Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Ensituntuma bambulankaan

11.2. Edit. Tulin vain korjaamaan tuon lapsuksen lapasten kirjonnassa. Kun heräsin nyt aamulla, niin mieleeni putkahti yht´äkkiä "ei ne mitään linnunsilmäpistoja ole vaan selviä ketjupistoja". Niin se alitajunta tekee työtä vaikka joskus näköjään vähän viiveellä.

Taas on pieniä juttuja valmistunut. Isojahan täällä ei valmistukaan niin kauan, kuin tällainen meno jatkuu. Eilen tekaisin elämäni ensimmäisen työn bambulangasta. Pienen tiskirätin vain. Mutta olipa mukavantuntuinen materiaali tikutettavaksi. Tykästyin lankaan ja sopivassa tilanteessa tulen käyttämään sitä vastakin. Niin ja jäi minulle toisen tiskirätin verran tästäkin koekäyttöön ostetusta kerästä, joten bambuharjoitukset saattavat jatkua piankin.


Malli Vohvelitiskirätti ohje täältä, kooltaan 18.5 x 20 cm (korkeus x leveys).
Lanka Novitan Bambu, jota kului 20 g.
Puikot 3.5 mm, silmukoita 47 (ohjetta enemmän).



Nyt on valmiina kaksosten huovutetut lapasetkin, joista jo edellisessä postauksessa mainitsinkin. Eilen nämä pesin 40 asteen hienopesussa ja tänään kirjailin ketjupistoin vähän koukeroita koristeeksi. Ovat minun S-kokoiseen käteeni sopivat, mutta ehkä isokokoisille 9-vuotiaille hiukan liian isot, mutta en arvannut uusia pesua. Jos eivät voi käyttää tänä talvena, niin ensi talvena jo varmaan.


Malli tuttu Tellun ohje vanutetut lapaset. Aivan ohjeen mukaan menin.
Lanka kaksinkertainen hahtuva 160 g kaksiin lapasiin.
Puikot 6 mm.



Lapasten ruskea väri on tässä kuvassa aika lähellä oikeaa, samaten koukeron punainen väri. Kirjalulanka oli Novitan Woolia.


Näissä toisissa lapasissa on kirjailu oranssilla Woolilla, mutta näyttää mielestäni kuvassa todellista keltaisemmalta.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Melkein valmista

Lunta tupruaa edelleen ja entistä sakeampana. Mies on käynyt pari kertaa lumitöissä ja saisi käydä ilmeisesti vieläkin, jos ei halua aamuksi isoa työtä. No kyllähän talveen kuuluu näillä korkeuksilla lumikin, mutta aina sitä tulee joko liikaa tai sitten liian vähän.

Minä en ole ulkona käynyt tänään edes haistelemassa ilmaa. Jaa kävinhän minä terassilla ravistelemassa murut pois pöytäliinalta, lasketaanko se. ;D Käsityön kanssa olen istunut ja väliin surffaillut koneella. Eilen aloitin hahtuvasta lapasia ja tänään on ensimmäiset huovutuspesua vaille valmiina ja toinen pari aloitettuna.



Näitä kun nääs pitää tehdä kahdet, kun menevät kaksosille. Heillä on kyllä yleensä erilaiset tai ainakin eriväriset vaatteet, mutta nämä nyt ovat samanväriset. Kirjailua aion laittaa koristeeksi ja ne teen ainakin erivärisinä ja ehkä molemmille oman kuvion. Pesen sitten molemmat yhtä aikaa, joten valmiita kuvia saatte sitten nähtäväksi tuplana.

Minä näin muuten viime yönä unta bloggaamisesta. Heräsin yöllä ja muistin uneni, mietinkin sitä ja ajattelin, että tuo pitää kertoa täällä Lankapirtissä. Mutta arvatkaapa, muistanko enää. No en tietenkään, vaikka koko päivän olen koettanut houkutella sitä ulos tuolta muististani. Jotakin minä siinä olin kai päivittämässä tänne blogiin, mutta mitä, se on häipynyt jonnekin muistini syövereihin.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Toivotaan aurinkoakin jo vähitellen paistelemaan kevättä lupaillen!

lauantai 7. helmikuuta 2009

Lunta tulvillaan on...

Lunta tupruttelee hiljalleen, väliin oikein sakeastikin. Nyt ovat lähimetsikössä kaikki puolukanvarvut peittyneet lumeen, vielä keskiviikkona niitä näkyi. Ja kylmää on, pakkasta 15. asteen seutuvilla. Onneksi hyinen tuuli, joka parina päivänä puhalteli kovastikin, on vähän lientynyt, mutta kylmältä edelleen tuntuu. Eihän tämän pitäisi Pohjois-Suomessa eläneelle olla kovakaan pakkanen, mutta kai sitä on jo tottunut tähän "kasvihuoneeseen". ;D Mutta kyllä tähän taas tottuu, jos kestää vähän pidempään eikä lauhdu pian. No, se jää nähtäväksi.


Eilen illalla oli mukavaa seuraa ja porinaa riitti. Meillä oli nimittäin OuNen ekstratapaaminen, kun saimme Kirsin Kipakan käsitöistä vieraaksemme. Kirsi oli käymässä poikansa urheiluharrastuksen merkeissä Oulussa ja näin luontevasti saatiin aikaa tapaamiselle. Meitä oli yhteensä kahdeksan naista ja istuimme sellaisen parituntisen Kylpylähotelli Edenin kahvilassa. Jonkin verran saimme oudoksuvia ja huvittuneitakin katseita muilta kahvilan asiakkailta, mutta emme antaneet niiden hidastaa. Mukava oli tavata Kirsi ihan livenäkin, kiitos sinulle, kun tulit! Hyvin sopeuduit aivan ventovieraaseen porukkaan! ;D


Ja sitten käsitöistäkin vähän juttua. Tänä aamuna sain valmiiksi sukat, joita eilen tikuttelin siellä Edenissä. Nämä ovat tilaussukat ja matkaavat lähiaikoina tuonne pohjoiseen päin lämmittämään erään miehen jalkoja.


Malli tavikset omana versionani kokoa 44. Resoria 3 o, 1 n varren lisäksi jalkapöydän päälläkin. Varsi 19 cm. Vahvistettu tavallinen kantapää ja kärjessä sädekavennus.
Lanka Novitan 7 veljestä farkunsinisenä, menekki 140 g.
Puikot 3.5 mm, joilla silmukoita 56.



Alkuviikosta saatiin Kevätpäiväntasausyllätyshuivin neljäs vihje, jota olen tikutellut monena päivänä ja tänään sain senkin valmiiksi. Tämän näköistä olen saanut aikaiseksi.


Siinäpä se minun huivintekeleeni taas odottaa seuraavaa vihjettä, jonka on luvattu tulevan ensi viikon perjantaina. Ei siis voi jatkaa tätä, vaikka kuinka sormia syyhyttäisi. Langasta olen käyttänyt melkein puolet, toivottavasti riittää. No, pitäisi riittää, kun Päivi sanoi menekin olevan noin 820 metriä ja vyötteen mukaan minulla on lankaa varattuna 1000 metriä. Lankanihan on TeeTeen Elegant, kuten joku ehkä muistaakin minun jo kertoneen.
Nyt minulla ei ole sellaista keskeneräistä neuletta puikoilla, joka kutsuisi luokseen tikuttelemaan. Eipä muuten taida olla muita keskeneräisiä kuin yhdet syksyllä aloitetut tossut, ja ne saavat odottaa yhä. Ei niitä ole unohdettu, mutta saavat vielä odottaa. Siis lähden katselemaan lankojani, millä niistä olisi suurin halu päästä puikoille.
Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

torstai 5. helmikuuta 2009

Tuiskupäivän turinoita

Nyt tänään on saatu lisää lunta tännekin oikein tuiskuna. Yöllä alkanut tuisku jatkuu edelleen ja ennusteen mukaan ei ole vielä edes loppumassa. No vielä ei olla tavallisen talven lumimäärää saavutettu. Mutta toisaalta eihän nämä nykyiset säät muutenkaan ole entisenlaisia, niin ei tiedä enää, mikä on tänään tavallista.

Mukava on ollut istua sisällä lämpimässä ja kutoa sukka ja huivia vuorotellen ja kuunnella siinä samalla tuulen ujellusta. Kevätyllätyshuivin nelosvihje on jo aika pitkälle tehtynä, saanenko sen jo huomenna valmiiksi. Priimaa ja Intsua odoteltiin takkatulen rätistessä vieressä. Niinhän se Intsu esiintyi kuin vanha tekijä samoin kuin muutkin Seinäjoen Tikkuajat. Vilkutukset ja taputukset kaikille siellä olleille!



Tänään pääsi pingotuksesta toinen Revontuli-huivini, josta pari päivää sitten kertoilinkin jo. Kovasti olen tyytyväinen itseeni edelleenkin, kun sain tikuteltua tämän keskeneräisen valmiiksi. Ei siitä kovin iso tullut, mutta pienelle ihmiselle riittänee hartiahuiviksikin hyvin.


Malli on siis rakastettu Revontuli-huivi, jonka koko ohjeeseen ei lankaa riittänyt, vaan tämä huivi on muutamaa kerrosta vajaa.

Huivin koko ennen pingotusta 102 x 50 cm ja pingotuksen jälkeen 133 x 69 cm.

Lanka on jotain Tampereen messuilta muutamia vuosia sitten ostettua, nimeä en muista. Huivi painaa 115 g.

Puikot taisivat olla 5 mm:t.



Tääsä lähikuva huivista. Tunnistaako joku tämän langan? Joskus joku arveli tämän olevan ehkä Angoriinan lankaa.



Vähän nafti on minulle, vaikka en 162-senttisenä kovin korkealle ylläkään. Tässä värit näyttävät liian synkiltä. Noissa yläpuolella olevissa kuvissa värit ovat lähellä oikeaa ainakin tällä omalla näytöllä.




Pingotukseen keksin mukavalta tuntuvan keinon vähentämään pisteltävien nuppineulojen määrää. Oltiin miehen kanssa käymässä rautakaupassa ja näin siellä semmoisia ohuita metallisia tankoja, kierretankoja taisi lukea siinä hyllynreunassa. Ja päässäni kuului NAKS! Noitahan voisi käyttää huivin pingotuksessa. Hintakin oli sopiva alle euron kipale. En vielä ostanut niitä, mutta katsoin tarkasti hyllyn numeronkin, mistä löydän tarvittaessa.



Eilen sitten kauppareissulla sanoin miehelle, että käydäänpä samalla ostamassa niitä tankoja muutamia. No tenttiinhän minä jouduin: mitä tankoja, mihin tarkoitukseen, millaisia. Ja lopputuloksena emme käyneet rautakaupassa, vaan kotiin palattuamme mies haki muutamia pätkiä jäykkää rautalankaa autotallista.



Tällaisia ne ovat minun uudet tukitankoni, vai miksi näitä kutsuisi. Hyvin nämä toimivat, vaikka päät ovat vähän rosoiset vielä, mutta viilataan kuulemma tasaisiksi. Tämä on sellaista paksua ja jäykkää rautalankaa, jota ei minun voimin noin vain taivutella.



Pari tankoa pujottelin pitkälle sivulle, ja kiinnitin muutamalla nuppineulalla alustaan. Jos olisi riittävän pitkä tanko, yksikin riittäisi, mutta kahdenkin kanssa sujui ihan hyvin. Seuraavaksi pistelin vain nuppineulat noihin sakaroiden kärkiin. Ja valmista oli! Ja helposti! Olin taas oikein tyytyväinen itseeni.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Hyvä uutinen

Uusi kultalöytö Suomessa

Suomen Lapista Isomännikön alueelta on löytynyt lupaava kultaesiintymä. Paikalla tehdään parhaillaan mittauksia mahdollisen kaivoksen perustamiseksi. Ulkomaalaisen kaivosyhtiön johtajan Action Nelsonin mukaan alustavat tulokset antavat viitteitä sellaisista kultapitoisuuksista, että uuden kaivoksen perustamista Isomännikköön pidetään sangen todennäköisenä.

Isomännikön kultaesiintymän löytymisestä saadaan kiittää seudulla asuvia lapsia Masa ja Maikki Multasta. Lasten isä Viljami Multanen on paikallinen kaivinkoneyrittäjä, jolla oli kaivuutyömaa kodin lähistöllä Isomännikössä. Kerran kaivinkoneen kauhaosa oli kotona pihalla ja lapset leikkivät siinä, kuten heidän oli usein tapana tehdä. Tarkkasilmäiset lapset huomasivat kauhaan jääneessä maa-aineksessa mukavia keltaisia hippuja, jotka keräsivät talteen ja veivät sisälle pienessä rasiassa. Siellä ne sitten näki talossa käynyt geologi Kalle Kultanen. Hänen vietyä asiaa eteen päin ollaan nyt siis jo lähellä uuden kaivoksen perustamista.



Kuvassa 4-vuotias Masa ja 2-vuotias Maikki näyttävät paikkaa, josta he löysivät kultahiput.




Tämä hyvä uutinen on vastaus Eevan haasteeseen.

1) Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se. Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksesi.
2) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.
3) Julkaise kuvasi ja haasta muita.
4) Tämä on leikkiä.



Tämä on minun kuvani haasteeseen




Ja haasteen nakkaan Navettakissalle, TeSalle, Marille ja Kaisalle - mukaan saa ottaa myös muut!!

tiistai 3. helmikuuta 2009

Tein sen vihdoinkin

Tänään minä tein sen! Olen oikein tyytyväinen itseeni! Hyvä minä! ;)

No aletaanpa tarina alusta. Viime vuonna tammikuussa tein ensimmäisen Revontuli-huivini. Sen olin ajatellut itselleni, mutta annoin kuitenkin eräälle ystävättärelleni. Ja kun lankaa oli jäänyt edellisestä sen verran, että arvelin sen riittävän toiseenkin Revontuleen, niin jo keväällä aloin tehdä tehdä uutta itselleni. Mutta kuinka ollakaan, lanka näyttikin loppuvan kesken. Mielenkiintoni huivin tekemiseen sammahti siihen, vaikka vain muutamia kerroksia enää puuttui. Keskeneräinen työ siirtyi pikkuhiljaa kauemmas ja kauemmas minusta päätyen lopulta lankavarastoni perimmäiseen nurkkaan. Joskus se sattui silmiini ja sai pohtimaan, mitä sille pitäisi tehdä.

Nyt kevätpäiväntasausyllätyshuivia tehdessä päätin lopultakin kaivaa tämän esille ja joko tehdä huivin valmiiksi tai purkaa sen. Ja ajatelkaa, nyt se on valmis huivi! No pingotus puuttuu vielä. Asiaa pohdittuani päätin tehdä huivin muutamaa kerrosta lyhyempänä valmiiksi. Purin pari kerrosta ja tein nurjat kerrokset ja se oli siinä. Noin vähällä työllä sain valmiiksi! Kuinka paljon energiaa olen käyttänytkään miettimiseen ja pohtimiseen. Puuttuuhan siitä muutama kerros, mutta se ei käyttöä haittaa.


Tässä huivi lepää pingottamattomana. Korkeutta sillä on 50 cm ja pituutta vai leveyttä? 106 cm, joten pingotuksen jälkeen varmaan aika sopiva koko pienelle ihmiselle.


Tämä nyttönen n. 10 g jäi lankaa jäljelle. Mietin olisikohan tuolla tehnyt vielä kaksi kerrosta, mutta en alkanut kokeilemaan, kun olisi pitänyt taas purkaa. Ja jos se ei olisi riittänytkään, niin sitten olisin taas purkanut.


Jouluamaryllikseni innostui kasvattamaan uuden kukkavarren ja kukkii nyt tätä toista kukintoaan parhaillaan. Mukavasti kirkastaa päivää, kun tuo aurinko tuntuu karttelevan näitä seutuja tänä talvena. Tunnin taisimme tänään saada nauttia siitä.

Tänään saatiin yllätyshuivin 4-vihje. Printtasin ja luin sen jo, mutta en ole vielä alkanut kutomaan. Nyt onkin reilu viikko aikaa kutoa ennen seuraavaa vihjettä. Huomenna varmaan sen pariin sitten.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Sukat kuvatta

Edit. Lisäsin kuvat!

Nyt taitaa tulla kuvaton postaus, vaikka minä pyrin niitä välttämään. Itse nimittäin pidän aika ankeina pelkkää tekstiä ja siksi laitan omaani aina jonkun kuvan vaikkapa kukista tai linnuista, jos ei ole esiteltävää käsityötä. Nyt ei Blogger jostakin syystä vain suostu lisäämään yhtään kuvaa. Syytä en tiedä, mutta toivon sen olevan vain ohimenevää oikuttelua.

Lauantaina aamulla loin silmukat miesten 43-numeroisia sukkia varten, tai siis ensimmäistä sukkaa varten. Minähän tikuttelen perinteisesti sukan kerrallaan sukkapuikoilla. Olen kyllä kokeillut Magic Loop-tekniikkaa ja hyväksi sen todennut, mutta en ole tullut hankkineeksi sopivia pyöröpuikkoja, joten tikuttelen sukkapuikoilla edelleen. En koe tätäkään tapaa mitenkään hankalaksi, kun siihen olen vuosikymmenien aikana tottunut. Hui, taitaapa muuten olla jopa puoli vuosisataa siitä, kun olen ensimmäiset sukkani kutonut! *Huoh! Olen minä vanha! Mutta ei se missään tunnu!*

Mutta siis aloitin ensimmäisen sukan lauantaina ja sunnuntaina sitten toisen, jonka tänään sain valmiiksi. Tummanvihreästä 7veikasta tein ihan perinteiset sukat pitkällä resorivarrella. Aloituksessa 60s, joista vähensin 1s/p 12 cm:n kohdalla ja niillä lopuilla 56. silmukalla sitten mentiin kärkikavenukseen, jonka tein sädekavennuksena. Varren korkeus 24 cm. Vahvistettu kantapää. Lankaa kului 155g. Kyllähän te tiedättekin jo, niin ettei tässä oikeastaan kuvaa tarvitsekaan. No lisään kuvan kuitenkin, kunhan saan kuvanliittämisen toimimaan.




Pari kuvaa näistä perussukista, pienen kuvan väri lähempänä todellista.






Nyt tässä veikkailen, mitä seuraavaksi puikoille. Olisi yksi keväällä aloitettu huivi keskeneräisenä, sen kohtaloon pitäisi paneutua. Tai sitten uutta sukka tai lapasta puikoille. Taidanpa tästä vetäytyä miettimään ja pohtimaan, mille alan seuraavaksi. Ai niin, tulipa mieleeni, että Outi on houkutellut korttienkin tekoon! *Virn!* Olisihan sekin yksi vaihtoehto. Vilkutus vain Outille!

Hyvää helmikuun ensimmäistä viikkoa kaikille! Toivottavasti aurinkokin alkaa meitä hellimään. Ainakaan täällä Oulun seudulla ei ole juuri aurinkoa näkynyt miesmuistiin, mitä nyt joskus hetken pilkahdus.