Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Parit sukat


Kuukauden loppupuolella olen tikuttanut parit sukat Novitan sukkalehden ohjeella.  Samalla olen ihmetellyt, miten paljon sopiva kuva vaikuttaa mallin kiinnostavuuteen. Kyseistä lehteä olen moneenkin otteeseen katsellut ja muutamat sukat sen ohjeiden mukaan tehnytkin, mutta tämä malli ei ole herättänyt ollenkaan kiinnostustani.  Sitten näin kauniit sukat eräässä FB:n kässäryhmässä ja heti halusin tehdä samanlaiset. Kyselin ohjetta ja sain yllätyksekseni kuulla sukkien olevan Saga-palmikkosukat ko. lehdestä.  Taas kerran totesin, että hyvä kuva kertoo paljon.




 

Malli Saga- palmikkosukat mukailtuna, ohje Novitan sukkalehdestä
Lanka ohjeen mukaisesti 7veikkaa, menekki 115 g
Puikot 3.5 mm
Koko 39.
 
Ohjeen silmukkamäärä oli minun käsialalleni aivan liian vähän, joten lisäsin kaikkiin nurjiin raitoihin yhden silmukan ja sain aika sopivan kokoisen sukan omaan kapeaan jalkaani. Alun resoriosuudessa rytmitin omaan makuuni nurjat ja oikeat silmukat, mutta muuten tein ohjeen mukaisesti. 



 Sain mielestäni aika mukavat sukat aikaan, mutta koko ajan on ollut mielessä, että mallia voisi kehitellä jotenkin.  Vielä en ole vaan keksinyt sopivaa muunnelmaa sille.




 Minä en itse oikeastaan tykkää paksuista sukista, joihin lasken myös 7veikan paksuiset sukat. Teen niitä kyllä, kun monet pitävät niistä ja itsekin olen huomannut niiden mukavuuden kumisaappaissa.  Siksipä halusin kokeilla, miten ohje istuu ohuempaan lankaan ja nappasin sopivasti esillä olleen Nalle-kerän.



Ohjetta mukaillen syntyi pienet Saga-palmikkosukat, koko lienee 34-35. 
Lanka Nalle aloe vera, jonka menekki oli 70 g
Puikot 3 mm

Silmukoita työn alussa 58, terässä 56. Kantapään tein vaihteeksi ristiinvahvistettuna.

Mitä minä näistä muuta sanoisin. No ainakin sen, että jemmapussiini menevät molemmat parit odottamaan sopivaa tarvitsijaa. Ja mallin kehittely jää pyörimään mielessäni, ehkä joskus voit lukea siitä lisää.





15 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! Minäkin olen tuolla mallilla tehnyt yhdet sukat, muistaakseni äidilleni. Minulle 7 veljessukat on "normaalit" sukat, Nallet on jo ohuet. ;) Sitä ohuemmasta langasta (esim. Austermann Step, Drops Fabel, ticotico, Pikkusisko...) tehdyt on kesäsukkia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, minä puolestani tykkään juuri noista ohuista langoista tehdyistä sukista. Käytän kesät talvet sellaisia, talvella tossukat sukkien päällä. Niin ne makumieltymykset vaihtelevat. :)

      Poista
  2. Voi miten kuva vaikuttaakaan!
    Kuvastasi ihmettelin, että mikä malli, kun mielestäni olen melkein kaikki sukkalehden mallit jo toteuttanut, jotkut useaampaankiin kertaan. Piti lehdestä tarkistaa - tehty on, mutta menivät lahjaksi. Sinun kuvasi oli niin paljon parempi, etten heti osannut yhdistää!!
    Meitsille Nallet on turhan ohuet, olen vannoutunut seiskaveikkasukkailija. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, hih, minunko kuva parempi! :D Kiitos, lämmittää mieltä, vaikka arvelen sinun kohteliaisuuttasi kehuvan.

      Poista
  3. Kauniit sukat. Minustakin seiskaveikasta tulee ne oikeat villasukat, paksut ja lämpimät. Mutta onneksi makuasioista ei voi, eikä kannata, kiistellä :) t. Eija

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti sukkamalli :)
    Itsellä menossa Dropsin Fabelia sukissa ja onhan se vähän turhan ohutta, mutta onpahan vähän erilaiset, mitä normaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, aika ohuttahan Fabel on, mutta minä teen siitä mielelläni. :)

      Poista
  5. Tosi kauniit sukat!

    Minäkin aloitin kerran tuota mallia seiskaveikasta ohjeen mukaan, ja sain kantapäänkin jo tehtyä ennen kuin totesin, että liian pienet ovat. Taitaa olla ohjeessa hieman huono mitoitus. Minä purin oman aloitukseni ja tein jotkut muut siitä langasta, mutta tuo yhden silmukan lisääminen nurjiin raitoihin voisi olla hyvä idea. Kirjoitin jo omaan sukkelehteeni ohjeen kohdalle, että liian pienet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, joo ohjeessa on huono mitoitus tai mallisukat on tehty paksuilla puikoilla ja löysällä käsialalla. Lisääpä nurjia silmukoita tai palmikkoraitoja, niin saat sopivammat sukat. :)

      Poista
  6. Kauniit nuo valkoiset sukat! :)

    VastaaPoista
  7. Nätti malli! Minäkään en tykkää paksuista sukista eikä meillä kukaan muukaan, joten 7-veikka -ohjeita joutuu aina säätämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, meitä ohuiden sukkien ystäviä onkin aika monta. :)

      Poista
  8. Kauniit, ristiinvahvistettua kantapäätä en ole vielä kokeillut, mutta se sopii oikein mainiosti palmikkosukkaan! Kuulun ohuempien sukkien käyttäjiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, tuo ristiinvahvistettu kantapää on ihan mukavan näköinen ja kiva tehdä vaihteeksi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.