Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Mökillä valmistunutta


Viikko vierähti taas mökillä, pari päivää sitten palattiin kotiin. Vaikka mökillä on mökkiaskareet, niin aina sielläkin löytyy aikaa käsitöille. Ja sitä paitsi matkan aikana ehti tehdä jo aika paljon, kun se kestää yhteen suuntaan pari tuntia.  Nyt sain valmiiksi kahdet sukat, yhden virkatun liinan ja elämäni ensimmäisen hypistelymuhvin. Lisäksi virkkailin pikkuliinoja, joista viimeinen on vielä kesken ja kaikki päättelemättä, joten niihin palataan myöhemmin.


Mutta nyt niitä valmiita, ensin sukkia. 



 Pienet söpöt "junasukat" olivat puikoilla menomatkalla
Ohjetta muutin taas tekemällä tiimalasikantapäät ja ehkä silmukka- ja kerrosmäärissä on eroa, kun ulkomuistista nämä tikutin
Lanka pinkin säyistä Tico Ticon, jonka menekki 25 g
Puikot 2.5 mm:t

Näistä tuli mielestäni niin kauniit, että voisin melkein panna vaikka seinälle koristeeksi!  ;) 




Seuraavaksi raitasukat kokoa 34
Langat erilaisia ohuita sukkalankojen jämiä yhteensä 50 g 
Silmukoita 52 ja 2.5 mm:n sukkiksilla mentiin.



Virkattu liina halkaisijaltaan n. 25 cm
Ohjeen nappasin jostakin virkkauslehdestä, mutta enpä nyt löytänyt sitä
Lanka Madame Tricote Maxi-lankaa, jonka menekki oli vain 15 g
Koukku 1.5 mm

Liina näyttää minusta jotenkin siltä, että olen tehnyt siinä jotain väärin. Vai olisiko ollut vikaa ohjeessa, mutta en voi nyt tarkistaa sitä, kun en löydä sitä.  Mutta kai tämä kelpaa johonkin käyttöön, harvoinhan sitä pöydällä olevaa liinaa niin tarkoin katsotaan.



Hypistelymuhveja on tehty kuluneen kevään aikana lisääntyvässä määrin eri puolilla Suomea. Siis pitihän se minunkin ainakin kokeilla. Liityin jopa FB:n Muhvimimmit ryhmään, jossa on esitelty jo lukematon määrä erilaisia, toinen toistaan ihanampia muhveja ja lisää tulee koko ajan.

Hypistelymuhvi on neulottu, virkattu tai ommeltu muhvi, johon voi laittaa kädet sisälle. Siihen kiinnitetään erilaisia käsien toimintaa aktivoivia asioita tai koristeita, joita voi hypistellä. Hypistelymuhvit auttavat esimerkiksi muistisairaita ihmisiä ja niitä lahjoitetaan hoitokoteihin.




Ensimmäinen tekemäni hypistelymuhvi, jonka teossa hyödynsin FB:n Muhvimimmien sivuilta löytyviä ohjeita.
 Langat ovat erilaisia jämälankoja, yhteensä niitä kului 125 g
Puikot 5 mm:n sukkikset




Tässä muhvin kääntöpuoli.




Sisäpuolelle tein muutamia nyppylöitä virkkaamalla.



Mökkikäsitöistä puheen ollen muistui mieleeni yksi suuri käsityö, jonka aloittamisesta kerroin täällä. Oikeastaan se ei ole minun käsityöni vaan mieheni, minä toimin vain lähinnä pienissä avustustehtävissä ja huoltojoukoissa.  Nimittäin punamultamaalin keittämisestä ja mökin maalaamisesta sillä.



Ja nyt mökki on maalattu ja voimme paneutua muihin touhuihin. 






17 kommenttia:

  1. Oletpa ahertanut ja tehnyt suloisia käsitöitä. Söpöset nuo junasukat.
    Ihana väri mökissänne . juuri se ainut ja oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli, käsitöitä tehdessä en tunne ahertavani vaikka ahkerasti niitä pisteleisinkin! Mukavaa työtähän on aivan ihana tehdä jasitä tekee vain sen ihanuuden takia. ;)

      Poista
  2. Kauniita sukkia ja liina. Ja nätti on tuo muhvikin - kiva, että lähdit mukaan ja oikein Muhvimimmiksikin liityit :)
    Minä kun en ole FB:ssä, niin (tämänkään) ryhmän valmistuneita en pääse ihastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kiitos sinun tämä muhvi on tässä nyt! :) Jos et olisi innostanut, niin olisi varmaan jäänyt toistaiseksi aloitettamatta. Jäät muuten paljosta ihanasta houkutuksesta osattomaksi, kun et ole FB:ssa ja varsinkin sen kässäryhmissä. Muhvimimmeissäkin esitellään mitä monenlaisimpia muhveja ja lisäksi sieltä löytyy ohjeitakin. Mutta jokainen taaplaa tavallaan, pitkään minäkin pysyin sieltä pois.

      Poista
  3. Ihania käsitöitä! :) Minun suosikkini näistä on nuo raitasukat (eli nuo jälkimmäiset, kuvattu punaisen alustan päällä), ne voisin minä pistää seinälle koristeeksi! :) Niissä on vähän semmoista "raanumaista" olemustakin, johtuneeko noista vinoraidoista tai muuten vain värikkyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, nyt kun sanoit, niin minäkin näen niissä sukissa raanumaisuutta. :)

      Poista
  4. Suloiset vauvansukat. Kyllähän vauvatkin tykkää iloisista väreistä ja nämä on niin kauniit väreiltään.
    Minusta mökkien kuuluukin olla punamullalla maalattu ja tämäkin on niin hyvän näköinen. Pojallanikin on tuon tapainen pieni talo mökkinä ja ilokseni sekin on punamullalla maalattu. Perinteet kunniaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, mökin väro ei ole aivan noin tumma kuin kuvassa, mutta sellainen perinteisen punamullan punainen kuitenkin. :)

      Poista
  5. Iloiset kirjoneulesukat!
    Mökkimatkalla minullakin sukan varsi venyy kummasti. :o)
    Hypistelymuhvi on ihana idea, varmaan pakko kokeilla syksy tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, muhviakin on muuten helppo tehdä automatkalla. Paksusta langasta tai ohuesta kaksinkertaisena tikuttaa jo pitkästi kahdessa tunnissa, mikä meillä menee yhteen suuntaan ajaessa, siis mökkimatkalla. :) Mutta tämän ekan tein kyllä ihan mökillä.

      Poista
  6. Sulla on valmistunut vaikka mitä. Vauvansukkia aina tarvitaan ja kirjoneuleiset sukat ovat upeat! Liina sievä ja muhvi on hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, kun tekee aina vaihtelevasti erilaisia käsitöitä, niin aina säilyy into.:)

      Poista
  7. Ihania mökkikäsitöitä ja nautinnollista mökkeilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SIrkkis, molemmat ovat ihania asioita, siis kässät ja mökkeily! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.