Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Raitasukat


Sytomyssyjähän minun oli tarkoitus tehtailla ystävänpäivään asti, mutta niin vain sukat hyppäsivät taas puikoilleni. Laskettaiskohan puolustuksekseni se, että nämäkin sukat päätyvät OYS:n syöpäpolille yhdessä myssyjen kanssa.


Perussukat omaan tapaani koko 39-40, varren korkeus 18 cm kantalapun yläreunaan mitattuna
Langat yksivärínen sininen Novitan Nalle ja raitalanka Schachenmayr Regia design line, joiden menekki yhteensä 98 g. Mielenkiinnosta punnitsin erikseen molempien lankojen menekin ja ne olivat Nallea 56g ja Regiaa 42g
Silmukoita työssä 56 ja 3 mm:n sukkiksilla niitä tikutin
Raidat kahden kerroksen korkuisia.




Raitalanka on sitä samaa, josta nämä edellisetkin sukat tein. Nyt otin kaveriksi yksivärisen sinisen ja se mielestäni rauhoittaa sukkien väriä kovasti. Luulenpa, että lopun kyseisestä Regia-langasta teen samaan tapaan sopivien yksiväristen lankojen kanssa sukiksi.




On taas aika tulppaanien. Ne saavat minut uskomaan, että kevät koittaa ja valo taas pitkän talven voittaa. Onhan sitä valoa jo huomattavasti enemmän kuin kuukausi sitten.

Hyvää viikonloppua ja alkanutta helmikuuta!




14 kommenttia:

  1. Pirtsakat sukat. Niin on Kalle Isokallion kirjatkin, jotka sun vinkistä hoksasin kirjaston hyllystä. Hauskaa ja pelottomasti jännittäviä tarinoita. Ja voisivat olla tottakin;)Onneksi hän on kirjoittanut ahkerasti niin muutama on vielä lukematta. Kiitos tämänkin "hyvän tiedon jakamisesta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, kiva kuulla, etten turhaan hehkuttanut Kallen kirjoja. :) Minä olen tainnut lukea ne kaikki yhtä lukkunottamatta ja sekin viimeinen lukematon on nyt tilattu, kun meidän omassa kirjastossa sitä ei ole. On niissä kirjoissa niin paljon kaikenlaisia metkoja oivalluksia ja hersyvää hupiakin, että mielellään tällaista tietoa jakaa.

      Poista
  2. Kivan näköiset raitasukat. 'Kopsasin' sinun sukkamallin kun tein pojanpojille ja papalle sukat, istuvat hyvin jalkaan. Luultavasti mallista tulee minullekin pysyvä malli. Samanvärisiä tulppaaneita meijänkin huushollissa on piristämässä pilvisiä ja harmaita päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, kiva kuulla, että sinnekin olen jotain saanut jaettua kuten edellä kommentoijallekin. :) Minä tykkään juuri hyvän istuvuuden takia tehdä tällasia sukkia, sopivat niin uhuempiin kuin paksumpiinkin jalkoihin yleensä varmemmin kuin pelkkää sileää neuletta olevat.

      Poista
  3. Kivat sukat! samoin itselläni perussukat hyppäävät "helppoutensa"takia välillä. Nytkin on joku isompi työ tekeillään ja ne kestävät valmistua. Pieniä sitten välillä voi neuloa ja "aivotontakin".
    Kaunnin valoisat tulppaanit! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, sukkia on niin mukava tehdä, ja perussukkia voi tehdä melkein silmät ummessakin. Niitä tehdessä voi ajatus liidella missä vaan ja kädet liikkuvat. :D Lisäksi niitä tarvitaan aina, jos ei omassa pesueessa niin jossain muualla.

      Poista
  4. Sukkien neulominen on vaan niin rentouttavaa, että pakko niitä on välillä tehdä omaksi ilokseen. Nämä ovat taas niin hyvän näköiset. Sinun tulppaaneissasi näkyy jo aurinko, niin iloisen värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, tämä aika vuodesta on auringon odotusta ja sitä tulppaanit lupailevatkin. :)

      Poista
  5. Sievät sukat ja hyvään tarkoitukseen menevät nekin.

    VastaaPoista
  6. Tosi kivat sukat hyvää tarkoitukseen . Tulee räsymatto mieleen.

    VastaaPoista
  7. oho ,luulin jo jotain tähän kommentoineenkin mutta eipä näy ,hyvät raitasukatolen nykyisin mieltynyt siniseen ,ankavarastosta sitä vaan vähän löytyy ,aurinko ja tulppaanit ,enteilee kevättä ja kesää niin on mielikin piristynyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MAK, joskus ne kommentit häipyvät kai sinne bittiavaruuteen! ;) Sininen on minukin mielivärejäni, sitä hankin varsinkin itselleni tuleviin töihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.