Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 2. tammikuuta 2014

Mitä teinkään viime vuonna

Luokaamme taas katsaus viime vuoden aikana valmistuneisiin käsitöihini, kuten täällä on ollut tapana tehdä näin vuoden ensimmäisinä päivinä.  Yllättävän paljon oli töitä ehtinyt valmistua enkä kaikkia muistaisi tehneenikään, ellen kirjaisi niitä ylös.  Minulla on kansio, johon panen tuotteen valmistumispäivän  ja lankatiedot. Siitä on ollut helppo napsasta kuukauden tiedot kuukausiraporttiin. Sen lisäksi aloin viime vuonna kirjaamaan vihkoon kuukausittain, monetko sukat, lapaset jne on valmistunut.  Marilta tämän idean sain vuosi sitten, kun hän kommentoi mm. näin  "...kuukasiraportin joka kuun lopuksi, niin siinä samalla pistän vihkoon tukkimiehen kirjanpidolla viivan, mitä olen tehnyt".  Nyt olikin helppo nähdä paljonko olin mitäkin tuotetta tehnyt, kunhan laski vain tukkimiehen kirjanpidon.  Kiitos, MariJ, vinkistä, tätä tapaa aion jatkaa.


Ihan entiseen tapaan olen käsitöitäni tehnyt, siis fiiliksen mukaan.  Pieniä selllaisia lähes tulkoon kaikki. Omaan ja perheen tarpeeseen ja käyttöön jää vain pieni osa. Läheisille (sukulaiset, ystävät) menee aika paljon kuin myös hyvätekeväisyyteen.  

Sytomyssyily oli sydäntäni lähellä viime vuonnakin.  Tempaisimme Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi -tempauksella taas myssyjä OYS:n lisäksi Kemiin LPKS:aan.  Lisäksi myssyjä on toimitettu kuluneen vuoden aikana muihinkin sytostaattihoitoja antaviin sairaaloihin Pohjois-Suomessa (Kokkola, Kajaani, Rovaniemi). Myssyjä ovat tehneet ja lahjoittaneet lukuisat käsityöntekijät, siitä kiitos heille kaikille!


Kuvan pusseissa on osa niistä 689. myssystä, jotka ystävänpäivänä 2013 luovutettiin OYS:n syöpäpoliklinikalle lahjoitettavaksi edelleen syöpäpotilaille.



Mutta vilaistaanpa, mitä minun käteni ovat askaroineet vuoden aikana.


Myssyjä tein 13, joista peräti seitsemän samalla mallilla.




53 sytomyssyä, joista kuvassa suurin osa.



Lapasia tein 13 paria ja yhdet kämmekkäät



Sukkia valmistui 41paria ja kolmet säärystimet



Erilaisia huiveja valmistui 4




Kategoriaan muut pääsivät mm. 3 tiskirättiä,
6 Etiopian nuttua,
yksi nukke,
kaksi virkattua  pikku liinaa,
kasa isoäidin neliöitä ja niiden kokoaminen peitoksi.



Ompelu ei minua nykyään oikein innosta, mutta tarvittaessa jotain teenkin, kuten nytkin tämän kässäpussin.


Kuukausittainen langankulutukseni:
Tammikuu       1115 g
Helmikuu          820 g 
Maaliskuu         700 g
Huhtikuu           990g
Toukokuu         675 g
Kesäkuu           630 g
Heinäkuu         765 g
Elokuu             680 g
Syyskuu           950 g
Lokakuu         1170 g
Marraskuu       1195 g
Joulukuu         1130 g

            Yhteensä  10820 g, mikä tekee keskimäärin 915 g kuukaudessa.

Näin siis viime vuonna. Uutta vuotta olen sen verran suunnitellut, että jatkan entisin kujein. Sehän tarkoittaa käsitöiden parissa sitä, että teen edelleenkin sitä, mikä kulloinkin huvittaa tai joku keksi pyytää minulta sellaista, mitä haluan tehdä.




16 kommenttia:

  1. Onnittelen sinua ahkeruudesta ja mahdottoman paljon ja kaunista olen tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Onnittelen minäkin!! Upeita taidolla ja ajatuksella tehtyjä käsitöitä kaikki!<3

    VastaaPoista
  3. Hei Matleena:) Komea on sinun käsityö antisi, ihanan värisiä myssyjä, monivärisiä kauniita sukkia ja tumppuja. Ahkerana olet ollut, monelle iloa ja lämpöä antanut. Kiitos niistä minunkin puolesta ja onnea tuleviin koitoksiin vuonna 2014:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontuvan Anni, kiitos lämpimistä sanoistasi! :)

      Poista
  4. Mä pyörryn! Niin älyttömän paljon olet ehtinyt tehdä, etten ihan edes ymmärrä, miten se on mahdollista! Ihania, upeita luomuksia jokikinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkimamma, kiitos! Mutta minua kyllä hymyilyttää, kun ajattelen, kuinka paljon sinä olet tehnyt. Siis varmaan enemmän kuin minä. :)

      Poista
  5. Kauniita ja hienoja töitä paljon!
    Jännityksellä odotetaan, mitä tulevana vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, ainakin kerätään taas sytomyssyjä! ;) Muusta ei vielä tietoa.

      Poista
  6. Mkä mahoton määrä ihania käsitöitä!
    Hyvä vinkki tuo, että tehdä oma kansio käsitöille ja laittaa siihen kuvan kanssa tiedot ylös. Sen teen.
    Eihän noita tekemisiään muuten muista. Ihania, ihania töitä olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, ei muuten muista, sen olen todennut jo moneen kertaan, kun olen blogiini tehnyt koostetta edellisen vuoden töistäni. :)

      Poista
  7. Hieno esittley! Mie en viime vuonna juurikaan ehtinyt lukea blogeja, joten esittelysi oli miulle todella mieleen. Upeita töitä!!!

    VastaaPoista
  8. Olet ollut todella ihan mielettömän ahkera! Kauniita töitä kaikki, joukossa muutamia erityisen himoittavia sukkia ja lapasia.

    VastaaPoista
  9. Mahtava määrä kauniita töitä ja käytettyä lankaa! Wau! =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.