Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Keskikesän sukkia


Viileää sää on jatkunut näihin päiviin saakka mutta nyt elän toivossa edes hieman lämpimämmän kesän tulleen. Täksi iltapäiväksi nimittäin ennustettiin eilen illalla näille seuduille muistaakseni +21. Se riittäisi minulle oikein hyvin, enempää en kaipaakaan.

Oli lämmintä tai kylmää, minä kudon sukkia. Aika moni sanoo, ettei keskikesällä kudo sukkia ollenkaan. Minulla ei ole mitään ongelmaa kutoa paksujakaan sukkia helteiselläkään säällä. Juhannuksen kahta puolen on valmistunut kolmet sukat, joita en ole täällä vielä esitellyt.



Ensin valmistuivat perusraitasukat kokoa 39-40 
Langat pinkki Vuorelman Veto ja harmaa vyötteetön lanka, joiden yhteismenekki 94 g
Silmukoita 48 ja puikot 3.5 mm

Varrensussan resori 2 o, 2n, joka muuttui varren ja jalkapöydän päällä olevaksi 3 o, 1 n -resoriksi. Näinhän minulla usein on tapana tehdä perussukkiin. Sukista saa näin moniin jalkoihin istuvammat.



Lankakorissani jo pitkään pyörineet kerät jalostuivat näin, mutta pienet nöttöset jäi molempia. Pääsevät johonkin sukkapariin tai vaikkapa pannulappuun raidaksi.




Seuraavaksi myös raitasukat koko 40, varsi 17 cm korkea kantalapun yläreunaan mitattuna
Langat kahta Maijaa, kulutus yhteensä 99 g
Silmukoita 56 ja puikot 3 mm.

Näihin sukkiin tein vaihteeksi varrensuun 2o, 2n -resorin jälkeen 7 o, 1 n -resoria varren lisäksi myös jalkapöydän päällisen.







Edelleen perussukat koko 39-40, varsi 12 cm kantalapun yläreunaan mitattuna
Langat Nallea ja pinkkiä Villeä raitoina yhteensä 75 g
Silmukoita 56 ja puikot 3 mm.

Nytpä tein vaihteeksi varrensun resorin jälkeen sileää neulosta.



Vähän liian suuri ero lankojen vahvuudessa, mutta yhden kerroksen raitoina mielestäni kelvolliset. Tosin kuvassa raidat eivät juuri erotu. Sain näinhin mukavasti kulutettua Villen loppua, mutta Nallea jäi vielä johonkin raidoiksi. 

Voin muuten kertoa kesän jatkuvan vielä ainakin yksien sukkien merkeissä, mutta sen jälkeen pääsee ehkä isommat työt puikoilleni. Ainakin suunnitelmat ovat olemassa.




5 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia. Kyllä sukka vaan on se hyvä perusneule, jota on mukava tehdä ja siinä voi käyttää vapaasti mielikuvitustaan raidoissa, resorineuleessa ja sileässä ja taitojen mukaan monimutkaisiakin ratkaisuja keksien. Sukka on monipuolinen neulomus.

    VastaaPoista
  2. Ihania sukkia. Itellänikin on menossa 'lankojen hävitys' vaihe lastenlasten sukkiin. Sinne katoavat seiskaveikat ja nallet. Mukavia kesäpäiviä ja hetkeiä sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kankuritar, samat harrastukset meillä siis, minä vaan teen muille kuin lapsenlapsille (niitä ei ole). Ihanaa kesää sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Minäkin neulon, mitä huvittaa vuodenajasta riippumatta. Kesällä villasukkia (olen neulonut villasukkia myös etelän lomilla) ja talvella puuvillaa 😁

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.