Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 31. elokuuta 2013

Talven varalle



Täällä varaudutaan jo talveen vaikka kesä on vasta lopuillaan ja syksy edessä. Eipä sitten tule kiirus, kun pakkaset ja lumituiskut yllättävät. Miksihän ne muuten aina yllättävät, kun joka vuosihan ne takuuvarmasti tulevat. Vieläpä kutakuinkin samoihin aikoihin.


Ensimmäiset lapaset sain valmiiksi pari päivää sitten ja seuraavat ovat puikoilla. Nähtäväksi jää, saanko ne valmiiksi ennen Sukkasadon alkua.


 Luultavasti useimmille vierailleni tutut tuplalapaset. Kuvion verran uutta sentään.  Se on peräisin Tallinasta ostamastani kirjasta 1000 kudumismotiivi, jossa on nimensä mukaisesti tuhat kaaviota kirjoneuleisiin.



Jos jollekin nimitys tuplalapanen ei kerro mitään, tiedoksi hänelle, että kyseessä on onteloneuletekniikalla tehdyt kaksinkertaiset lapaset, ikään kuin täkänä. Voisi niitä sanoa kääntölapasiksikin.  Kuvassa näkyy molemmat puolet.



Ohje näihin on omani ja löytyy täältä.  Lankana näissä käytin punaista ja harmaata Maijaa, joiden menekki yhteensä oli 100 g. Silmukoita resorissa 48 ja kämmenosassa 41. Puikot 2.5 ja 3 mm:t. Lapasten koko S.

Mitä näistä muuta kertoisin. No sen verran vielä, että näitä tehdessä keksin, miten kavennukset kannattaa tehdä. Nimittäin 1. ja 3. puikolla kuten ennenkin (katso ohje) ja puikoilla 2 ja 4 teinkin 2 oikein yhteen kuten ennekin mutta 2 nurin yhteen takareunoistaan. Näin kaikki kavennukset kallistuvat lapasen keskustaan päin. Päivitän ohjeenkin lähiaikoina.


Hyvää elokuun viimeistä päivää ja syyskuun alkua kaikille!



10 kommenttia:

  1. "Täkänälapaset"
    Kauniin väriset ja muutenkin hienot. Tämä tekniikka on minulla vielä oppimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daisy, tämä tekniikka o

      Daisy, minullakin on monta tekniikkaa ja vielä useampia malleja, joita en ole vielä opetellut. Eikä kaikkia tietenkään tarvitsekaan opetella. :)










      Poista
  2. Ihanat lapaset! :) Minä en ole vieläkään tuplalapasia tehnyt, mutta tuplasukat kylläkin viime talven Novitan ohjeella. Mulla on myös talveen varustaminen käynnissä, juuri tätä postausta lukiessani loin silmukat toiseen lapaseen (toisen tein eilen). Vähän sinua apinoiden kutaisin eilen myös myssyn, näet varmaan vielä tämän päivän aikana blogissani, miten minä sinua matkin. :) Kovasti pitää tänään tikuttaa, että saa nämä talvitamineet valmiiksi, niin saa seuraavat kaksi kuukautta keskittyä rauhassa sukkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, mutta minä en olekaan tehnyt tuplasukkia. ;) Pitääpä käydä kurkkaamassa, miten olet minua matkinut. :D Sukkien tekoon minäkin meinaan heti huomenna ryhtyä.

      Poista
  3. Nää tuplalapaset on ihania,ihana kuvio

    VastaaPoista
  4. Ihanat tuplalapaset! Kyllä minäkin vielä nuo ihanat ja lämpimät tuplalapaset teen, kunhan vaan saan opastusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihalaiska, kyllä, kyllä sinä näitä pian teetkin. ;)

      Poista
  5. Onpas taas ihanat ja lämpimät lapaset :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.