Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Hiljaiseloa



Huhuu, täällä ollaan blogihiljaisuudesta huolimatta. Käsitöitä olen tehnyt, mutta mitään ei ole valmistunut. Blogikierroksillakin olen käynyt vain harvakseltaan eikä kommentteja ole paljonkaan tullut kirjoitettua, minkä nolona tunnustan.  Mutta jospa tästä vielä virkistyn, kunhan päivätkin pian alkavat kirkastua. Viikon päästä jo!  :)

 Ja joulukin tulla jollottaa!  Hiljaisesti ja rauhallisesti vietämme taas perhejoulua eikä täällä ole mitään stressiä valmisteluista. Karsimme paljon perinteisistä jouluistammekin, esimerkiksi tänä vuonna emme laita joulukuusta ja ruokia ja muita herkkujakin vain kohtuullisesti.  



Kynttilöitä sentään poltellaan jo nyt.  Ja joulukukkia hankitaan kuusen korvikkeeksi ehkä tavallista enempi. Tänään ostin hyasintin itseni iloksi. Tavallisestihan meillä ei ole hyasinttia, koska tyttäremme saa siitä astmakohtauksen. Nyt hän on toisella paikkakunnalla töissä ja tulee vasta jouluksi kotiin, niin minä voin nauttia siihen saakka tästä.


Käsityönä olen tehnyt pitsihuivia pitkän kaavan mukaan. Aloitin innolla minulle uutta ennen kokeilematonta mallia ja pääsinkin reunapitsin kerroksiin ja siinä se sitten tökkäsi. Olin tehnyt jonkun virheen enkä saanut sitä korjattua vaikka kuinka pähkäilin. Lopulta päätin jättää sen tekeleen tauolle ja tehdä  tutulla ohjeella 22 leaves shawletten, koska aivan lähiaikoina aion muistaa huivilla erästä minulle tärkeää henkilöä huivilla.  Aika sitten näyttää, miten ensimmäisen aloituksen käy, tuleeko siitä ehkä UFO.




Ja koska Lankapirtti on käsityöblogi, niin pitäähän minun näyttää käsityöhön liittyvä kuvakin. Tässä hämärässä kuvassa on menossa langan mittaus. Tein tuota ensiksi mainitun huivin reunapitsiä, kun alkoi epäilyttää langan riittävys. Minulla kun oli vain yksi ainoa kerä, joka ohjeen mukaan piti riittää siihen huiviin. Ja lanka on monen vuoden takaista, joten samaa väriä ei ainakaan kaupoista enää saa. Niinpä juoksin lankakerä kädessä kahden tuolin väliä, kun en muuta konstia keksinyt. Ja lopputulos oli, että langan todella pitäisi riittää. Riittäneekö minun aivokapasiteettini siihen reunan pitsineuleeseen.

Millaisia keinoja sinulla on tarkistaa langan riittävyys tällaisessa tapauksessa? Vinkit olisivat ehkä tarpeen jossain vaiheessa.



16 kommenttia:

  1. Eipä turhia hötkyillä meilläkään jouluna. Kaikki vanhat koristeet kaivan kuitenkin esille, mutta ruoat ostetaan valmiina kaupasta ja kahdestaan tytön kanssa köllötellään muuten koko joulu. Ompahan aikaa katsella telkasta mukavia joulu-ohjelmia =)
    Minä en koskaan lankoja mittaile. Jos loppuu niin loppuu ja sitten jatketaan jollain toisella langalla =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, näin me nautitaan joulusta parhaiten, eikös! :)
      Ensi kerta oli minullakin mitata näin lankaa. Joskus jaan kyllä silmämääräisesti kahteen saman suuruiseen kerään esim. sukkia tehdessä, että saa suurin piirtein samanlaiset raidat.

      Poista
  2. Olet kauniin kuvan laittanut, niin rauhallisen tunteen antaa.
    Oikein hyviä päivä kohti joulua.

    VastaaPoista
  3. Nelisen viikkoa kului Hesassa lastenlasten kanssa. Vanhin lapsenlapsi 6-v poikkesi meillä viikonloppuna ja katsoi työhuonetta ja sanoi: Mummi, sinun pitää siivotta, tämä on varasto! Eilen tein koko päivän vielä työjuttuja pois, ehkä pari tuntia vielä torstaina ( tai neljä). Sitten ne ovat poissa. Tänään alan pikku hiljaa laittaa kotia siivoten (en komeroita, koska kukkan ei ole meillä komeroissa jouluna), myös tuon "varaston" ja ruokia ostan valmiina ja joulu laitetaan sopivaksi kahdelle 2-vuotiaalle ja sekä 4- ja 6-vuotiaille. Ensimmäisen lapsenlapsen rikottua mun lasipallon, niin olemme siirtyneet särkymättömiin kuusenkoristeisiin, ei hajoa , jos eksyy pieniin käsiin. Rennosti lasten ehdoilla. Lohduttaudun aina sillä ensimmäinen joulu tulia arjen kesken ja oli silti Joulu! Juuri tuon kuvan kaltaista lepoa ja rauhaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, sinulla onkin ihanaa, kun on noita lapsenlaapsia noin monta kasvamassa ja paapottavana. Ja vaikka vilskettä ja melua riittää, kun serkukset ovat yhdessä, niin se on varmaan mukavaa. Ainakin niin kuvittelen, kun en itse ole sitä saanut kokeaa. Mielestäni joulu tulee ihmisten luomasta tunnelmasta eikä mistään ulkoisesta tekijästä, kuten itse tehdyistä ruoista tai putipuhtaasta huushollista.

      Poista
  4. Meillä on tiedossa menoa ja meininkiä jouluna, koska miehen veljen perhe tulee meille. 7- ja 4-vuotiaat saavat paikat sekaisin ja blogikoiran siirtymään ulkoiluun, oli sää sitten mikä tahansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, teillä kuulostaakin olevan vilkas joulu odotettavissa! :) Toivottavsti blogikoira ei pahasti häiriinny lapsista! :D

      Poista
  5. Joissakin neuleissa pystyy langan riittävyyden varmistamaan esim. sukissa ja lapasissa jakamalla lanka jo alun alkaen kahdelle kerälle. Huiviin ei minulla kuitenkaan ole olemassa mitään kikkaa. Minullakin ufoutuu tuolla yksi Haapasalon saali joka on reunapitsiä vaille valmis. Reunasta pitäisi poimia reunapitsin silmukat ja se ei ole kivaa puuhaa. 2011 neuloin varsinaisen huiviosuuden ja aloin reunapitsin silmukoiden poiminnan ja 2012 kesällä jatkoin silmukoiden poimintaa, mutta 1/3 silmukoista on edelleen poimimatta. Kyllähän niitä silmukoita vielä poimisi, mutta kun niitä pitäsi saada se tietty määrä ja molemmin puolin huivia ettei tule muotopuolta niin siinä olisi hyvät neuvot kalliit.
    Valosta tuli mieleeni, että itse hankin viime syksynä kaamosmasennuksen torjuntaan kirkasvalolampun, tosin vasta marraskuussa joten eron todella huomasin. Tänä vuonna otin kirkasvalolaitteen käyttöön jo hyvissä ajoin syyspäivän tasauksen aikaan ja täytyy sanoa että olo on ollut virkeä ja mieli pirteä koko pitkän pimeän syksyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Megi, huivilangan riittävyys onkin vaikeampi tarkistaaa kuin sukkien tai lapasten. On aika karmea tunne, jos on saanut suuritöisen huivin melkein valmiiksi ja lanka loppuukin eikä lisälangasta ole tietoakaan. Mutta ei ole kiva tunne, jos Haapsalon huivi jää vaille reunapitsiä, huoh. :( Minäkin sitä ohjetta olen katsellut, mutta totesín niin vaativaksi, että tuskin koskaan moiseen urakkaan ryhdyn.
      Ai, kirkasvalolamppu toimii! :) Paljon olen siitä lukenut, mutta en ole kuullut kenenkään käyttäjän kommenttia ennestään. Panenpa harkintaan ensi syksyä varten, nyt ei enää taida kannattaa hankkia. Tai niin, myisivätköhän liikkeet niitä edullisesti juuri nyt, kun sesonki päättyy. ;)

      Poista
  6. Oikein leppoisaa ja mukavaa joulunaikaa sinulle ja kaikille tutuille. Hiljakseen ja rauhassa menee täälläkin joulu, vanhat koristeet vuosien varrelta ja jokunen uusi, ruuan suhteen sellainen kultainen keskitie. Lapsenlapset jo aikuisia ja parin vuoden aikana ollut rakkaita menetyksiä, kynttilät ja kuusi.... joulu se on kuitenkin. Tiitsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinullekin leppoisaa joulun aikaa, Tiitsa! :) Totta on, ettei jouluun tarvii välttämättä kamalasti rekvisiittaa, vähemmälläkin se tulee. Ja saattaapa olla parempikin joulu niin.
      Olipa mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa. :)

      Poista
  7. Kynttilät ja joulukukat tuovat rauhaisaa joulun tunnelmaa!
    Onneksi saimme pari senttiä lunta valaisemaan. Joulukuusta ei ole, vain muutamia joulukoristeita ja kynttelikköjä.
    Huivia tehdessäni olen laittanut lankaan, kerroksen alussa ollessani, esim 5 metrin päähän solmun ja katsonut miten pitkälle se riittää ja laskenut sitten, pitääkö purkaa jo tehtyä, jotta lanka riittäisi reunukseen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, samoilla "eväillä" tuntuu sinunkin joulusi sujuvan. :)
      Joo, samoin kuin sinä olen minäkin olen langan riittävyyttä yleensä mitannut, mutta nyt tässä huivin teossa oli vielä niin paljon kerroksia tekemättä ja lankaa jäljellä liikaa moiseen touhuun, pelkäsin langan menevän aivan sotkuun.

      Poista
  8. Miekään en ole ollut kovin aktiivinen blogin pitäjä, en ole vaan jaksanut kaiekn muun ohella. Mutta toivon samaa kuin siekin, että jospa nyt sitten jälleen voisi plokkailla useammin. Tämä on kuitenkin rakas harrastus.

    Miulla ei ole mitään sen kummempia keinoja langan riittävyyden arvioimiseen. yritän määrittää sen ennen kuin aloitan neulomaan. Lasken metrimäärän, joka neuleeseen tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, minullekin tämä bloggailu on hyvin rakas harrastus ja monet blogikaverit koen melkein ystäviksi, vaikka en ole nähnyt heistä kuin muutamana tosielämässä. :)
      Tuo olisi muuten kiva tietää, miten sinä lasket metrimäärän, paljonko tarviit lankaa johonkin neuleeseen. Itsekin yritän arvioida langan menekin etukäteen ja esim.sukissa tai lapasissa ja myssyssäkin siinä aika hyvin onnistun, mutta nämä huivit ovat arvoituksia.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.