Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 1. elokuuta 2013

Heinäkuun viimeinen



Toissa päivänä jäi käsityön tekoni myssyn silmukoiden luomiseen, kun saimme nauttia mukavien vieraiden seurasta sekä päivällä että illalla. Mutta eilen silmukat saivat jatkoa ja tikutin myssyn sitten valmiiksi.

 

 Ihan tavallinen perusmyssy, mutta minusta itsestä nätti.  Raidoitus muodostui sinisävyisen Novitan Puro Batikin kahdesta kerroksesta ja yhdestä kerroksesta harmaata Red Heart Cotton Mix'ä.  Molemmat jämäkeriä, joista jälkimmäistä jäi vajaa metrin pätkä ja Batikia hiukan enemmän.  Silmukoita 100, puikot 3 mm ja 3.5 mm ja langanmenekki yhteensä 55 g. Tuloksena omaan päähäni passeli myssy, mutta ei jää itselle vaan menee sytomyssyksi.


 Minä olen ahkera kirjastossa kävijä ja tutkin joka käynnillä uutuuskirjat.  Useimmat uudet käsityökirjat pääsevät mukaani tarkempaa tarkastelua varten, mutta monetkaan niistä eivät ole herättäneet haluani omistaa niitä. Mutta nyt sattui poikkeus kohdalle.



Nimensä mukaisesti Pieni suuri kirjontakirja.  Siihen mahtuu pienestä koostaan huolimatta runsaasti tietoa kirjontaa harrastaville, alun yleisohjeista yli 400. erilaiseen pistoon. Luulen, että monelle kirjontaa harrastavallekin tästä löytyy uutta, aloittelijoista puhumattakaan.



Kuvat ovat selkeät ja sanalliset ohjeet tukevat niitä. Tuossa pistomäärässä on monia harvinaisia pistoja, jotka ainakin minulle ovat aivan outoja. Ne houkuttavat tällaista aina uudesta kiinnostunutta kokeilemaan niiden tekoa, mutta toistaiseksi se saa jäädä haaveen asteelle.  Jos/kun palaan kirjontaharrastuksen pariin, niin tämän kirjan tulen hankkimaan itselle. Ja voin suositella sitä muillekin, jotka kirjovat paljon. Eikä tämä ole maksettu mainos.


 

8 kommenttia:

  1. Nätti myssy! :) Minäkin tykkään lainata kirjastosta käsityökirjoja tutustumista varten, kaikkia kirjoja ei tarvitse omistaa! Ja usein huomaan, kun kirja on ollut neljä viikkoa lainassa, että eipä se sellainen olekaan, millaisen haluaisin omaksi ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, niin minullekin yleensä käy uutuuskirjojen kanssa. Ja aika harvassa kirjaasa on esim. sellaisia neuleohjeita, joita haluaisin tehdä.

      Poista
  2. Onpa ihanasti raidoitettu myssy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, kiva kuulla, että on muidenkin mielestä nätti. :)

      Poista
  3. Moi. On kaunis myssy, hyvänmielen värit, tyyni ja onnellinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontupa, värit tosiaan luovat tyynen tunnelman, enpä ollut huomannutkaan itse. :)

      Poista
  4. tosi ihana myssy! kauniisti värit tulevat esille harmaan kanssa! Ja tuo kirja olisi kyllä kans aika kiva... noilla pistoilla voisi koristella vaikka tossuja tai lapasia ja miksei myös pipoja... kamalasti tuli heti ideoita päähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ullapulla, minustakin tuo harmaa tuo raitalangan värit kauniisti esille. Ja kirja on tosi upea, sen voin vahvistaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.