Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Haaste meille kaikille




Minäkin sain Marilta blogista Heivatut kudelmat haasteen. Näin Mari kirjoittaa siellä
"Haastan siis jokaisen blogini lukijan osallistumaan "Paastonajan Haaste Hyvän Tekemiseen" -haasteeseen! :) Tempaukseen voi osallistua tekemällä tänä aikana yhden tai useamman käsityön lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen."

Ja otin sen empimättä vastaan.  Kuten vakivieraani tietävätkin, teen muutenkin aika paljon hyväntekeväisyyteen, siis miksipäs en tekisi nytkin.  Jatkan siis tekemällä sytomyssyjä ja sukkia syöpäpotilaille ja mahdollisesti jotain muutakin, ihan kulloisenkin fiiliksen mukaan.

Tulisitko sinäkin mukaan?  Ylläolevaa kuvaa klikkaamalla pääset Marin blogiin ja voit lukea haasteen kokonaisuudessaan.

Sääntöjen mukaan "aiemmin aloitetut hyväntekeväisyyskäsityöt kelpaavat haasteeseen mukaan, jos saat ne valmiiksi paastonaikana."  Niinpä voinkin nyt saman tien esitellä ensimmäisen työni tähän haasteeseen.


Tämän myssyn esittelin jo tuossa edellisessä postauksessani, kun en vielä silloin ollut nähnyt tätä haastetta. Myssyn kavennusosan tikutin tänä aamuna, joten hyvin pääsi mukaan ensimmäisen työnäni.



8 kommenttia:

  1. Kiva juttu, ensimmäinen ihan "virallinen" osallistuja olet sinä myssyinesi! :) Tuo onkin varsin hauskannäköinen myssymalli. Ja kiitos, että saan napata kuvankin siihen tulevaan koosteeseen. Täytyykin tästä alkaa kehitellä jokin paikka, jonne talletan noita kuvia, niitähän voi kertyä lopulta paljonkin... tai toivottavasti kertyy! :) No, nykypäivänä kuvien tallettaminen on niin helppoa, ei tarvitse kehittää filmiäkään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari J, on totta tosiaan kuvaaminen ja kuvien käsittely kaikkiaan aivan eri luokkaa kuin muinoin. Nythän niitä napsii, ainakin minä, lukemattoman määrän ja sitten valkkaan, minkä hyväksyn. :)

      Poista
  2. Kaunis pipo! Haasteeseen oli helppo mennä mukaan, ensinnäkin uusi ja tuore haaste ja toiseksi muutenkin samoin kuin Sinä teen hyväntekeväisyyteen käsitöitäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, tämä haastehan on aivan kuin meitä varten tehty! ;)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, taidanpa osallistua minäkin - sukkia TAYSin Radiukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SatunNainen Paula, kiva, kun sinäkin lhdet mukaan. :)

      Poista
  4. Voisinpa minäkin lähteä mukaan, pitääpä käydä Marin blogissa lukemassa lisää.
    Kohteena ainakin villasukkia OYS:aan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kiva, kun lähdet sinäkin mukaan! :) Mitä enemmän väkeä osallistuu, sitä mukavampaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.