Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Pari paria sukkia


Parit sukat olen saanut tikutettua.  Ensimmäiset valmistuivat juohevasti ja toisetkin ajallisesti ilman viivästystä, mutta jotenkin oli into pois niitä tehdessä. Vaikka oli uusi ja kiinnostava malli, jonka itse olin valinnut.  Mutta ainahan ei mukavakaan asia tunnu yhtä mukavalta, sellaista se elämä on.




Malli Armaat-sukat koko n. 42 ilmaisohje täällä Ravelryssa.
Lanka Jannea ja menekki 135 g
Puikot 3.5 mm:n sukkikset.

Minullahan on peräti tapana muunnella ohjeita, niin usein sen teen. Mutta tällä kertaa en tainnut muuttaa muuta kuin mittoja hiukan, että sain pojalle sopivat sukat hänen toiveidensa mukaan.



 Näitä kutoessa minulla soi päässä "Jussista saan miehen armaan...". Ja syykin lienee ainakin minut paremmin tunteville hyvin selvä, sillä poikamme on Jussi ja sukat menevät hänelle. Toivottavasti miniä on edelleenkin samaa mieltä kanssani. ;)





Ja ne toiset ovat mallin Rim Socks mukaan tehdyt kokoa 38
Ohje löytyy täältä täältä Ravelrysta ja on sekin maksuton
Langat 7veljestä fasaani ja luonnonvalkoinen, joiden yhteismenekki oli 130 g
Silmukoita 48 varressa aivan ohjeen mukaan, mutta teräsä vähensin neljä silmukkaa
Puikot 3.5 mm.

Varret tein korkeammiksi kuin ohjeessa, siis 17 kuvikerrosta 13:n sijaan. Nyt varret ovat 22 cm korkeat ennen kantalappuun asti mitattuina.



Jos ei kutominenkaan sujunut riemuiten, niin vielä huonommin sujui kuvaaminen. Otin varmaan 50 kuvaa ja eikä niistä parhaatkaan ole tämän kummenpia. Väritkin näyttävät niin ankeilta vaikka päivänvaloakin oli kuvauspäivinä (kuvasin kahtena päivänä) poikkeuksellisen hyvin kuluvan syksyn oloihin nähden.




Mutta ei se mitään, kyllä tykkään mallista edelleenkin ja aion tehdä lisääkin eri värejä käyttäen.


Nämä molemmat sukkamallit ovat Niina Laitisen suunnittelemia. Häneltä on tullut jo aiemminkin monia kivoja sukkamalleja, joista muutamia olen minäkin toteuttanut. Ohjeet ovat selkeitä ja huolella kirjoitettuja.  Käsitöistään hän kertoo Ravelryn lisäksi myös blogissaan Taimitarha    Kiitos Niina!



10 kommenttia:

  1. On niin hienoja sukkia molemmat,mutta näihin jälkimmäisiin erityisesti ihastuin.Rentouttavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kivoja sukkia! Varsinkin ne toiset voisin itsekin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ingi, kun on sopivat värit, niin sillä ohjeella saa kivat sukat. :)

      Poista
  3. Upeita sukkia.
    Hyvää Pyhäinpäivää sinulle.

    VastaaPoista
  4. Hienot sukat! Yhdet Rim-sukat olen tehnyt ja suunnitelmissa uusia. Ne on kauniit ja näyttävät kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, noita "Rimmejä" minäkin olen meinannut tehdä lisää, eri väreillä saa varmaan kivoja yhdistelmiä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.