Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Syyskuun viimeiset sukat


Syyskuu päättyi sukkiin, kuinkas muuten näin Sukkasadon aikana. Sopivasti sain kuun viimeisenä päivänä valmiiksi kahdet sukat.  Mökillä taas vietettiin piiitkä viikonloppu hirvijahdin alkamisen merkeissä. Sehän tarkoittaa, että minä saan viettää yksin laatuaikaa mökillä, kun mies on jahdissa. Minun laatuaikaanihan kuuluu luonnollisesti kerä tai pari lankaa ja puikot.  Nyt saan kirjata syyskuun viimeiselle päivälle valmistuneeksi kaksi paria sukkia, jotka molemmat tosin oli aloitettu jo aiemmin.




Aamulla sain valmiiksi nämä perussukat koko 39.  Alunperin tarkoitukseni oli tehdä numeroa tai paria isommat, mutta jostakin syystä olin aloittanut kärkikavennuksen niin aikaisin, että tällaiset niistä tuli. 
Lanka on 7 veikan jämiä ja niitä kului yhteensä 130 g 
Puikot 3.5 mm sukkikset ja silmukoita 52.

Huomaatko muuten, että sukissa on tummanruskeaa 7veikkaa!  Edellä olevassa peittopostauksessahan kerroin kaivanneeni siihen työhön juuri tämän väristä 7veikkaa, jota Novita ei valmista tätä nykyä. Kuinkas ollakaan, kun olin tuon postauksen julkaissut ja kaivelin lankojani, löysin juuri tuota kaipaamaani väriä purettuna eräästä työstä, joka ei aikoinaan halunnut valmistua. Ja se määrä olisi tainnut riittää sopivasti peittoon.  Mutta eipä käynyt mielessä peittoa aloittaessani ja tuota väriä kaivatessani.  Nyt se lanka päätyy sukkiin.


Ja kun mies touhisi omiaan, nyt ei tosin hirvimetsässä, niin minähän tartuin sukkiin, joista ensimmäinen oli minulla matkakäsityönä mökille mentäessä ja tarkoitus oli aloittaa se toinen paluumatkalla. Mutta kun oli päivä aikaa, niin sehän ehti valmiiksi ennen iltaa ja kotiin lähtöä.




Malli minulle uusi September Socks, joiden ohje löytyy täältä (Ravelry.)
Koko 38 
Lanka 7 Veljestä, jonka menekki oli 110 g
Ohjeen mukaisin silmukka- ja kerrosmäärin 3.5 mm:n sukkiksilla

Minun käsialalleni ja tälle mallille pitänee jatkossa valita 4 mm:n puikot, sillä niin tiukkaa neuloksesta tuli ja kovin ahdas sukka minun kaposeen 39-numeroiseen jalkaani, vaikka ohjeessa luvattiin kooksi juuri 39. Mukava malli, hyvä ja selkeä ohje, jota voi suositella kaikille palmikkosukkien tekijäille. Ja nätit sukat!




Mallineule oli helppo, opin sen ulkoa pian, vaikka en siihen pyrkinytkään.




Ja testatakseni 4 mm:n puikkoja tähänn malliin, niin paluumatkalla aloitin seuraavat "Syyskuun sukat", joten minun syyskuuni jatkuu lokakuullakin ainakin yksien sukkien verran.


 
Minähän täytän tänä syksynä Sukkasadon Perunalaaria, niinpä kippaan nämäkin sinne tuota pikaa.




8 kommenttia:

  1. Oih, raitasukissa on tulen loimotusta takassa tai nuotiossa, tuo pieni punainen raita tekee sen, ihanan väriset oikeesti, mie tykkään. Palmikkosukkia en ite ossaa tehä, mut sujuvasti katselen kaikkia kauniita töitä, joissa mie näen itteni peukalo keskellä jne. Miult ei toimeennu mittään, mut siehä sanoitki, ettei ain tarvii ol valmusta:)) Tai sinne päin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomopntuvan Anni, kappas, niinpä onkin tulen värit noissa sukissa, en itse huomannutkaan. Minä muuten uskon, että sinäkin osaat tehdä palmikkosukkia, kun/jos vaan opettelet. Mutta jokainenhan saat tällä iällä käsitöissään valita, mitä haluaa tehdä. ;)

      Poista
  2. Kauniita sukkia! :) Novitan värikartassahan on tänä syksynä yksi tummanruskea 7 veljestä, tai se on nimeltään "maitosuklaa", eli ei ehkä ole niin tumma kuin sinä kaipailit. Pari vuotta sittenhän oli 7 veljeksessä vähän sellainen tummempi ruskea, tämä nykyinen on vähän vaaleampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, tämä minun käyttämäni lanka on kai vuodelta 2007, jos ei jo aiempaakin vuosikertaa.

      Poista
  3. Syyskuun sukat ovat kauniit; samoin raitasukat syysvärityksellä.

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia. Ihana väristys noissa raitasukissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.