Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Lisää sytomyssyjä


Kävin viikolla Oulun Lankamaailmassa lankaostoksilla ja sain samalla ison kassillisen sytomyssyjä, jotka oli toimitettu sinne ystävänpäivän jälkeen.  On se vaan hienoa, miten täällä Pohjois-Pohjanmaalla on sytomyssyjen teko otettu vastaan. Nytkin, vaikka vasta oli "ystistempaus", myssyjä on tuotu keräyspisteeseen. Sanon Pohjois-Pohjanmaalla enkä Oulussa siksi, että uskon ja tiedänkin myssyjä tuotavan myös muista ympäristön kunnista.


Jaottelin myssyt värien mukaan kuvausta varten, koska yhteen kuvaan en näin isoa kasaa halua tunkea. Näin voi hiukan nähdä, millaisia myssyjä on tehty. Ja tekijätkin, mikäli seuraavat blogiani, näkevät myssyjen päätyneen jo minulle asti OYS:aan toimittamista varten.





 



On niissä monenlaisia myssyjä, myös tummia ja miehisempiäkin värejä, kaikkiaan 59 myssyä. Mukana myös useita isojakin myssyjä, joita onkin kaivattu.



 Tämän minulle uuden myssymallin haluan esitellä tarkemmin, ehkä se on uusi myös jollekin muullekin. Myssyn alaosana on kaitale aina oikeaa -neulosta, joka...



 ... sitaistaan taakse löysälle solmulle. Muutenhan myssy muistuttaa Wurm-pipoa.  Tosi kiva!


Kiitän taas lämpimästi näistä jokaisesta!  
On ilo ottaa myssyjä vastaan ja toimittaa sairaalaan. On ilo kuulla, kuinka riemulla saajat ottavat myssynsä vastaan. On ilo kuulla, kuinka mielellään sairaaloiden henkilökunta huolehtii "myssytarjoilusta" potilaille. Useasti olen saanut liikutuksen vesikierteet silmiini tästä kaikesta ilosta.  Kiitän myös näistä ilonhetkistä kaikkia myssyilyyn osallistuneita!  Toivottavasti me kaikki jaksamme jatkaa tätä ilahduttamiskampanjaa.


Kaunis keväinen sää kutsuu ulos pihatöihin, mies siellä jo rapsuttakin pihaa. Hyvää viikonloppua kaikille!


18 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana juttu. Tietääkseni täällä meidän alueella ei ole tällaista keräysjuttua, mutta olen päättänyt, että kun saan 10 satsin täyteen, käyn ne viemässä Länsipohjan Keskussairaalaan. Tietenkin ensin soitan ja tarkistan, että he ottavat vastaan näitä myssyjä ja sitten vien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, kyllä sinne LPKS:aan on kerätty, viimeisin suurin kuulemani keräys n. 100 myssyä ystävänpäivänä 2013 Kemin Marttojen toimesta. Tänä vuonna Kemin Martat eivät ottaneet haastettani vastaan, koska olivat saaneet sairaalasta tiedon, että myssyjä on vielä jäljelle edellisestä. Mutta varmasti ottavat mielellään vastaan varsinkin kohtuullisen kokoisia lahjoituksia, kuten 10 myssyä., niin ei ainakaan säilytysogelmia tule.

      Poista
  2. Kivoja myssyjä! :) Minäkin varmaan saan toukokuun aikana loputkin myssylankani muokattua myssyiksi, joten varmaan käyn siinä vaiheessa viemässä satsin Lankamaailmaan tai sitten suoraan Oysiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, kiva tietää, että myssyjä on tulossa jatkossakin. :)

      Poista
  3. Ihania myssyjä ja tuo lopussa oleva isompi myssy on minustakin huippu ihana.

    VastaaPoista
  4. On se vain NIIN hienoa, kun toinen toistaan nätinpiä sytomyssyjä tehdään Oysiin jatkuvasti ! Kiva toteutus minustakin tuo pinkki myssy Wurm-myssystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, hyvä asia pantiin yhdessä alulle! :)

      Poista
  5. Kauniita myssyjä ja hieno idea tuossa viimeisessä.
    Minullakin on muutama myssy valmiina, kunhan tulee taas kaupunkiin asiaa niin vien samalla Lankamaailmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kiva kuulla. :) Minä haen näitä taas jossain vaiheessa sieltä.

      Poista
  6. Minulle tulee ihan huono omatunto kun en saa neulottua noita Susulta saatuja lankoja myssyiksi. Tuo pinkki myssy täytyy matkia, on se niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirena, kokeilepa tuon pinkin myssyn matkimista, jos saisit omaatuntoasi hyvitettyä! ;)

      Poista
  7. Tosi paljon upeuksia.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  8. Tuo pinkki myssy näyttää tosi hyvältä. Peittää hyvin "hiusrajan" ja on tarpeeksi syvä syto-hoitojen aikana.
    Kiitos kaikille myssyjen tekijoille.
    Nimimerkki: syöpäläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimimerkki syöpäläinen, kiitos kommentistasi! :) On kiva kuulla asiantuntijan mielipiteitä myssyistä. Minäpä vien terveisiäsi eteen päin sopivassa tilanteessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.