Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Hypistelymuhveja lisää




EDIT. 31.8.15: Tein Omiin ohjeisiini ohjeen kettingin kutomisesta. Siihen pääset tästä suoraan.


Esittelyvuorossa on kaksi hypistelymuhvia. Näitä on tullut tehtyä muiden töiden ohessa pikku hiljaa edeten.  Ensin kudoin varsinaisen muhviosuudet kaksinkertaisina ja sitten kehittelin niihin sopivia koristeita.




Hypistelymuhvini n:o 6, "pöllömuhvi"
Langat paksujen lankojen jämiä, päällisessä kolmen kerän loput ynnä efektilangat ja vuorissa kahden kerän loput
Pöllö ja perhoset virkattu ohuemmista jämälangoista, samoin muhvin sisälle muutamia hypisteltäviä nystyjä
Langanmenekki koko muhviin yhteensä 155 g

Muhvi on hiukan epämuotoinen. kun sen toisella puolella oleva palmikko ei ole koko muhvin korkuinen ja vetää muhvia kapeammaksi toisesta päästä, mutta ei haitanne käytössä.     


Perhosen virkkasin tällä Orvokin ohjeella ja pöllön Bunny Mummyn ohjeella (engl.).  Molemmissa selkeät kuvat, joten ei tarvitse ymmärtää kieltäkään.





30.8. hypistelymuhvi n:o 7 kettinki, teeteen Neon ym. lankoja yhteensä 150 g
silmukoita 56, puikot 6 mm:n sukkikset

Tähän keräilin varastoistani aiemmin tekemiäni kukkasia ja pöllön, mutta tuo kettinki ja puun lehdet tein tähän työhän.





Samoin nämä muhvin sisällä olevat tunnusteltavat "lärpäkkeet" on tehty juuri tälle miuhville.



Tarkoitukseni on tehdä muhveja lisääkin, vaikka eivät nämä ole minulle kaikkein mieluisinta tekemistä käsitöiden piirissä.  Teen näitä ensinnäkin pakkoneuloosini takia, sehän pakottaa minut kilkuttelemaan puikkoja aina vaan. Toinen syy on halu auttaa ja ymmärrys, että muhvit tarjoavat muistisairaille ja varmaan myös joillekin muillekin ihmisille mukavaa hiplattavaa, joitakin niistä voi jopa paijata (esim. eläinaiheiset). Ehkä nämä saavat heidän elämäänsä jotain mukavaa tuntua ja iloakin. Minullehan riittäisi pari lankakerää!  :D  Mutta vakavasti ottaen, itse muhvin teosta en oikeastaan tykkää, kutoisin mieluummin vaikka noita iänikuisia sukkia. 



10 kommenttia:

  1. Ihanat ja minä bongasin heti tuon pöllön. Upeita.

    VastaaPoista
  2. Ihania ovat. Taidanpa minäkin voisin ainakin yhden dementiaa potevalle äidilleni neuloa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, varmaan äitisikin ilahtuisi muhvista. :)

      Poista
  3. Kauniita muhveja! Koristelut kyllä ansaitsevat erikoismaininnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, koristelu onkin haastavinta, mutta myös kivointa. Ainakin minä yritän keksiä aina jotain kivaa ja mielestäni nätti, mutta myös turvallista. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.