Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Lisää turvaleluja


Tuossa vähän alempana ennen säärystinpostaustani esittelin ekan Seijasiskon järjestämään turvalelukeräykseen tekemäni lelun. Vaikka en ollut tuohon tekemääni leluun täysin tyytyväinen, niin lisääkin halusin tehdä. Nyt on valmiina apupupu ja koiruli.



Ensin syntyi apupupu, jonka ohje löytyy täältä
Muuten taitaa olla aivan ohjeen mukainen pupuneito, mutta kukkasen laitoin päähän koristeeksi
Langat pääasiassa 7veikkaa, vain huiviin ja kukkaan jotain nimetöntä jämälankaa, menekki yhteensä arviolta n. 60 g
Puikot 3 mm:n sukkikset


Vähän neitoa ujostuttaa julkinen esiintyminen, niin käänsi välillä selän yleisölle.


Seuraavaa lelua varten etsiskelin netistä ideoita, vaikka Seijasisko on liittänyt haasteeseen linkkejä useiden sopivien lelujen ohjeisiin. Ja niinpä yhytin aivan sattumalta Lankavan sivuilla olevan virkatun Laikku-koiran. Ohje on tosin ontelokuteelle, mutta kun siinä mitat ovat kerroksina, niin arvelin onnistuvani ainakin joten kuten.



Niinpä eilen syntyi virkattu koiruli kyseisellä Lankavan ohjeella
Langat 7veikkaa, jonka menekki oli 41 g
Virkkuukoukku 3 mm



Totesin, että hyvin ohje toimi ohuemmallakin langalla. Ainoastaan päässä ja kuonossa jouduin muuttamaan ohjeen kerrosmääriä. Silmukkamääriä ei missään koirulin osassa tarvinnut muuttaa.



Jos joskus teen lisääkin tällaisia koiruleita, niin jalkoihin voisin laittaa kerroksen tai pari lisää korkeutta, ehkä.



Se on sitten ainakin kevättalvi, jos ei kevääksi aivan vielä voikaan sanoa. Aurinko on paistanut jo useana päivänä ihanasti ja saanut iltapäivän lämpötilan mukavasti nousemaan useilla asteilla. Pakkasta on kuitenkin niin paljon, ettei räystäät vielä tipu, mutta sekin päivä on tulossa. Ihanaa!

Hyvää aurinkoista viikonloppua kaikille!



8 kommenttia:

  1. Tosi söpö pupu ja koiruli se vasta suloinen onkin.:)

    VastaaPoista
  2. Olrtpa saanut koirasta hellyttävän näköisen. Joku lapsi tulee todella iloiseksi.

    VastaaPoista
  3. Ihania leluja. Tuo koita on kyllä tosi ihana. Onnellinen on hän, kuka sen saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johku, minäkin toivon näiden tuovan lapsille iloa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.