Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lisää lintusia



Ei, en aio muuttaa blogiani lintublogiksi vaikka kyllä tämä nyt aika lintupainotteiselta vaikuttaakin. Lupaan, että tämän jälkeen tulee muita juttuja kuin lintuihin liittyviä. 

Noita edellisen postauksen lintuja ihaillessa tarttui käteeni kerä punaista lankaa ja toiseen virkkuukoukku ja sen seurauksena meille lennähti punainen kardinaalilintu.  Vihreä possu nimittäin on ollut kovin yksinäinen odotellessaan pääsyä Veeran luo.




Oma näkemykseni Angry Birds Punaisesta linnusta. Edelleenkään en tiedä näistä linnuista ja varsinkaan niiden tavoista ja sielunelämästä mitään, mutta netistä löytyvien kuvien perusteella päädyin tällaiseen ulkomuotoon.  Ensin virkkasin pallon samaan tapaan kuin possuun ja sitten siihen silmät, nokan, kulmat ja töyhdön päälaelle.  Lankana Nallen jämiä, joita kuluin yhteensä n. 25 g. Täytteenä on dacronvanua.



Tätä kirjoitusta laatiessani huomasin, että linnulla voisi olla pyrstökin. Sellainen löytyy joiltakin netistä löytyviltä punaisilta linnuilta, mutta ei kaikilta.  Helppohan sellainen olisi tehdä ja lisätä vielä jälkikäteenkin. Hmh, harkitsen vielä.




Tässä possu ja punainen lintu tutustelevat toisiinsa ja ...



... ne ovat ainakin vielä kavereita keskenään. Olen jostakin kuullut, että pelissä possu on hiukan ilkeä ja ryöstää lintujen munia. Mutta sellaiseksihan se elämä on possut opettanut.





6 kommenttia:

  1. Possu on söpö ja pahalintu komea, lapset tykkää.

    VastaaPoista
  2. Minullakaan ei ole kokemusta ko. pelistä, mutta kyllä tuo lintu aivan oikealta näyttää.

    VastaaPoista
  3. Todella hauska idea! Tällaiset ihanat linnut ja possut ovat oikein hyvä joululahjaidea ja antavat iloisen mielen niin pienille kuin isoillekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, niin myös tekijälle, sillä näitä on hauska tehdä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.