Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Sinivalkoista pienelle miehelle


Nämä nyt valmistuneet ovat odottaneet puikoilleni pääsyä jo ainakin kuukauden. Olen aina ajatellut, että tekaisen ne jossain välissä, mutta sitä sopivaa väliä ei ole tullut, kun aina nuo isommat sukat ovat ryysineet edelle. Aivan kuin jotkut vanhemmat ihmiset etuilivat ainakin minun lapsuudessani, jos olit hakemassa vaikkapa leipää lähikaupasta. Se oli silloin ihan tavallista enkä minä kai edes älynnyt siinä olevan mitään väärää.  Nyt kyllä pidän huolen omasta vuorostani mutta en kyllä etuilekaan.  Ja lähikauppojahan silloin oli vaikka kuinka paljon, muutaman sadan metrin säteellä meilläkin oli ainakin viisi kauppaa.



Niin että mitäkö on valmistunut?  No nämä pienet lapaset ja sukat.  Tämä setti on toinen  pikkumiehelle (4½v), jolle tein pari kuukautta sitten talven ekan setin.  Niihin pojan äiti osti langat oman valintansa mukaan ja oli yllättäen saanut kolme kerää "kylkiäislankaa" ostoksestaan. Sitä hän lankoja tuodessaan ihmetteli minulle ja kummaltahan se tuntuu, kun ostaa yhden kerän, niin saa kolme kerää kaupantekiäisiä. Oli ollut joku kampanja menossa, että kun ostat tietyllä summalla lankoja, saat kaupan päällekin lankaa. Pienen pähkäilyn jälkeen äiti päätti, että langan keinokuituisuudesta huolimatta tehdään pojalle toisetkin sukat ja lapaset, jotka ovat nyt tässä.





Ensin sukat, jotka lienevät 4-6 vuotiaan kokoa (hiukan isommat kuin edelliset)
Silmukoita alussa 44, resorista alkaen 36
Puikot 3.5 mm sukkikset




 Sitten lapaset samalla periaatteella, että hiukan isommat kuin edelliset 
Silmukoita alussa 40, resorista alkaen 32
Ja puikot ne samat 3.5 mm sukkikset
Lanka Zandra strömpegarn (80% akryl, 20% nylon), jonka menekki yhteensä 100 g (pari kolme metriä jäi jäljelle).

Siis melkein kaksi kerää sain näihin uppoamaan ja yksi täysi kerä on jäljellä. Nyt odottelen pojan äidiltä tietoa, mitä lopulle langalle tehdään.

Lankahan on siis täysin keinokuitua eikä ollenkaan ihanteellista sukka- ja lapaslankana. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia käyttökokemuksia näistä saadaan. En muista koskaan itse tehneeni näin keinokuituisesta langasta sukkia tai lapasia, vaikka olen kyllä tuolla FB:n kässäryhmissä huomannut joidenkin tekevän. Onko sinulla kokemusta keinokuituisista sukista tai lapasista?  Minulla itsellä on Puro Batikista, joka sekin on täysin keinokuitua, koekäyttöön tehty lenkkimyssy, johon olen ollut tyytyväinen.




12 kommenttia:

  1. Keinokuitua oon kyllä käyttäny pipoihin ja kaulahuiveihin. Onko lanka kuinka pehmeää, voisko siitä tehä semmosen tuubikaulurin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosanna, kiitos vinkistä, mietin vaan riittääkö 50 g tuubikauluriin. Lanka on kyllä ihanan pehmeää, joten sopisi siihen hyvin.

      Poista
  2. Voi että,tosiaan niitä lähikauppoja oli ennen ja tiskin takaa ostettiin ja makkarakin käärittiin voipaperiin:) Kivan näköinen tuo setti on,mutta en muista olenko täysin keinokuidusta sukkia ja lapasia neulonut. Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Neuloin viime kesänä muutamat sukat Buro Batikista ja ne ovat kyllä toistaiseksi kestäneet pesua ja käyttöä. Mukavantuntuisethan ne ovat jalassa, kun ei ole villaa kutittamassa. Lämmöneristyskyky onkin sitten toinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna, ainakin Puro Batikista tekemäni myssy on pysynyt ihan hyvänä pesuista ja käytöstä huolimatta ja sopii oikein hyvin kevään ja syksyn käyttöön, joten oikein hyvin voin uskoa, että sukatkin pysyvät hyvinä.

      Poista
  4. Suloiset neuleet.
    Oikein Ihanaa Uutta Vuotta Sinulle

    VastaaPoista
  5. Kiva setti! Omat ja muille neulotut sukat taitavat kaikki olla vikkasekoitteita, joten kokemuksia keinokuituisesta ei ole.

    Oikein hyvää tulevaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.