Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tammikuun raportti


Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet ainakin jossain asiassa. Aion nimittäin taas pitää kirjaa tekemistäni töistä ja niihin kuluttamastani lankamäärästä. Haluttaisi seurata myös, pieneneekö lankavarastoni kokonaismäärä yhtään tämän vuoden aikana. Olen nimittäin katsellut sitä ja ajatellut, että vähempikin lankamäärä kotona riittäisi. Nythän ei suinkaan ole pula-aika, että sitä sen takia pitäisi hamstrata kilokaupalla kaappeihin ja koreihin ja muovilaatikoihin vaan kaupoista löytyy aina joka tarpeeseen. Jotkut puhuvat lankalaihiksesta, minä en ole siihen oikein perehtynyt, mitä se tarkoittaa, mutta jotain saman suuntaista varmaan. Niin isoon hommaan en ala, että punnitsisin lankavarastoni.  Sen sijaan yritän pitää kirjaa taloon kulkevasta lankamäärästä, siis siitä, joka tulee omaan käyttööni ja kuukausittain sitten katson, kumpi on suurempi taloon tullut vai kulutettu lankamäärä.



Nyt tammikuussa en ole ostanut yhtään lankaa enkä saanutkaan lahjaksi muuta kuin sytomyssyihin tarkoitettua lankaa, jonka olen antanut eteen päin. Siis alku ainakin on lupaava, pidän peukkuja, että jatkokin olisi saman suuntainen.


Valmistuneita töitä on lukumäärältään monta, yhteensä 20, mutta ne ovat kooltaan pieniä, enimmäkseen pään lämmittimiä.



16 myssyä, joista yksi villamyssy ja muut sytomyssyjä. Ja näin ne valmistuivat:
3.1. sytomyssy  virkattu kohopylväin, lanka Biancaa 85 g
4.1. sytomyssy  Elli, lanka Puro Batik 60 g
6.1.sytomyssy isoäidin neliöin, eri lankoja yhteensä 65 g
7.1. sytomyssy raitamyssy, langat Tennesee ja Puro Batik 60 g
14.1. sytomyssy Elli, lanka Puro Batik 55 g
17.1. myssy itselle, langat Ulrika ja Knit Col 60 g
18.1. sytomyssy spiraalivirk. Lidlin puuvillasta 65 g
19.1. sytomyssy Tuija-myssy n:o 1, Lidlin puuvillaa 50 g
20.1. sytomyssy raitamyssy, Lidlin puuvillaa 45 g
21.1. sytomyssy Tuija-myssy n:o 2, Lidlin puuvillaa 50 g
22.1. sytomyssy Tuija-myssy n:o 3, Lidlin puuvillaa 55 g
24.1. sytomyssy Declans Hat -muunnelma n:o 1, Lidlin puuv. 45 g
25.1. sytomyssy raidoin,  Lidlin puuvillan jämiä 55 g
26.1. sytomyssy Declans Hat -muunnelma n:o 2  Lidlin puuvillaa 50 g
26.1. sytomyssy kiertävin nostetuin raidoin, lanka Mark&Kattens Trio 50 g
30.1. sytomyssy Hurrikaani-muunnelma, lanka Mark&Kattens Trio 50 g



Myssyjen lisäksi tein vain alkukuusta neljät kämmekkäät






 9.1.kämmekkäät Ruostekenno koko XS, Maijaa 45 g
10.1. kämmekkäät palmikoilla koko M, Maijaa 55 g
12.1. kämmekkäät palmikoilla koko M, Ulrika 60 g
13.1. kämmekkäät Carmen-muunnelma koko M, Ulrika 55 g.



Nämä kaikki tekevät yhteensä 1115 g, joka luku on siis kuluneen kuukauden langankulutukseni ja saman verran on lankavarastoni keventynyt.  :)


Ja taas on lunta tulvillaan raikas talvisää!  Eilisen sateettoman päivän jälkeen sitä nimittäin taas tupruttaa. Mittari näyttää -4 astetta.



6 kommenttia:

  1. Paljon olet saanut neulottua , kauniita malleja ihanin värein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, kiitos! :) Pieniähän nämä ovat kooltaan kaikki.

      Poista
  2. Paljon myssyjä oletkin neulonut ja kämmekkäitäkin vielä.

    VastaaPoista
  3. Kauniita myssyjä, paljon, hienoa!
    Mä olen ajatellut mennä lakkoon, langanostolakkoon. Mun pitäis elää vielä noin kolmesataa vuotta, että saisin käytettyä kaikki lankani;(
    Mut luulen etten mene, rakastan lankoja, niiden hiplaamista ja myös kutomista. Mulla on kyllä kasvamassa kolme tyttöä jotka osaavat jo virkata, kesällä opetan ne kutomaan ja tupsuntekolaite olis mielestäni hyvä hankinta-sillä kuluu paljon lankaa. Summasummaarum, ehkä ne langat eivät riitä sitä kolmeasataa vuotta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, hih, 300-vuotias Maria neuloo edelleen! Siinäpä olis hieno otsikko vaikkapa Moda-lehteen. :D

      Joo en minäkään aio alkaa langanostolakkoon, vaikka varastoa pyrinkin pienentämään. Ostan, jos oikein haluan, mutta pyrin hillitsemään haluani. ;) Onneksi tytär käyttää myös minun lankavarastoani silloin tällöin. Olispa minullakin lapsenlapsia, niin ilolla antaisin heillekin lankojani.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.