Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Keitettiin punamultamaalia


Liki viikon päivät vierähti taas mökillä kesää odotellessa. Kovin oli koleaa ja joka toinen päivä taisi sataakin, mutta oli sentään sateettomiakin päiviä. Pirtissä ei palellut, kun viime kesän rempassa saatu uusi hellauuni lämmitti mukavasti.

Kuivina päivinä touhuttiin ulkona mökin ulkomaalausta aloitellen, keitettiin nimittäin punamultamaalia. Ja lopulta maalattiinkin.  Tämä maalinkeittotouhu oli meille aivan uutta ja sitä onkin pitkään suunniteltu ja opiskeltu. Ja taas voitiin todeta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! ;)  Hyvää maalista tuli eikä sen tekokaan ollut vaikeaa.  Kotona se jo aloitettiin keittämällä ruisvelli valmiiksi sähköhellalla 10 litran kattilassa.




Mökillä sitten velli vanhaan vesipataan (joka oli viettänyt jo kymmenkunta vuotta eläkepäiviään varaston nurkassa) ja pata nuotiolle. Lisättiin siihen velliin vettä ja muitakin aineita, joita en edes muista, kun mies vastasi keittohommasta ja minä kuvaushommasta.




Siellä se velli kuumenee. Määrä näyttää tässä kuvassa vähältä, mutta kyllä sitä oli tässä vaiheessa muistaakseni liki 30 litraa.




Vielä lisätään punamultajauhetta antamaan maaliin toivottu väri.









Keitos on valmis, siis maalia seiniin, kunhan se hieman jähtyy.

Itse maalaamisesta en tullut ottaneeksi kuvia enkä edes valmiiksi maalatuista seinistä. Maali riitti noin puoleen taloon, joten toinen anno pitää vielä keittää. Otanpa sitten kuvia ja esittelen täälläkin.


Kyllä minä ehdin maalaustouhulta kutomaankin muutamat sukat, mutta niiden postaus jää toiseen kertaan. Osa on höyryttämättä ja kuvaamatta vielä.




4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kesäprojekti teillä. Varmasti mukavaa touhua.
    Meillä pitäis leikkimökille tehdä sama homma, suunniteltu tyttöjen kanssa jo monta vuotta...
    Täälläkin ilmat on olleet uskomattoman kylmät ja ennenkaikkea tuulet puhaltaneet kovaa ja kylmältä suunnalta. Tuuli kun osuu pihalle ei siellä ole voinut olla juurikaan. Tänään ensimmäisen kerran virkkasin ulkona lämpimämmän tuulen tuullessa ja auringon lämmittäessä.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, kauan mekin tätä projektia suunniteltiin. Ja ihan turhaan "kamalan isona urakkana" pidettiin, ei se lopulta niin rasittava olekaan. Ja kun saa tehdä omaan tahtiin. Lopputulos palkitsee kummasti! :)

      Kylmää ja ja kovasti tuulista on ollut täälläkin. Minä en ole vielä tehnyt mitään kässää ulkona. Parina päivänä on ollut hiukan lämpöisempää, mutta olen tehnyt noita pakollisia siivous- ym. töitä, pitäähän nekin joskus tehdä, niin ei ole juuri käsityön pariin päiväaikaan ehtinyt. Jospa tänään kokeilisin, tarkeneeko jo.

      Poista
  2. Mielenkiintoisen näköistä touhua. :) Meidän talo on maalattu myös punamullalla. Tosin jossain vaiheessa vaihtuu talon väri, kunhan saadaan remppa sinne asti tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, mielenkiintoista ja mukavaa hommaa todellakin! Ja mökin ulkonäkö friskaantuu kummasti. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.