Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 5. joulukuuta 2013

Kukkaiset lapaset


Sattuipa kohdalle vasta valmistunut henkilö, jolle halusin jotain pientä onnittelua laittaa. Kukathan sopivat aina onnitteluun, mutta jotain hiukan kestävämpää mietin. Niinpä muistui mieleeni ihailemani kukkalapaset Villapallon blogista. Kukat ja lapaset, eikös se ole ihan hyvä yhdistelmä. Ohje on kirjoneulelapasille, mutta soveltuu pienin muutoksin tuplalapasiinkin. Ja kun tiesin saajan ehkä hinkuavan tuplalapasia, niin semmoiset siis puikoille. Kaaviokin minulla oli valmiiksi printattuna, että pääsen pian tekemään, kun fiilis iskee.  


 Kukkakuvioiset tuplalapaset koko naisen S
Lanka Nallea, menekki yhteensä 80 g
Omalla tutulla ohjeellani tein, sehän löytyy täältä
Kukkakaavio täältä Villapallolta
 Puikot 2.5 ja 3 mm:t
Silmukoita resorissa 48 ja lapasosassa 41.




Värit ovat tummaa liilaa ja pinkkiä. Ne näkyvät kuvissa aika todellisina vaikka sähkövalon aikana kuvat napsin. 




Minulta on kyselty, kuinka kauan minulla menee aikaa tuplalapasten tekemiseen. Jotkut ovat myös ensimmäiset tuplalapaset tehtyään pitäneet työtä kovin hitaana. Kaiken uuden tekniikan oppiminenhan vie tietenkin aikansa ennen kuin siitä tulee rutiinia. Tuplalapasia tehdessä on huomioitava myös, että resorin jälkeen lapaset ovat kaksinkertaiset, mikä tietenkin lisää työtä ja siihen kuluvaa aikaa. Itse en ole pitänyt näitä kovin aikaavievinä tehdä, siksi päätin seurata, paljonko näiden lapasten tekoon menee aikaa. Merkkasin ylös paperille kutomiseen käyttämäni ajanjaksot ja ynnäsin lopuksi.  Tulokseksi sain n. 9½ tuntia.  Joku muutaman minuutin jakso on saattanut jäädä merkkaamatta, mutta uskon tuon olevan aika lähellä totuutta. Onko se paljon?  Minusta tuntuu, että se on ihan kohtuulinen aika.



Hyvää itsenäistyyspäivää kaikille Lankapirttiin poikenneille!




28 kommenttia:

  1. Kauniit ovat kukkalapasesi. Minusta punainen puoli on vielä kauniimpi,vaikka kyllä tummenpanakin on hyvän näköiset.

    VastaaPoista
  2. Ihanat lapaset! Voi kunpa joskus saisin aikaiseksi opetella noiden tuplien teon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, on niin monia ihania juttuja, ettei kaikkia ehdi millään tehdä. ;)

      Poista
  3. Kauneuden lisäksi varmasti myö lämpimät, kyllä on ihana valmistumislahja.
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, lämpimiä nämä "tuplat" ovat tosiaan. :)

      Poista
  4. Ihanat nämä sinun kukkalapasesi! Itse olen tehnyt vasta neljät tuplalapaset alle kouluikäisille lapsenlapsilleni. Tein myös resoriosan tuplana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, mielenkiintoista kuulla, että teet resoritkin tuplana. Itse en ole sellaista edes ajatellut enkä ainakaan vielä ole kekannut, miten se tehdään. Valaisetko minulle? :)

      Poista
  5. Kauniit lapaset - samoin nuo aikaisemmin valmistuneet käsityöt. (Olen käynyt kurkistamassa, mitä touhuat - mutta jostain syystä kommentointi on jäänyt vähemmälle.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, eihän aina jaksa eikä ehdi kommentoida, mutta kiva kuulla edes joskus mielipiteesi. :)

      Poista
  6. Ja täällä on tämä lapasten saaja! Onnellinen, hämmentynyt ja kiitollinen Matleenan avarasta sydämestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi lapasten saaja, kiitos lämpöisistä sanoistasi! :)

      Poista
  7. Hyvän näköiset tumpit oot tehnyt. Seiltä samasta osoitteesta hain minäkin ohjeet. Täytyykin laittaa kuva niistä.
    Hyvää Itsenäisyypäivää sinne Lankapirttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia, mielelläni näkisinkin kaikki ohjeellani tehdyt lapaset. :)

      Poista
  8. Kauniit lapaset ja ihanan värisetkin!

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  9. Todella kauniit lapaset! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  10. Hei Matleena:) Kauniit lapaset, kukkasia kädessä, niin sanotusti.
    Hyvää itsenäisyyspäivän yötä sinulle.

    VastaaPoista
  11. Erittäin kauniskuvioiset tuplalapaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ArmiL, minustakin tämä kuvio on kaunis ja sopii hyvin tuplalapasiinkin. :)

      Poista
  12. Pitää varmasti sormet lämpiminä! Täytyypä kokeilla, kun olet laittanut hyvän ohjeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentukka, kiva kuulla, että malli ja ohje kiinnostavat sinuakin. :) Vinkkaapa minulle, kun "tuplasi" ovat valmiit, niin pääsen niitä ihailemaan heti. :)

      Poista
  13. Teen tuplalapasen suun seuraavasti: kudon ensin kummallakin värillä kerroksen resoria, sitten jatkan
    tuplana. Raidoituksen teen samalla tavalla, kuin kuvion lapaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, mielenkiintoista. :) Pitääpä minunkin testata.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.