Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Punaiset sukat


Lapasbuumi on toistaiseksi takana päin ja nyt on sukkien aika. Niitäkinhän tarvitaan talven pakkasia odotellessa ja varsinkin, kun/jos pakkasia tulee. Ja tuleehan niitä, joka talvi on tullut ainakin joksikin aikaa. Toisinaan enempi, toisinaan vähempi.



Muutama päivä sitten valmistuivat nämä"takaresorisukat" eli perussukat, joissa takana resoria eri korkuisina raitoina
Koko 38, varsi 29 cm korkea pohjasta asti mitattuna
Lanka Jannea ja menekki 115 g
Ssilmukoita 48 ja 3.5 mm:n sukksilla mentiin




 Nämä ovat toiset tällä mallilla tekemäni sukat, ensimmäiset täällä.  Muuten siis ihan perussukat, mutta varressa on takana resoria.




  Tässä sivukuvassa näkyy selvästi, että resorin osat ovat eri korkuisia, takana keskellä olevat nurjat silmukat jatkuvat varren suusta alkaen alas kantapäähän saakka.  Näissä sukissa tein 11 kerrosta kutakin ennen kuin lisäsin seuraavan resoriosan.




Seijasiskon blogissa keskustelin täällä kommenteissa, paljonko menee aikaa yksien sukkien tekoon. En muista, olenko koskaan seurannut, paljonko minulla menee aikaa tavallisten perussukkien tekoon mutta arvelin tekeväni yhden sukan 4-5. tunnissa.  Nyt kirjasin näitä tehdessäni kutomiseen käyttämäni ajan ylös ja yhden sukan tekoon meni 2 t 18 min, siis sukkaparin tekoon yhteenä 5 t 36 min. Nyt pitää ottaa huomioon, että sukat ovat suht' pienet, silmukoita 48 ja sopivat 38-numeroiseen jalkaan.

Mitään kutomisen nopeuskilpailua en halua panna pystyyn, mutta olisi kiva tietää, millaisia aikoja muut tarviivat sukkaparin valmistumiseen. Itse aion ainakin muutamassa lähiaikojen  tavissukkaparissa seurata ajankulutustani ihan uteliaisuudesta. Sitä muuten kysytään aina silloin tällöin, ihan muutkin kuin käsityön tekijät.



12 kommenttia:

  1. Pitäästä katsoa aika seuraavan kerran kun persusukat teen. En kyllä usko että millään onnistun lähekkään tuota vautia sukkiaparia kutomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, jokainenhan saa tehdä ihan omaan tahtiinsa käistöitäkin enkä minä ajatellut ollenkaan kilpailla kenenkään kanssa. Tuli vaan siinä sinun postausta lukiessa mieleen, että olis ihan kiva tietää, kauanko kudon sukkaparia.Ja tähän päädyin. :)

      Poista
  2. Tosi kivat sukat. Punainen on kyllä aina niin ihanan lämmin väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia, varsinkin tällainen punainen on minusta kaunis väri. :)

      Poista
  3. Todella hyvän näköiset ja malliset sukat! Aika nopsaan saat sukan/t kudottua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, ylltyin itsekin tuohon "nopeuteeni". :)

      Poista
  4. Takaresori on hauska idea ja oikein kivan näköinenkin.

    VastaaPoista
  5. Tuo sukkamalli on kyllä mukavan tavallisen erilainen, kauniilta näyttävät :)

    Mielenkiinnosta tartuin "haasteeseesi" ja olen pitänyt kelloa silmällä sukan teossa... Nyt on tunti takana ja kantapää alkaa pikkuhiljaa häämöttämään (teen varpaasta varteen-menetelmällä)... Saa nähdä, millaisen ajan saan kellotettua :)

    VastaaPoista
  6. Ripsiväriä Villasukissa, jäänpä minäkin odottamaan mielenkiinnolla sinun aikaasi. :)

    VastaaPoista
  7. Nyt on sukat saatu valmiiksi! Yhden sukan tekoon meni 3 tuntia ja 30 min, eli pariin kului noin 7 tuntia... Koko oli 38 ja ihan perussukka, varpaasta varteen vahvistetulla kantapäällä (omalla ohjeella). Ainut normista poikkeava tapa oli se, että tein sukan todella monessa osassa, jopa 15 min pätkissä... Oli vähän aika kortilla... :)

    Mutta oli todella hauska seurata, kuinka kauan sukan tekoon menee aikaa... :) Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minusta oli kamalan kiva, että otit haasteen vastaan. :) Jännänä olen odotellut sinun tulostasi. Itse tein vähän isommat sukat ja otin aikaa niissäkin, meni n.7½ tuntia yhteensä molemmissa sukissa. Postaan ne tänään tai huomenna.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.