Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Vanhan kodin lattialla...

Pikainen päivitys Lankapirtistä. Muuttotouhut ovat jo paremmalla puolella, mutta vielä on paljon tehtävää ennen kuin päästään tavalliseen arkipäivään. Kutonut olen automatkoilla ja lepotauoilla pikkujuttuja, niistä myöhemmin lisää. Nettiyhteyttä ei ole vielä uudessa kodissamme, siksipä naputtelen tätä vanhan kotimme lattialla tyhjyyttä kaikuvien seinien keskellä.




Koska kuvaton päivitys on aika ankea, etsin ylläolevan kuvan arkistoistani. Siinä esittelen neulonnan apuvälinettä, jollaista en ole muualla nähnyt ja jonka olen itse suunnitellut, valmistanut ja käytössä hyväksi havainnut. Jostakin syystä nim. puristan puikkoa oikealla nimettömälläni (kuvassa apuväline kuvausteknisistä syistä vasemmassa nimettömässä) niin, että sormeni kipeytyy ja siihen on muodostunut kyhmy. Tämä pehmeästä puuvillalangasta kudottu tuppilo toimii hyvänä puskurina välissä. Olen oikein tyytyväinen tähän tuotokseeni.

5 kommenttia:

  1. Hyvä keksintö;)
    Mukavaa, että muuto alkaa olla loppusuoralla;)
    Varmaan vähän kolkkoa naputella tyhjässä huoneessa, mutta hyvä päivä edessäpäin;)

    VastaaPoista
  2. Mulla menee nimetön helposti kramppiin, kun neulon ohkasilla sukkapuikoilla liian pitkään yhteen menoon. Ei taida löytyä siihen muita apukeinoja kuin neuloa vähemmän kerrallaan tai yrittää olla puristamatta nimettömällä sormella liian kovaa puikosta.

    Mukavaa, että muutto alkaa olla valmis. Tavarat varmasti etsivät paikkaansa uudessa kodissa jonkin aikaa. Ainakin itselläni on käynyt niin joka muutossa. Kyllä ne sitten aikanaan ovat omilla paikoillaan :)

    VastaaPoista
  3. Hätä keinot keksii.Hyvä apu varmaan.-Voimia toivottelen muuttopuuhiin.Vielä on paljon työtä edessäpäinkin,vaikka tavarat olettekin jo siirtäneet uuteen kotiin.- Me muutimme 1.5 vuotta sitten ja vielä vain haeskelen tavaroita ja yritän löytää kaikelle paikkansa.- Siunausta uudelle kodille ja siellä asuvaisille toivottelee famu.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Matleena! Onnea uuteen kotiin! Meilläkin on muutto edessä, mutta siihen on vielä jokunen kuukausi.

    VastaaPoista
  5. Voimia! Kaikki järjestyy! Kiitos kommentista blogissani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.