain kohtuullisesti.

      Poista
  10. Kauniit kalajoet olet saanut! Nättejä myssyjä; noihin voisi kirjoneuletta harjoitellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, tällaisiin myssyihin voi kokeilla kaikenlaisia kuvioita. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.