Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vaihtuessa

On vuoden viimeinen päivä ja pain saamme aloittaa vuoden 2015.  Katselin hiukan tämän blogini muistiinpanoja päättyvältä vuodelta ja totesin muun muassa, että edellinen vuodenvaihde on ollut paljon vähälumisempi. Niinpä nappasin aamun sinisen hämärän aikana muutaman kuvan tämän hetkisestä lumitilanteesta täällä Oulun kupeessa.  Mittari näyttää +0.8, joten lämpötila kutakuinkin sama kuin vuosi sitten.




Pihlaja kantaa ainakin tässä vaiheessa kahta lumikuormaa vastoin vanhoja sanontoja.




Keittiön ikkunasta näkyy takapihalle ja sen takana olevaan metsikköön.




Työhuoneen ikkunan näkymä on etupihalle, jossa ainokainen omenapuumme on huolella aidattuna. Rusakoita asustaa ympäristössä ja ne mielellään järsivät omenapuutamme.


Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän,
jota on jäljellä enää ihan vähän.
Sä enkelin siivin Uuteen Vuoteen kulje
ja keskiyöllä toivoen silmäsi hetkeks sulje.
Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa
ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa.




Toivon sinulle oikein hyvää ja antoisaa uutta vuotta!  Poikkea ensi vuonnakin täällä Lankapirtissä.




12 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta myös sinulle! Aivan varmasti käyn Lankapirtissä ihastelemassa myös tulevana vuonna.
    T. Leena Salosta

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle myös!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, sinulle myös hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
  4. Onnea Uudelle vuodelle!

    Meillä tilhet söi pihlajanmarjat vasta joulunaikaan, nyt on pihlajat sitten ilman lunta ja marjaa.

    VastaaPoista
  5. Onnellista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa Uutta Vuotta Sinulle!

    Voi teillä on paljon enemmän lunta kuin meillä täällä. Eilisen illan ja tämän päivän aikana melkein sulaneet pois. No, on sitä vielä sen verran, että maa juuri on valkoinen, mutta niiin märkää, eikä puissa ole enää yhtään lunta. No, kaipa sitä vielä ehtii tulla :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sinulle tästä blogistasi ja käsityörikasta Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  8. Hyvää Uutta Vuotta ! Ihan varmasti poikkean pirttiin ensi vuonnakin :)

    VastaaPoista
  9. Onnellista alkanutta vuotta sinulle!
    Olihan meilläkin lunta...hetken aikaa. Nyt taas sitä tuttua harmaata ja sumuista. Eipä huvittaisi lähteä lenkille, joten on aivan manio päivä aloittaa muutama uusi käsityö :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille teille Leena, Marjut, Virkkuumummo, Omppumato, Mammutti, Maria, Arkimamma, Intsu, Enkuli, Eija ja Susu! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.