Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Hypistelymuhvi kuin laukku


Hypistelymuhvitalkoot jatkuvat taas ensi viikolla joulutauon jälkeen ja minä voin viedä keräykseen valmiin muhvin. Talkooporukan tapaamisessa joulukuun puolivälissä minulla oli mukana melkein valmis muhvi, joka kuitenkin mielestäni kaipasi jotain lisää. Itse en keksinyt, mitä se olisi, mutta talkooporukka auttoi. Ryhmätyö onkin antoisaa siksikin, kun sen lisäksi, että yhdessä pyritään tavoitteeseen, saa myös hyviä vinkkejä toisilta.



Pari päivää sitten valmistui tämä laukkumuhvi, joka mallaa naisten käsilaukkua
Langan menekki kokonaisuuten 210 g, josta omia jämälankoja 110 g


Asukastuvalla on monenlaista käsityötarvetta käytettävissä, muun muassa kasa jostakin aiemmasta projektista käyttämättä jääneitä isoäidinneliöitä. Minä otin niitä pussillisen mukaani kotiin ja kokosin ne yhteen käsilaukuksi, jossa on normaalin laukun lisäksi takana kolmas kerros, joka on laukun sivuilta auki. Sinne saa sisään kädet kuin muhviin ikään. Virkkasin lopuksi läpän sulkemaan laukkua, mutta siinä vaiheessa tökkäsi minun mielikuvitukseni. Mietin, miten läpän saisi kiinni, kun en halunnut käyttää nappeja niiden irtoamisvaaran takia.

Tässä vaiheessa kysyin ryhmän mielipidettä, mitä ja miten lisäisin.  Kaikki olivat samaa mieltä, että sulkimet laukkuun piti saada ja jonkinlainen hihna. Sitten joku keksi, että voishan ne napit virkata. Niin tietenkin! Niinpä virkkasin neljä samankokoista tukevaa pyörylää, jotka kiinnitin kaksittain toisiinsa piilosilmukoilla ja sain napit. Sitten vaan napit paikoilleen ja läpän reunaan renksut.

Hihnan tein punomalla tukevasta puuvillalangasta paksuhkon nyörin. Sen kiinnitin laukun sivusaumoihin aivan laukun pohjaan asti, että nyöri tukee pehmeää laukkua.



Laukussa on sisällä pari taskua, joissa on esille otettavia juttuja. Kuvassa vasemmalla näkyvässä taskussa kiekurainen nauha (punainen) ja oikean puoleisessa vauvanruokapurkin kansi, joka on piilotettu valkean kuoren sisään. Pohjalla on lisäksi rullalle kääritty isoäidinneliö (harmaata ja punaista), joka on nyörillä kiinnitetty laukun pohjaaan.  Näkyvät huonosti kuvassa, mutta kaikki ne näkyvät, jos osaa katsoa.





Kuvassa laukun takana oleva muhviosa, jossa sielläkin on samantapaisia tunnusteltavia juttuja kuin laukun sisällä.

Mielenkiinnolla odotan ensi viikon muhvitalkoita ja "tyttöjen" mielipiteitä toteutuksestani. Ja tietenkin, millaisia ihanuuksia toiset ovat saaneet aikaan.





8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Neili, FB:n Muhvimimmit-ryhmästä saatu idea. :)

      Poista
  2. Huomenta, voi miten ihanan muhvilaukun olet tehnyt. Olet kyllä idearikas. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, laukkumuhvi-idean sain FB:n Muhvimimmit-ryhmästä, vain toteutus omaani. :)

      Poista
  3. Onpa hieno idea - käsilaukkuhan on monelle naiselle tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, niin minustakin oli, joten piti kokeilla, miten se minulla sujuu. :)

      Poista
  4. Mukavia nuo muhvit ja saa käyttää mielikuvitustaan ja jämälankoja .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, niin on, monenlaista iloa niistä saa tekijäkin, vaikka päätavoite on käyttäjän ilo. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.