Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kesäkuisia sukkia

Huh huh, kesäkuu on edennyt jo puoleen väliin ja lopulta saatiin kesäiset ilmatkin. Ruoho, puiden lehdet ja kukat ovat kasvaneet silmissä, kun joutuivat odottamaan lämpöä niin pitkään.


Viime syksynä istuttamani tulppanin sipulit olivat upeassa kukassa, kun palasimme muutaman päivän mökkireissun jälkeen kotiin. Lähtiessä niissä oli vain pienet nupun alut lehtien keskellä.


Mökkireissulla minulla oli matkakäsityönä sukat, kuinkas muuten. Ja tikutinhan minä niitä siellä perilläkin, vaikka muutakin touhua tietenkin oli.



Kotona aloitetut perussukat tiimalasikantapäällä, koko 38
Lanka vuosia marinoitunut Fabel, jonka menekki 53 g
Silmukoita 60  ja 2.5 mm:n sukkiksilla tein


Tässä sukat vielä rinnakkain, jos jotakuta kiinnostaa langan raidoittuminen. Mitenkään en kohdistanut raitoja vaan ne saivat tulla sellaisina kuin langasta muodostui. Mutta kun aloitin toisenkin kerän sisältä päin kuten ekankin, niin huomasin raitojen olevankin ylösalaisin. Sitä en voinut hyväksyä vaan purin toiselta kerältä kutomani osuuden ja käänsin langan kulkemaan toisin päin. Siis kerin sen uudestaan ja jatkoin sukkia sitten. Tosin tämä lanka on niin epämääräisen raitaista, ettei se ehkä olisi haitannut mitään.




Lopusta langasta syntyi pistokassukat, koko 39
Resoria 2 o, 2n  noin 2 cm, sitten tiimalasikantapää ja terä tavalliseen tapaan päättyen sädekavennukseen
Lanka siis Fabel ja sen menekki 37 g
Silmukoita 56 ja samoilla 2.5 mm:n sukkiksilla tikutin.

Nämä tein ihan itselle raitoja kohdistamatta paitsi että aloitukseen ja kantapäähän valitsin samansävyiset kohdat. Minä tykkään käyttää kesäisin paljon pistokaskenkiä ja niissä olen todennuttällaiset sukat  mukaviksi. Edelliset vastaavat ovat parin vuoden takaa ja löytyvät täältä.




9 kommenttia:

  1. Tulppaanit ovat kauniita - samoin nuo tekemäsi sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli, kauniita ovat nämäkin tulppaanit, vaikka eivät olekaan mielivärejäni. :)

      Poista
  2. Kivoja sukkia olet neuloskellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, sukkia on aina kiva tehdä, lopputulos vaihtelee sitten. ;)

      Poista
  3. Sukat ovat kyllä paras reissuneule! Ihailin edellisen postauksen kivoja patalappuja. Pitäisikin kaivella jämälankoja ja ruveta virkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, on totta, että sukat on paras reissuneule. Ja jämälangat kannattaa muuttaa pannulapuiksi.

      Poista
  4. Nyt onkin luonto ottanut kovasti kiinni alkukesän kylmyydestä. Kukat on noussu penkeissä muutamassa päivässä, tuomi ja omenapuut kukkii. Ei voi muuta kuin nauttia :)

    VastaaPoista
  5. Virpi, minusta tuntuu, että pitkään jatkuneen jatkuneen kylmyyden jälkeen kaikki kasvaa ja kukkii ennätysajassa. Ja ihanaa on! :)

    VastaaPoista
  6. ihana on ihailla toisten kättentöitä , kauniita tulppaaneja mikäs sinun lempiväri kukissa on? meillä valkonen talo niin tulee aina jotain punasta laitettua

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.