Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Tämän viikon sato


Tällä viikolla olemme saaneet jo selvästi syksyisempiä säitä kuin vielä viime viikolla. Yhtenä aamuna oli nurmikolla heinän latvat huurteessa, mutta sen enempää ei yökylmiä ole ollut. Alkuviikosta oltiin taas pari päivää mökillä, jossa touhutaan ja muutenkin oleillaan paljon pihalla. Eikä enää tarennut ohkaisilla vaatteilla vaan piti lisätä kerroksia.


Tällä viikolla Sukkasatoni jää yhteen pariin. Nämä ainokaiset olivat mökkimatkan käsityönäkin ja valmistuivat eilen illalla. 


 En yritä huijata vanhoilla sukilla, kyllä nämä ovat nyt valmistuneet, vaikka ovat samaa mallia ja väriäkin kuin nämä elokuussa valmistuneet.  Silloinhan en ollut tyytyväinen valitsemaani lankaan, joten nyt piti kokeilla toisella langalla. Nyt minulla on selvästi parempi valinta. 

 Nämä sukat ovat tilauskäsityö tyttäreltäni ja menevät hänen opiskelukaverilleen lahjaksi. 



 Malli Aallonmurtaja-sukat, joiden ohje löytyy täältä (Ravelry, ilmainen ohje)
Koko 39, varren korkeus kantalappuun asti n. 20 cm
Lanka Novitan Nallea, jonka menekki oli 125 g
Puikot 2.5 mm:t



 Tavallisesti kudon Nalle-lankaa 3mm:n puikoilla, mutta nyt valitsin ohuemmat, että voin tehdä ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä eikä minun tarvinnut ruveta itse laskemaan kavennusten silmukkamääriä. Muutenkin tein aivan ohjeen mukaan.

Tätä mallia on mukava tehdä. Mielenkiinto työhön säilyy koko ajan, kun jokaisella kerroksella tehdään kuvioa, kun taas yli puolella silmukoista kudotaan sileää, mikä nopeuttaa etenemistä. Sopivasti haastetta mielenkiinnon säilymiseen, mutta ei liikaa matkakäsityöksikään. Tein näitä autossa mökkimatkalla ja hyvin sujui. Ainoa "seisokki" tuli paluumatkalla, kun huomasin tehneeni virheen mutta ilta oli jo pimennyt niin, etten nähnyt etsiä ja korjata sitä.


Seuraava työ onkin sitten muuta kuin sukkia ja tekemisessä tarvitaan virkkauskoukkua, mutta enpä vielä kerro enempää. Yritän olla salaperäinen. :D


Kaunista syyskuun viimeistä viikonloppua kaikille! 


14 kommenttia:

  1. Voi kun ihana malli! Hienot lahjasukat!

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat, tosi nätti malli..
    Minä kudon Nalle-lankaa 2,5 mm:n puikoilla. Tällä viikolla olen kovasti ihmetellyt, kun valmistuneista sukista tulikin hiukan suuremmat kuin aikaisemmista, vaikka tein "samalla kaavalla". Onko vanhemmissa ja uudemmissa langoissa kuitenkin jotain eroa ?

    VastaaPoista
  3. Kylläpä ne näyttävätkin herkän kauniilta valkoisina!

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit sukat! Kävin jo Ravelrysta kurkkaamassa ohjeen. Aion kyllä kokeilla tätä mallia. Kiitos vinkistä;o)

    VastaaPoista
  5. Ihanat, ei voi muuta sanoa, vaikka tämä sana melkein kulutetaan blogimaailmassa hukkaan!

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat. Valkoinen on paras tällaisiin tarkkoihin kuvioihin. :)

    VastaaPoista
  7. Kaikille kommentoijille yhteinen kiitos sukkien kehuista! Oikeastaan kiitos kuuluu TiiQ:lle, joka ohjeen on kirjoittanut ja jakanut meidän kaikkien käyttöön.

    Lisäksi myös Eijalle kysymys, onko sinulla nyt joku uusi väri Nalle-langasta? Eri värit kuulemma voivat tehdä vaikutuksia langan vahvuuteen, minkä olen itsekin huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole uusi väri, mutta uusi vastaostettu kerä. Ajattelin, että liekö nuo vanhat kerät sitten kutistuneet kaapissa - samalla tavalla kuin vaatteille tahtoo välillä käydä ;)

      Poista
    2. Eija, enpä sitten osaa sanoa asiaan mitään. Jos mietityttää kovin, kannattanee kysäistä Novitalta vaikka s-postilla. Olen joskus kysynyt jotain ja saanut pian vastauksenkin.

      Poista
  8. TAAS aivan upeat sukat!! Voivoi, kiire tulee, että ehdin kaikki mallisi tehdä! :D pitää varmaan pyytää töista käsityvapaata! Kyllä olet taitava!
    t. Vanamo

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.