Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Taas raitasukkia


Sukkia täällä vain tikutellaan!  Taas on valmistunut kahdet ja heti panin seuraavat puikoille. Mutta eilen kävin ostamassa yhteen lapasmalliin sopivaa lankaa, kun minulta ei sopivaa vahvuutta ja väriä löytynyt varastoistani, joten taidanpa seuraavaksi vaihtaa lapasiin.  

Sattuipa muuten ollessani Lankamaailmassa sitä lapaslankaa ostamassa, että blogituttu tunnisti minut. Tai ei kai se mikään ihme ollut, kun ollaan ainakin kerran tavattu messuilla, vuonna 2010.  Johan minut tuntee aina, jos kerran näkee!  :D  No oikeastaan minäkin tunnistin hänet, mutta en ollut aivan varma enkä yht'äkkiä tietenkään muistanut hänen nimeään. Mutta hänpä muisti ja kysäisi, oletko Matleena. Hän oli Pilvikirsikka!  Mukava oli tavata vaikka vain hetkisen verran. :)




Mutta tässä ne valmistuneet sukat.

Innostuin käyttämään "raitakonetta", kun sen taas pitkästä aikaa muistin ja löysin. Ja sen avulla raidoittuivat nämä eräälle avioparille menevät sukat.  Toimeksianto oli: miehen siniset sukat kokoa 42 ja vartta 30 cm ja naisen sukat kokoa 38, vartta 20 cm ja minkä väriset vaan käy, lankana molemmissa 7veikka. Tällaiset sitten syntyi, toivottavasti miellyttävät. Matkaavat vasta tammikuussa saajilleen.





Malli oma perussukat raidallisina koko 42, varsi 30 cm ennen kantalappua
Lanka sinistä, siniharmaata ja mustaa 7veikkaa, langanmenekki yhteensä 165 g
Silmukoita 56, joita tikutin 3.5 mm:n sukkiksilla




Malli oma perussukat raidallisina koko 38, varsi 20 cm ennen kantalappua
Lanka grafiitin harmaa, ruskehtava, luonnonvalkoinen ja musta 7veikka, menekki yhteensä 135 g
Silmukoita 52 ja puikot 3.5 mm:t sukkikset

Ja raidoituksen minulle suunnitteli toiveideni mukaan raitakone Random Stripe Generator.


Pari päivää sitten valittelin, että ei ole lunta vaan maa melkein mustana.  No, nyt sitä sitten tuli ainakin 10 cm! Mutta on märkää ja loskaista ja räystäiltä tippuu vesi. Vieläkin siis epävarmaa, saadaanko valkea joulu.  Siitä huolimatta vietetään kiva viikonloppu ihan leppoisissa merkeissä eikä stressata itseämme joululla. Se tulee vähemmälläkin hössötyksellä.  :)  Siis hyvää viikonloppua ja neljättä adventtisunnuntaita!




23 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia ja hienot raidoitukset . Pitääpä itsekin joskus kokeilla tuota raitakonetta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on viimeisen päälle hienoja sukkia! <3

    VastaaPoista
  3. MInäkin tykkään neuloa raitasukkia. Niihin saa kivasti uppoamaan jämäkerät. En ole koskaan kokeillut tuota Raita Generaattoria. Osaisinkohan käyttää ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikku, helppoa sen raitageneraatorin käyttäminen on, joten kokeilemaan vaan. :)

      Poista
  4. MInäkin tykkään neuloa raitasukkia. Niihin saa kivasti uppoamaan jämäkerät. En ole koskaan kokeillut tuota Raita Generaattoria. Osaisinkohan käyttää ?

    VastaaPoista
  5. MInäkin tykkään neuloa raitasukkia. Niihin saa kivasti uppoamaan jämäkerät. En ole koskaan kokeillut tuota Raita Generaattoria. Osaisinkohan käyttää ?

    VastaaPoista
  6. MInäkin tykkään neuloa raitasukkia. Niihin saa kivasti uppoamaan jämäkerät. En ole koskaan kokeillut tuota Raita Generaattoria. Osaisinkohan käyttää ?

    VastaaPoista
  7. Kivoja sukkia ja paljon. Tarvitsisi varmaan joskus kokeilla raitakonetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, joskus on kiva käyttää raitakonettakin. ;)

      Poista
  8. Kivoja sukkia!
    Täällä taas vaihteeksi sateloo vettä. Lunta on massa ihan mukavasti, mutta tiet ja pihat ovat lumen alta peilikirkkaalla jäällä. Liikkuminen hyvin tarkaa hommaa.
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu, meillä ei sentään satanut vettä, mutta uusi lumi suli suurelta osin pois. Nyt juuri ja juuri ollaan pakkasen puolella ja on hirmu liukasta.

      Poista
  9. Kyllä tuollainen raitainen sukanvarsi on hieno, tykkään myös sukkiesi väreistä.

    VastaaPoista
  10. Kivoja sukkia.Olen ihan unohtanut tuon raitageneraattorin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso gnu, samoin minulla oli raitageneraattori pitkään unohduksissa, mutta sitten se jostain pulpahti mieleeni. FB:ssa huhuilin apuja sen löytämiseksi ja pianhan se sitten löytyikin. :)

      Poista
  11. Kauniita raitasukkia. Pitää varmaan itsekin kokeilla tuota raitakonetta.
    Joulu todellakin tulee vähemmälläkin hössöttämisellä, olen aivan samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, oikeastaan taitaa saada jopa paremmin joulumielen, kun ei hössötä turhia. :)

      Poista
  12. Juu oli kivaa nähdä. Tunnistin sinut heti, kun tulit tiskille. Oishan juttua varmaan riittänyt pitemmäksikin aikaa, neuleista ja langoista.
    Kauniita sukkia olet kyllä taas neulonut. Miekii oon tuollaisia raitoja harrastanut jo monta kymmentä vuotta, mutta nyt vasta kuulen ekaa kertaa jostain raitageneraattorista, mikä mahtaneekaan olla. Neulon vain oman inspiraation mukaan ja katson vain "omalla silmällä" mikä väri ja minkä levyinen raita sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvikirsikka, joo ei meillä varmaan aika tulisi aivan äkkiä pitkäksi, vaikka pitempäänkin ehdittäisiin turista langoista ja käsitöistä. :)
      Tuttua on minullekin suunnitella itse raidoitus sukkiin yms, mutta joskus on kiva käyttää valmista ehdotelmaa.

      Poista
  13. Todella kauniita raitasukat! Miekin olen kerran raidoittanut yhdet jämälankasukat raitageneraattorilla. Täytyisi muistaa käyttää sitä useammin.
    Hyvää joulua siulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, kiitos samoin sinulle ja läheisillesi hyvää joulunaikaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.