Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 24. lokakuuta 2013

Raitaa lisää



Sukkasatoa korjataan vielä jonkun aikaa. Tänään minä kärrään Heinälatoon yhdet sukat, mutta en vielä teidä, joko sadonkorjuuni päättyy siihen pariin.



Nämä raitasukat valmistuivat muutama päivä sitten.  Kooltaan ne ovat 38 ja lankana kahta eri väristä Tico Ticoa, joiden menekki yhteensä 60 g. Puikot 2.5 mm:t sukkikset ja silmukoita 56.

Näin langat nyt raidoittuivat, mitenkään en sitä säädellyt, aloitin vain lankojen päistä. Kummaltakin kerältä tein tällä kertaa kolme kerrosta vuorotellen paitsi suuosan resorin, kannan ja kärjen yhdellä värillä. Perussukka tiimalasikantapäällä minun tapaani: varren resori 3 o, 1 n (paitsi 10 ensimmäistä kerrosta 2 o, 2 n) jatkuu jalkapöydän päällä kärkikavennuksiin asti, kärki sädekavennuksella.
 


Tänä syksynä olen tehnyt jo kolmet raitasukat samoista Tico Ticon väreistä (ensimmäisestä ja toisesta parista kerroin täällä ja täällä) ja voi olla, että sarjaa jatkuu vieläkin. Lankaa nimittäin on enkä itse ole vielä kyllästynyt seuraamaan, miten langat raidoittuvat.  Sen verran eroa näissä sukissa on, että reunimmaisissa raidat ovat kolmen kerroksen korkuisia kun taas keskimmäisissä sukissa ne ovat kahden kerroksen korkuiset. 



10 kommenttia:

  1. Iloisia raitasukkia, mukavasti piristävät! Väriä vaihtavat langat jaksavat edelleen yllättää, toki positiivisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, jaksavat todella yllättää tai ainakin pitävät mielenkiinnon yllä. :)

      Poista
  2. Raitasukkien väriewn vaihtumisen seuraamisessa on jotain hypnoottista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, just noin, että on hypnoottista seurata värien leikkiä. :)

      Poista
  3. Naa on niin ihania nää sun raitasukkasi!

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkullisia sukkia! Kauniita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.