Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tyttösiä kaksittain


Onkohan nyt lapasten teon aika, kun tuntuu niin mukavalta niiden teko. Se jäi kai "päälle" näistä  miniän lapasista.  Nyt on valmistunut kahdet pikkuiset lapaset ja lisääkin on suunnitelmissa.  Tilanne tosin vaatii tekemään parit sukat välillä, mutta sitten taas lapasia.




Kahdet tuplalapaset koko ehkä 2-3 vuotiaan 
Langat Maijaa, jonka menekki ensimmäisiin 40g ja toisiin 45 g
Silmukoita resorissa 36 ja kämmenosassa 33, peukaloissa 17 
Puikot 2.5 mm, 3 mm ja 3.5 mm
Tytön kaavion löysin jostain netin syövereistä, paikkaa en tarkemmin muista




Ensin tein nuo vasemman puoleiset, joissa on pelkät tytöt. Mutta tyttö tuntui kaipaavan jotain , niin sitten keksin tehdä seuraavalle tytölle kukkasia kaveriksi.



Kämmenpuolelle tein molempiin tytön kasvot ja lisäksi täpliä ja kukkasia.



Nimitys tuplalapaset tulee siitä, että lapaset tein onteloneuleena ja ne ovat kaksinkertaiset. Niitä voi pitää kumminkin päin ja toisella puolella värit ovat peilikuvina. Kaksinkertaisina lämmittävät käsiä paljon paremmin kuin yksinkertaiset lapaset.

Minun ohjeeni tuplalapasiin löytyy täältä.



Luulen näiden olevan monen pikkutytön suosikkilapasia värinsä puolesta.







16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Enkuli, lämpimiksi sanovat ne, jotka näitä ovat käyttäneet. :)

      Poista
  2. Tuplissa ei lasten sormet heti palele. Lapset kun tunnetusti viihtyy talvella pitkiäkin aikoja ulkona.

    VastaaPoista
  3. Ihan uskomattoman ihania lapasia! Mun pitäisi joskus opetella tuo tuplalapasten teko:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, jokohan tälle talvelle ehdit mukaan! :)

      Poista
    2. Kiirettä näyttää piisaavan ja neuleita, joissa ei paljon tarvi ajatella tulee tehdyksi.

      Poista
  4. No ihan varmasti ovat suosikkilapasia värin ja kuvion takia. Äiditkin tykkää kun ei pienokaisten kädet palellu tuplalapasissa. Minulla noitten tuplien tekeminen on vieläkin opettelematta vaikka hyvät ohjeet oletkin kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, vielä ehdit opetella vaikka lapsenlapsille joululahjaksi. ;)

      Poista
  5. Todella söpöjä lapasia. Näyttääkin vielä niin paksuilta, että varmasti lämmittää pieniä sormia pakkaskeleillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia, kaksinkertaiset kun ovat, niin lämmittävät paljon paremmin kuin tavalliset lapaset. :)

      Poista
  6. Nyt on kyllä lapasten teko aikaa ja hienoja on nuo tuplalapaset :)
    Tuo tekotapa pitäisi kyllä ehdottomasti opetella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, suosittelen opettelua. :) Taisi muuten minullakin muutama vuosi mennä tuumatessa ennen kuin lopulta aloin touhuun. Ja yllättävän hyvin se sujui ja on senkin jälkeen sujunut jo monta vuotta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.