Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 29. joulukuuta 2016

Tähtilapaset



 Minusta tuntuu, että teen aina vaan samanlaisia töitä. Niin näitäkin lapasia tehdessä ajattelin, että "taas tähtituplat". Niinpä kelasin läpi kaikki postaukseni tuplalapasista ja totesin, etten aivan äskeen ole tähtikuvioisia tuplalapasia tehnyt. Edelliset löytyivät reilun kolmen vuoden takaa ja hiukan erilaisella tähtikuviolla tehtyinä.

 Minä muuten kaipaan uusia kuvioita tuplalapasiin. Aina nähdessäni kivoja kahden värin kirjoneule- tai ristipistokuvioita, katson sopisiko se tuplalapasiin. Taas huutelenkin sellaisten perään, joten jos sinulla on sellainen tai satut törmäämään jossain sellaiseen kuvioon, niin olisin tosi kiitollinen, jos vinkkaisit asiasta minullekin. Kuvion pitäisi olla melko pieni,  maksimissaan leveyttä 22 silmukkaa, ja korkeutta 50 kerrosta aikuisen lapasiin.




Tuplalapaset kokoa S tähtikuviolla, ohje löytyy täältä
Lanka turkoosia ja mustaa Gjestalin Maijaa, niiden menekki yhteensä 90 g
Puikot resorissa  3 mm, lapasosassa 2.5 mm ja peukaloissa 3.5 mm
Silmukoita resorissa 48, kämmenosassa 42, peukaloissa 18
Tähtikaavion aloitin krs:lla 14, 8 s:n peukalolanka krs:n 18 jälkeen, kärkivaennukset aloitin lapasosassa krs:lla 53 ja peukaloisssa krs:lla 23
Tähtikaavioon törmäsin aivan vasta jossain netissä, taisi olla Pinterestissä. Sieltä sen nappasin mukaani.



 Toisen puolen värit näyttävät tältä.


 Kämmenien vinoneliöt tein lisäämällä tähtikaavion sivuosan kuvioon joka puolelle yhden silmukan, vaikka saattaapa tällainen kaaviokin jostain löytyä.


Alkuviikosta saatiin luntakin melko paksu kerros. Niinpä kuvasin nämä puhtaan valkoisen lumen päällä ja sain mielestäni värit onnistumaan kohtalaisen hyvin.



Tältä pihallamme näytti pari päivää sitten. Tilanne on kutakuinkin samanlainen vieläkin, vaikka viime yönä lauhtui taas +asteille, mutta ei ole onneksi satanut vettä. Vaikka en talvesta pidäkään erityisesti, niin ihailen kuitenkin kauniita lumisia näkymiä.




4 kommenttia:

  1. Kaunis väriyhdistelmä :) Meilläkin on lunta, vaikkei kovin paljoa. Muuten en siitä kovin välitä, mutta helmikuussa olevien kisojen takia toivon lisää lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, ei ole täälläkään enää noin paljon kuin kuvassa. Vesisade ja lämpöasteet ovat sulattaneet osan.

      Poista
  2. siistit ,siniset tuplalämpimät lapaset ,en kyllä osais ,tai pitäs olla "kädestäpitäin" neuvoja onhan talvikin kaunista lumipaipassaan ,täällä nyt harmaata ,vettä tihuuttaa ei sovi talveen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MAK, olispa meillä lyhempi välimatka, niin tulisit tuplalapasoppiin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.