Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Huivikaunotar valmiina


Talvinen tervehdys täältä Oulun seudulta! Nyt meillä jo näyttää ja tuntuukin talvelta. Lunta on satanut niin, että ei enää nurmikosta heinäkärjet näy läpi ja pakkastakin on muutama aste. Hämärää kyllä on, mutta sekin alkanee helpotta ainakin vähitellen talvipäivän seisauksen (22.12) jälkeen. 

Tänään päivän valoisimpana hetkenä kuvasin pari kolme päivää valmiina ollutta huivia. Aamulla napsin siitä pingotusneulat pois.





 Ja kylläpä tämä näyttää kauniilta ainakin minun silmissäni. Tämähän on varmaan aika monelle tuttu malli muutaman vuoden takaa. Hups, siitä onkin jo viisi vuotta, se selvisi asiaa tarkistaessani. Minäkin tein silloin näitä muistaakseni pari kolme kappaletta.  Lankakomeron Päivi järjesti silloin huivin mysteerineulonnan. Me osallistujat saimme aluksi vain tiedon, että huivia aletaan tehdä ja vinkkiä sopivaan lankavalintaan. Sitten saimme muutamien päivien välein viisi vihjettä, joiden mukaan kudoimme huivia ja vasta sen valmistuttua näimme, minkä ihanuuden olimme saaneet aikaan.  Ja olikin niitä ihanuuksia paljon! Toinen toistaan kauniimpia!





 Malli 22 leaves shawlette, johon ohje on saatavilla täällä 
Käyttämäni lanka Teeteen Kamenaa (100% kampavilla)
Langan menekki 60 g = n. 282 m
Huivin korkeus n. 40 cm ja pituus n. 110 cm
Puikot 3.5 mm:n pyöröt





Lysti olikin tehdä tätä! Kuvioiden valmistumista oli helppo seurata, kun huivissa on selkeästi eri osioita. Joitakin virheitä olin tehnyt matkan varrella, mutta ne huomasi seuraavalla kerroksella ja oli siis helppo korjata.  Minua tietenkin harmitti ja harmittaa edelleenkin edellinen huiviyritykseni, josta kerroin tuossa edellisessä postauksessani. Se ei muuten ufoutunut, sillä purin sen alkutekijöihinsä ja aloitin toisen huivin tällä samalla mallilla.




Tässä kuvassa näen huivin hopeisena kotkana leijailemassasiivet levällään. Langan väriä vopisi mielestäni kutsua hopean väriseksi.





Väri ei ole aivan tasainen vaan siinä harmaan eri sävyt vaihtelevat kauniisti. Tässä kuvassa värin eläminen näkyy parhaiten.





Lähikuvat sekä niskan lehdistä että...


... helmasta.


Tähän huivimalliin on ohjeet myös isompiin useampi lehtisiin versioihin, joita en ole tehnyt, mutta kovasti houkuttaisi kokeilla. Ehkä siis näette täällä vielä enemmänkin näitä lehtihuiveja.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Älkäähän liikaa stressatko joulun valmisteluissa. Kyllä se joulu tulee ilman kaikkea kiirettä ja hosumista, ilman että on joka nurkka siivottu ja kaikkea yllin kyllin.





20 kommenttia:

  1. Aivan ihana huivi juuri tuon värisenä.
    Olen myös vuosia sitten tehnyt kyseisen huivin lahjaksi.

    VastaaPoista
  2. Voi miten upea huivi niin hennon herkkä ja suloisen värinen.

    VastaaPoista
  3. Mikä ihanuus tuo huivi. Kyllä on kaunis malli.
    Meille satoi viimeyönö lunta, märkää ja painavaa, ensikerran piti raput harjata lumesta tänä aamuna.

    Oikein, oikein hyvää joulun juhlan aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos samoin sinulle hyvää joulua!

      Poista
  4. Voi miten kaunis huivi.

    Hyvä ohje, ei tosiaan kannata turhaan stressata - joulu kyllä tulee ja menee vähemmälläkin laittamisella :)
    Mukavaa viikonloppua myös Sinulle !

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi! Joko siitä mukamas on viisi vuotta aikaa? ! Itsekin neuloin huivin tuolloin. Myöhemmin tein myös sen isomman version. Muistaakseni se lehtien välinen osuus ei ollut mitään helppoa saman toistoa, vaan vaati hereillä oloa jotta lisäykset olisivat symmetriset ja oikeassa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikki, eikös menekin tuo aika nopeasti. :) Totta on, että tämänkin huivin teossa pitää olla tarkkana, mutta jotenkin tämä tuntui minusta niin selkeältä, kun ensin sekoilin sen edellisen mallin kanssa. Mutta vielä minä selätän senkin, usko vaan. :)

      Poista
  6. Kaunis huivi. Neuloin itsekin tuolla mallilla huivin silloin 5 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkeri, meitä huivintekijöitä olikin silloin aika paljon. :)

      Poista
  7. Ihana huivi! Näyttikin tutulta - minäkin osallistuin silloin mysteerineulontaan. Meillä täällä on tutun pimeää - vaan toivossa on edes hiukan valkoista jouluksi.
    Kuulin pari päivää sitten radiosta hauskan joululaulun, jossa sanottiin et "joulurauha koskee myös villakoiria" Sillä asenteella mennään kohti aattoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, meilläpä on nyt täällä jo reilu 10 cm ihanaa, pehmeää uutta lunta! <3
      Onpa mainio joululaulu, tosiaan oikea asenne. :)

      Poista
  8. Kyllä on kaunistakin kauniimpi huivi. Värikin on paras mahdollinen malliin.

    VastaaPoista
  9. Todella huivikaunotar!
    Onneksi sitä osaa jo ottaa joulun vastaan ilman puunaamista ja hosumista.

    Täällä Kainuussa tuli parin päivän aikana hyvin talviset maisemat. Päivä näyttää jo paljon valoisammalta johtuen lumen hohteesta.

    Mukavaa ja rentouttavaa Joulun aikaa!

    VastaaPoista
  10. Ellu, onkin todella helpottavaa tässä ikääntymisessä tuo, että osaa panna asiat oikeisiin tärkeysjärjestyksiin ja eikä tee jotain vain sen takia, että niin on opetettu tekemään. ;)
    Mekin olemme saaneet lunta jo reilun 10 cm, joten ihan oikealta talvelta näyttää. :) Sinulle myös oikein ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.