Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Sytomyssyjä ja -sukkia


Kävin taas lankaostoksilla Oulun Lankamaailmassa, vaikka ei minun pitänyt. Minullahan on tarkoitus käyttää omaa lankavarastoani mahdollisimman pieneksi eikä ostella lisää lankaa. Mutta kun joskus tarvii johonkin tiettyyn työhön sopivaa  lankaa ja vielä tietyn värisenä, niin onhan se käytävä kaupassa. Ja täytyy muuten myöntää, että tulee niitä heräteostoksiakin joskus tehtyä. Mutta ne ovat harventuneet aiempiin vuosiin verrattuna.

Kun kerran Lankamaailmassa olin, niin kysäisin tietenkin, onko tuotu sytomyssyjä ja -sukkia. Kuten vakivieraani tietävätkin Lankamaailma toimii sytomyssyjen keräyspaikkana Oulussa ja minä haen ne sieltä ja vien OYS:aan. Olihan niitä, muovikassillinen myssyjä ja lisäksi sukkia paperikassissa.



 Sinisävyisiä myssyjä yhdeksän


Valkoisia, joko kokonaan tai raidallisina, olikin poikkeuksellisen paljon, yhteensä 15 myssyä, 


 Punasävyisiä yhdeksän myssyä


Vihreänsävyisiä myös yhdeksän. Tässä kuvassa värit ovat aivan väärät, mutta valitettavasti taitoni eivät riittäneet saamaan niitä oikeiksi. 

Yhteenlaskien siis kaikkiaan 42 myssyä.



 Erivärisiä ja -kokoisia sukkia oli kuusi paria. 


Kaikki hyviä ja kauniita myssyjä ja sukkia saajia ilahduttamaan. Kiitän taas kaikkia tekijöitä omasta puolestani ja uskon näille taas löytyvän sairaalassa tyytyväisiä käyttäjiä nopeaan tahtiin.


13 kommenttia:

  1. Olette olleet ahkeria. Tarpeeseen tulevat.

    VastaaPoista
  2. Oi miten kauniita myssyjä! Todella ihania kuvioita. Mistähän tuollaisen pitsikuvion löytäisi kuin noissa sinisissä on?Kyllä se niin on, että kauniit ajatukset tekevät kauniin neuleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisen sohvan emäntä, tuon keskimmäisen sinisen pitsimyssyn mallineule taitaa olla kaaripitsiä. Myssyohjetta en löytänyt, mutta mallineuleen ohjeen löydät ainakin täältä
      http://lumioosi.blogspot.fi/2015/01/kaaripitsisukka-pieneen-jalkaan.html

      Poista
  3. Ihania myssyjä ja upeita noi sukatkin. Hienoa kun intoa näiden tekemiseen vain riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, on tosi hienoa tuo myssyinnon jatkuminen. Näin viime viikolla erästä naista, joka on käynyt Lankamaailman sytomyssyilloissa ja tehnyt myssyjä muutenkin. Hän kysäisi siinä, milloin on seuraava sytomyssyilta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.