Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Lisää sukkia


Sukkia täällä vain valmistuu, kun ei lankakasissani ole enää muuta kuin sukkalankaa eikä sitäkään enää moniin sukkiin.  Mutta eiköhän sillä loppuaika pärjätä, koska kotiinlähdön aikakin lähestyy ja kotona on muutama kilo lankaa odottamassa.  ;)  Taisivat siis lankani riittää koko reissun ajaksi, vaikka jossakin vaiheessa hiukan sitä epäilin.




Tällaiset lapsen sukat kokoa 22 valmistuivat pari päivää sitten 
Lankoina punasävyinen Viking Nordlys ja sinisävyinem Fabel, joilla tikutin vuoroin kaksi kerrosta kerrallaan paitsi varrensuut ja kärjet Nordlysillä ja kantapäät Fabelilla, menekki 25 g
Silmukoita 44 ja 2.5 mm:n sukkiksilla mentiin.

Varresta aloitin tuhoamaan jämälankoja ja molempia jäi vielä pienet nyttöset. Jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt aloittaa kärjestä, niin olisi saanut tuhottua kaikki. Myöhäistä se on sitä nyt pohtia, mutta jospa jatkossa muuttaisin käytäntöjäni.Minähän en ole ollenkaan tykästynyt kutomaan sukkia kärjestä aloittaen, mutta vastaavassa tapauksessa pitänee jatkossa edes harkita moista tapaa.




Eilen valmistuivat vähän isommat raitasukat kokoa 38
Langat 7veikkaa ja Ulrikaa, menekki 105 g
Silmukoita 48 ja niitä tikutin 3.5 mm:n sukkiksilla.




Näissä perussukissa on kahta tummanruskeaa, oranssia  ja punaista kuuden kerroksen raitoina, välissä yksi kerros kellanruskeaa. Valmistuivat mukavaa vauhtia, kun sai jännätä millaiset näistä näillä jämälangoilla tulee. Minulle tällainen pieni jännäys antaa puhtia, kun pitää päästä näkemään, riittääkö tämä lanka ja riittääkö tämä toinenkin. Ensimmäinen ruskea loppui kokonaan, mutta muita jäi pienet nyssäkät.



16 kommenttia:

  1. Päätin jo lankojani katsellessa, että vien 7V-lankojen keränloppuja mökille kesällä. Vielä enemmän noita sukkiasi katsoessa rupesi tekemään mieli raitasukkia. Neulon raitasukkia kesällä mökillä-- viime vuosina ei ihan aina nuo suunnitelmat ole kyllä toteutuneet. On tarvittu jonkun muun johonkin tarpeeseen. Yhden lapsen perheeseen menen jo ensi viikolla avuksi tyhjentämään huushollia ja auttamaan muutossa putkiremontin alta ja muutetaan sitä sitten takaisin keskikesällä. Näyttää siltä, että toisenkin lapsen perheessä muuttoapu/lastenhoitoapu/pakkausapu on tarpeeseen.
    Näihän se on elämässä, ei aina voi tehdä mitä haluaa/suunnittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, suunnitelmasi kuulostaa erinomaisen hyvältä minustakin. Ja jos suunnitelma ei tunnu toteutuvan, niin ainahan voi tehdä uuden. ;) Niin minä teen, vaikka meillä ei ole valitettavasti lapsenlapsia "sotkemassa" suunnitelmia. Ilomielin nakkaisin vaikka kaikki käsityöni nurkkaan, jos edes yhtä lapsenlasta pääsisin paapomaan.

      Poista
  2. Kivoja sukkia.
    Minulla kutominen hyytyi, yhdet sukat on valmistumassa mutta tosi hitaasti ku ei nyt oikein innosta.
    Ristipistotyynyn pistelin, pitkästä aikaa, että jotain käsitöitä on kuitenkin valmistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, joskus se "kutomakonekin" hyytyy ja tarvii vaihtelua, niin sitten taas tulee uutta puhtia. Kyllä minullakin on ollut monenlaisia kausia käsitöidenkin saralla, mutta aina jotain on pitänyt väsätä. :)

      Poista
  3. Pirteitä sukkia! Minä tunnen aina suurta tyydytystä, kun saan jämälankoja pois kuleksimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, niin minäkin tunnen, ja mitä useamman kerän saan jossain työssä loppuun, sitä tyytyväisempi olen. :)

      Poista
  4. Sieviä raitasukkia kumpikin pari :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään raitasukista! Ovat taas niin pirteitä! Jämälangat tulee hyvään käyttöön ja niistä Sinä loihdit hyviä yhdistelmiä!

    VastaaPoista
  6. Jämälankasukkailu on koukittavaa! Koskahan Novita hoksaa lanseerata jämälankapussit?! ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, niin on koukuttavaa ja sykähdyttävää iloa tuottavaa, kun saa keriä käytettyä pois lankakorista. :)

      Poista
  7. Kivoja ovat molemmat. Usein onkin niin et jämälankaraitasukista tulee paljon hauskempia ku valmiiksi raidoitetuista langoista! Ja pakko myöntää - minäkin koen suurta iloa kun saan pois pyörimästä keränloppuja ;) Ja samaa mieltä - vaikka olis "taloudellisempaa" aloittaa kärjestä niin se perinteinen tapa on vaan niin oma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, siinähän on sitä tekemisen iloa moninkertaisena, kun saa nätit raitasukat jämälangoista, joista edes osa tulee käytettyä loppuun. :)

      Poista
  8. Sinulta näitä valmiita sukkia tippuu solkenaan. Minä vielä junnaan marraskuussa aloitettujen polvisukkien kanssa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, on se ero sukissa ja sukissakin, sinä teet tietenkin taas niitä ihania kirjoneuleisia polvisukkia, joita minä olen vain ajatellut. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.