Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Myssyjä helteellä


Huh hellettä! 


Eilen meillä mittari kipusi ja kipusi aina vaan suurempiin lukemiin, ainakin tämä 29.7 bongattiin iltapäivän aikana muutamaan kertaan.  Ja mittarin anturi on varjossa lähes koko päivän, vain varhain aamulla ja yömyöhään siihen paistaa aurinko. Sanoisinko, että kyllä tarkenee.  Varmaan monelle aivan liikaa, mutta meillä ei kärsitä vielä ainakaan. Onneksi me olemme kutakuinkin terveitä, ei ole siis mitään sairautta, joka hankaloituisi helteellä.


 Mutta niin lämmintä oli, että minä riisuin villasukat pois jaloistani, vaikka ne jalassa tepsuttelen yleensä kesälläkin. Eikä palellut minunkaan varpaitani, kun istuskelin iltapäivällä varjoisalla terassilla kutomassa. Minun jalkanihan ovat yleensä aina kylmät ja käytän siksi ympäri vuoden villasukkia. Toinen muutos oli eilen, ettei käyty tavanomaisella iltalenkillämme. Mehän käymme joka toinen ilta tunnin kestävän reippaan sauvakävelylenkin, mutta nyt siis jätettiin väliin.



Kaksi sytomyssyä olen saanut valmiiksi, toisen niistä eilen.


 Ensin  valmistui tämä Väreilyä-myssy pari päivää sitten. Näitähän olen tehnyt ennenkin ja tykkään edelleen tästä mallista.
Ohje löytyy täältä Ullasta.  Lankana oli minulle uusi tuttavuus Essentials Cotton (100% Co), jonka menekki oli 55 g. Puikot 3.5 mm:t.


 Lankaa ostin pari kerää á 50 g tutustuakseni siihen ja tykkään, niin että varmaan tulee käytettyä vastakin. Monestihan puuvillalangat ovat aika löyhäkierteisiä ja tahtovat mennä säiepuoleksi kutoessa, mutta tämä ei juurikaan tehnyt niin.  Lanka on muuten nyt tarjouksessa Lankamaailmassa  (3.90/50g).


 Ja kun lankaa jäi melkein täysi kerä, niin sehän pitää käyttää pois, ettei jäisi jämälankoja. Päätin tehdä kirjoneulemyssyn ja kaivoin valkoista jämälankaa kaveriksi tälle.



Samantapainen kirjoneulemyssy kuin ne huhtikuussa tekemäni.  Valkoinen lanka oli vyötteetöntä siitä samasta kasasta kuin huhtikuussakin. Ja vielä sinne jäi varmaan parin myssyn verran valkoista ja tuota punaistakin yhden myssyn verran, joten saattaapa näitä syntyä lisääkin.  Silmukoita 102, puikot 3.5 mm:t ja lankaa kului yhteensä 40 g.  Omasta päästä vetelin taas noita kuvioita ja muuten ihan  perusmyssyn malilla mentiin.

Jämäkuu päättyy tänään, joten tästä myssystä tuli viimeinen työni siihen.


  On se aika vuodesta, jolloin monissa kodeissa vietetään lakkias- tai valmistujaisjuhlia. Luultavasti useimmat juhlijat tänä vuonna saavat viettää juhlansa kauniissa säässä. Voisi kai sanoa, että kerrankin. Onnea kaikille juhlakaluille! Ja kaunista kesäistä viikonloppua kaikille!




maanantai 27. toukokuuta 2013

Purnaustako vain



 Nyt minulla on kai joku kaikenkattava tympiminen.  Mikään ei huvita, ei edes käsityöt tavalliseen tapaan eikä bloggaaminen. Vaikka uskoin vakaasti, ettei sellaista minulle tule.  Eikä mikään onnistukaan. No, tuskin tämä on mitään vakavaa enkä usko tämän kestävän pitkään, joten älä ota vakavasti tätä valitustani.  

Esittelen kuitenkin kahdet sukat, jotka mieluummin jättäisin jonnekin komeron nurkkaan piiloon. Niiden malli on niin kaunis ja ohjekin aivan hyvä ja selkeä, mutta ei vain sovi minulle. :(  En osaa tehdä sen mallinmukaisia sukkia. :(   Ehkä minä joskus vielä yritän, ehkä en.



  
Tässä ne ensin valmistuneet sukat. Esikuva on TiiQ:n Oi Ihana Toukokuu -sukat, joita voit ihailla täällä. Sellaiset näistäkin piti tulla.  Mutta minulla on aina hakusessa, miten teen pitsineuleeseen langankierron niin, ettei siitä tule kammottavan iso aukko. Niin nytkin kävi, että jouduin purkamaan aloituksen ja kokeilemaan jotain "konstia".  Eikä neuleeni näytä ollenkaan samanlaiselta kuin mallissa.

Sukat näistä tuli kuitenkin kokoa 38. Puikot 3 mm:t sukkapuikot. Lankana käytin kaksi vajaata kerää Nallea, menekki yhteensä 80 g.  Sillä grammamäärällä kartutan  jämälankojeni kulutusta Jämäkuussa.


Alunperin en ollut tyytyväinen tuohon beigeen lankaan tämän mallin yhteydessä. Ja kun ei lankavarastostani löytynyt muutakaan sopivan langan kivaa väriä, niin lähimarketista nappasin kerän kauniin keltaista Nallea ja uusi yritys vireille.



Tällaiset sain nyt aikaan enkä ole näihinkään tyytyväinen. Päätyvät samaan perimmäiseen nurkkaan kuin nuo beigetkin odottamaan, kelpuuttaako joku nämä omikseen. 

Lanka siis Nallea, mutta nyt mentiin 3.5 mm:n sukkiksilla ja tuloksena hieman isommat sukat kokoa 39. Langan menekki 90 g.



 Näissä sukissa on minusta erityisen kivaa, kun mallineule muodostaa kiilan, joka alkaa jo varressa takaa ja jatkuu jalkapöydän päälle. Olen aiemminkin tehnyt TiiQ:n ohjeilla sukkia sekä myssyjä ja tykkään niistä kaikista, kun usein niissä on joku kiva erityispiirre kuten nyt tämä kiila.   
Kiitos TiiQ!



Tässä molemmat sukat, jotta näemme, kuinka paljon sukan koko muuttuu, kun käyttää erivahvuisia puikkoja. Beiget tein siis 3 mm:llä ja keltaiset 3.5 mm:llä, silmukka- ja kerrosmäärät molemmissa samat (ohjeen mukaiset).

Maksuton ohje on ladattavissa Ravelrysta. Mutta TiiQ lupaa blogissaan, että "voi sen toki pyytää minulta suoraankin sähköpostiin".  


Eilen sunnuntain kunniaksi käytiin pienellä retkellä oman kunnan luontopolulla. Sitä suunnitellessa tuli mieleeni, että voisin kiinnittää siellä johonkin sopivaan puuhun neulegraffitin.  Valmiina minulla ei sellaista ollut, mutta piankos sen tekee. Siis tuumasta toimeen.


Ensin virkkasin pöllön ja sitten paksuista langoista sille taustan.  Kaikki jämälankoja, menekki yhteensä 50 g.  

Mutta arvaatko, miten graffitin kanssa kävi. Se kyllä oli mukana repussa, mutta palasi mukanamme kotiinkin, kun en minä siellä enää muistanut koko graffitia. Joten tämä neulegraffitini n:o 2 odottelee edelleen pääsyä jonnekin sopivaan paikkaan.



Vaikka tämä postaus on ollut yhtä valittamista, niin lopuksi sentään totean, että meillä on ihana kesä.  Se ei kuulu siihen tympimistä aiheuttaviin asioihin vaan siitä nautin tänäänkin istuessani iltapäivällä terassilla myssyneuleen kanssa. 






lauantai 25. toukokuuta 2013

Kuva 9/10




On kulunut jo kahdeksan kuukautta siitä, kun tämän haasteen ensimmäisen kuvan nappasin keittiömme ikkunasta ja julkaisin täällä blogissani. Sen jälkeen olenkin kuvannut tätä näkymää joka kuukausi ja vielä on yksi kerta jäljellä.


Kuva on otettu tänään 25.5 iltapäivällä kello 14:n tienoissa.  Aurinkoinen lämmin päivä hellii meitä. Varjossa oleva mittarimme näyttää ulkona olevan +20.2.  Sopivan leppeä tuuli leyhyttelee pyykit kuiviksi nopeasti.



 
Verrattaessa kuvaa tähän ylläolevaan huhtikuun kuvaan ei suurta eroa huomaa. Puistikko on männikköä ja tuolla toisella reunalla on muutamia lehtipuita, mutta niiden vihreys on vielä vielä niin vähäistä, ettei erotu juurikaan kuvassa.  Tosin  se näkyy selvemmin, kun katselee suoraan ikkunasta eikä valokuvaa.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan aurinko nousi täällä tänään klo 3:19 ja laskee klo 23:14. Päivän pituus on 19 h 55 min. Eikä tuo muutama tunti nousun ja laskun välissä ole sekään pimeää vaan hämärää. 

Linnut (tiaiset, kirjosiepot, västäräkit, harakat, kyyhkyt, fasaanit), oravat, rusakot ja siilit elävöittävät maisemaa, vaikka nyt niitä ei kuvassa näy. Lintuja tosin on vähemmän kuin muina vuosina, mutta kirjosieppopariskunta on vallannut kuvan ulkopuolelle jäävän pesäpöntön. Kuvassa näkyvä pönttö ei kai kelvannut millekään lintupariskunnalle tänä keväänä, ainakaan sitä ei ole vielä valloitettu.


Vielä yksi kuva kesäkuun lopulla ja kuvakollaasi kaikista kuvista ja haaste on hoidettu.  


torstai 23. toukokuuta 2013

Jämätöitä


Jämäkuuta vielä eletään ja moni pyrkii tuhoamaan jämälankojaan, niin minäkin.  Hiljattain näin Jämäblogissa Pirjon tekemiä ihania pöllöjä. Ja niistä sain sellaisen kimmokkeen, että melkein samalla istumalla valmistui ensimmäinen pöllöni.


Tämä, joka ikuistettiinkin saman tien takapihan pihlajassa.


Sitten noita on tupsahtanut meille jo pari lisää ja pelkään, että niiden invaasio jatkuu vieläkin.



 Kuvauspaikkaa etsittäessä kaikki kolme pöllöä lennähtivät halkopinon kylkeen.  Lopullinen sijoituspaikka ei ole vielä tiedossa.


Pöllöt on tehty samoilla silmukka-ja kerrosmäärillä, mutta ovat eri kokoisia johtuen eri paksuisista langoista. Silmiksi sopivia helmiä minulla ei ollut kuin ensimmäiseen, joten sylttäsin jonkunlaisen palleron langasta ja se saa luottaa. Yhteen pöllöön menee lankaa 15-20 g. Itse käytin villa- ja villasekoitelankoja. 



 Ensin uusimmat tulokkaat meinasivat ujostella ja käänsivät aluksi selän kuvaajalle.  Kuvasta vasta huomasin, että isoimmalla pöllöllä ovat siivet eri korkeudella.  Ja pienin pöllö saa tyytyä olemaan ilman siipiä, on kai niin untuvikko vielä.


Idean siis sain blogin Violettia ja villalankaa Pirjolta. Pöllön englanninkieliset teko-ohjeet löytyvät täältä.  Ohjeen kuvat ovat niin selkeät, että niiden perusteella nämä tein. Englannin neulesanastosta jotain hallitsen, mutta virkkaussanasto puuttuu täysin. Kiitos Pirjolle ideasta ja linkistä ohjeeseen!


Pöllöt ovat siis pelkästään hupijuttuja ainakin vielä (monta ideaa näiden käyttöön olen virkatessa keksinyt), mutta olen minä tehnyt ihan suoraan käyttöönkin päässeen virkkaustyön.  Siis jotain tarpeellistakin. ;)


Saanko esitellä uuden ovistopparimme. Nämä lämpimät päivät ovat taas avanneet meillä terassille johtavan oven auki koko päiväksi. Ja kun joku kulkee etuovesta, niin ristiveto saa ovet paukkumaan.  On siinä oven pönkkänä ollut milloin mitäkin, mutta nyt siinä on ihan siihen tarkoitukseen tehty.  Jops tämä osoittautuu niin hyväksi kuin nyt vaikuttaa, pitänee tehdä toinen tuulikaapin ovelle.

Näin se tapahtui: nappasin joutilaan lankakerän ja virkkuukoukun ja hain pihalta kiven. Virkkasin pylväillä sopivan kokoisen pussukan, johon kivi sopivasti mahtuu. Punoin nyörin sulkemaan pussin suun. Ja valmis!  Kiveä paikalleen asettaessani huomasin, että pussukka sopii mainiosti mattojen väreihin. Niissä kun on pinkkejä raitoja. Lanka on vuosia marinoitunutta Järbo Garnin 100% akryylilankaa, jonka nimeä en enää muista. Menekki tähän pussiin oli 25 g. 




sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hirvet törmäilevät


Nyt voin kyllä sanoa, että meillä ovat hirvet törmäilleet. Tai minulla. Ja tehneet minulle ihan kiusaa, mokomat.  :D 


Mutta lopulta minä sain niistä niskaotteen ja kellistin ne! Nyt ne juoksevat aivan sopuisasti näissä sukissa.



 Malli oma hirvisukat, joihin hirvikaavio on peräisin jostakin lehdestä tai kirjasta ainakin kymmenen vuoden takaa.  Muut kuviot tempaisin taas omasta päästä tai joistakin vanhoista kirjoneuleistani.
Koko n. 43 (kuvissa mannekiinina mieheni, jonka jalat ovat 44-45 kokoa)
Langat Gjestalin Maijaa paitsi vihreä on Novitan Woolia. Yhteismenekki 150 g.
Puikot 3 mm, joilla silmukoita varren aloituksessa 74 ja terässä 64.
 


 Ajatus hirvien törmäämisestä lähti siitä, kun halusin tehdä näihin hirvisukkiin eteen hirvet puskemassa toisiaan. Aiemmin tekemissäni hirvisukissa (esim. näissä) ne ovat kiltisti juosseet peräkanaa ympäri sukkien.  Ja kun tämä työ ei meinannut millään onnistua haluamallani tavalla (väärä värivalinta, väärä koko, epätasainen käsiala...), niin sehän oli tietenkin hirvien törmäilyn syytä.  Niin paljon törmäily häiritsi minua, että samalla työmäärällä olisin tehnyt kahdet samankokoiset sukat, jos työ olisi onnistunut kerralla.  Mietin jo, että vanhuus taitaa tulla vaivaamaan, kun tuttukaan työ ei suju.  Mutta en minä vielä periksi anna.


 
 
 Takaa sukat näyttävät tältä.



Kun tuo vanhuus tuli puheeksi, niin muistui mieleeni uusimman Kodin Pellervo -lehden (5/2013) juttu Tie hyvään vanhuuteen ja siinä olleet määritykset vanhenemisen nimityksistä.  Ainakin minulle on ollut hiukan epäselvää, olenko jo vanhus vai mikä olen.


Mutta tämän mukaan olen vasta ikääntynyt ja vanhukseksi asti on vielä pitkä taival.  Selvennuksen vuoksi sanottakoon, että kuulun tuohon ikääntyneiden luokkaan vielä pari vuotta.




perjantai 17. toukokuuta 2013

Kesäkö tuli


Meillekin saatiin ihan kesäisen lämmin päivä!  En vielä uskalla uskoa, että nyt on kesä, mutta vahva lupaus tämä siitä on ja toivossakin on hyvä elää.  Iltapäivällä koko päivän varjossa ollut mittarimme kipusi +23.4 asteeseen ja ulkona tuntuikin tosi lämpimältä.  Kauppareissulla nähtiin ihan kesäisesti pukeutuneita ihmisiä.


Omassa pihassamme kuljin katselemassa kevään ihmettä kameran kanssa.  Ja muutaman nappaamani kuvan haluan näyttää sinullekin.


 
 Scillat ovat minun lempikukkiani tähän aikaan vuodesta ja ilahduttavat parhaillaan minua. Omenapuun alle olen niitä istuttanut muutettuammme tänne viisi vuotta sitten.  Hitaasti tuntuvat leviävän, taidan syksyllä istuttaa näitä lisää.


Koivukin alkaa olla hiirenkorvalla


 Pihlaja-angervon lehdet ovat ehtineet kasvaa pisimmälle


 Ensimmäiset tulppaanin nuput ovat jo esillä. Pionitkin puskevat innolla versojaan.  Tuossa perennapenkin vieressä yritin muistella, mitä uusia taimia minä siihen viime syksynä istutin. Vuorikaunokki niistä on jo pinnassa, mutta muut kohdat mustalla mullallla.  Mutta mitä muuta. Mielenkiintoista odotusta! :D


 Syreeni on hiukan liian varjoissessa paikassa huvimajan takana, mutta vihreää sekin pukkaa


Vuohenjuuret avaavat pian kukkansa, jos vain lämmintä säätä riittää.

Hyvin olisi tarennut istua käsityön kanssa ulkona, mutta en vielä mennyt. Huomenna taitaa olla ohjelmassa terassin lattian pesu ja pihakalusteiden käyttöön otto, joten sitten on helppo ja kiva pyörähtää terassille tai pihakeinuun kudelman kanssa.

Olen minä pikku hiljaa tehnyt käsitöitäkin ja valmistakin sain eilen aikaan, joten ehkä jo huomenna saan tehtyä postauksen. Oli muuten sellainen työ, että sisulla tein loppuun, kun niin vastusti.


Ihanaa viikonloppua kaikille!



maanantai 13. toukokuuta 2013

On kiitosten aika


Olen saanut enemmän kuin kassillisen hyvää mieltä tänään!  Haluan jakaa sen teidän kanssanne, hyvät lukijani. Ja haluan myös kiittää hyvänmieleni tekijöitä, totta kai.




 Ensinnäkin lämmin kiitos Maritalle lankalahjoituksesta, josta tässä vain osa!

Sain huhtikuun lopulla s-postilla Maritalta viestin:  
"Kiitos! Kiitän tätini puolesta, hän sai sinun tekemän sytomyssyn. Haluaisin osallistua tähän hienoon asiaan. En osaa tehdä myssyjä, haluaisin osallistua lanka kuluihin. Saanko lähettää kirjeessä jonkun kympin rahaa. Jos haluat antaa minulle nimesi ja osoitteesi. Terveisin Marita".

Sytomyssyjen tekoonhan olemme mielellämme ottaneet Seijasiskon kanssa lankalahjoituksia ja sellaiseksihan tämäkin voidaan laskea, joten vastasin myöntävästi. Posti sitten toikin minulle Maritalta peräti 40€, jonka kävin tänään muuttamassa langaksi Lankamaailmassa.  Ostin Primevera-lankaa (100% Co), josta olen itsekin tehnyt jo aiemmmin muutamia myssyjä ja pidän sitä hyvänä lankana. Suurin osa langasta jäi liikkeeseen, josta sitä saa hakea sytomyssyjen tekoa varten. Lankamaailmahan toimii myös sytomyssyjen vastaanottopisteenä Oulussa, joten on kätevää viedä valmiit myssyt ja samalla saa muutaman kerän lankaa mukaansa seuraavaa/seuraavia myssyjä varten.  Lankamaailman osoite on Saaristonkatu 27. (Primeverassa on muuten aivan ihania värejä eikä hintakaan 1,90/50g ole paha.)




 Tänään posti toi minulle pienen paketin, jota ihmettelin. Lähettäjän nimi oli aivan outo enkä osannut odottaa mitään.  Tai en muistanut odottaa. Pika pikaa sitten paketin avasin ja tämä ihana kassi sieltä paljastui sekä...


 ... tämä kortti.  Jopa alkoi muistini palautua! Hiljattain oli SatunNaisen Paulalla kilpailu, kuka bongaa tasaluvun 100 000. Ja minä melkein onnistuin ja sain lohdutuspalkinnon, vaikka sitä ei ollut edes lupeissakaan. Bongasin lukeman 100 001, jonka ilmoitin kommentissa Paulalle. Paula on kai niin hyväsydäminen, että heti kiirehti lupaamaan minullekin lohdutuspalkinnon.  Ja nyt sen sain!  :)  Joten erityisen lämpimät kiitokseni Paulallekin!



 
 Paula oli alunperin ajatellut, kuten kortista voi lukea, pientä kässypussia sytomyssyille, mutta ihan reilun kokoinen kassi sitä tulikin. Sisällä on kaikki kotona olevat 15 sytomyssyä (sekä tyttären että omaa käsialaa), joten aivan sopivan kokoinen kassi, jossa myssyt voivat odottaa matkaa OYS:aan.  Ulkotaskuun mahtuu mukavasti neljä Primevera-kerää.


 Kassi on erittäin hyvin ja huolella tehty.  Ja kaunis! Värikin minun mieleinen sininen, on tainnut Paula vakoilla täällä Lankapirtissä makumieltymyksiäni värien suhteen.  Kassissa on reilun kokoiset taskut sekä sisä- että ulkopuolella.

Joko SatunNainen-blogi on sinulle tuttu?  Ellei, suosittelen poikkeamista sinne, sillä siellä löytyy monenlaista kaunista ja ihanaa mm. käsitöiden, sisustuksen ja puutarhan alueelta.  Ja Paulan tahti on päätähuimaava.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!  Toivottavasti sääennusteet pitävät paikkansa ja saadaan hiukan lämpimämpiä ilmojakin.




sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äidin päivä äitienpäivänä


Tänään tulee 90. vuotta äitini syntymästä.  Juhlimme siis sitä äitienpäivän lisäksi. Äidin vaiherikas elämä päättyi joulukuussa 2003.

Tässä äitini on noin 20-vuotiaana ennnen avioitumistaan ja...


... tässä neljä lasta synnyttäneenä ja yhden näistä haudanneena. Vuosi oli joko v. 1955 tai 1956.  Huomaathan äidin hienot hanskat ja hatun sekä päällystakin, jotka piti pukea päälle, vakka oltiin kesäisellä matkalla Tampereelle. Se oli vielä sitä aikaa.



Tällä kortilla puolestaan poikamme onnitteli minua tänään. Poika osaa valita aina omannäköisiään kortteja, ei lähetä koskaan ihan "taviskorttia".  Kuten tämäkin nyt. Tällaisia on mukava saada, vaikka on niitä taviskorttejakin mukava saada. Kortissa on mielestäni pieni pilateksen harrastaja, joka kuvannee minua. Vaikka en ollut pilateksesta kuullutkaan noin pienenä ja vasta kuusi vuotta olen sitä harrastanut.


Hyvää, kivaa, ihanaa ja onnellista äitienpäivää kaikille äideille!




tiistai 7. toukokuuta 2013

Nuttu Etiopiaan


Tällä kertaa aiheena vain yksi pieni käsityö jämälangoista, kun Jämäkuuta eletään.



Punasävyinen Etiopian nuttu, jonka tein viidestä punaisen sävystä ja kolmesta harmaan sävystä.  Langat olivat lähes kaikki Novitan Woolia, pari harmaata sentään Palinoa ja Maijaa. Pyörönä tein (ohje täällä) ja  langan menekki oli yhteensä 80 g.


Nyt tuntuvat käsityöni etenevän hitaasti, on niin paljon muuta houkuttelevaa. Puikoilla on ison miehen kirjoneulesukat, joten kyllä täällä jotain sentään tapahtuu käsitöidenkin saralla. Nyt kuitenkin taitaa tulla jonkinmoinen tauko postauksiini, mutta palaan kyllä, kunhan on kerrottavaa.


Hyvää helatorstaita ja muutenkin ihanaa toukokuuta!



lauantai 4. toukokuuta 2013

Västäräkistä vähäsen



Tässä postauksessa puhun kevään tulosta ja myös Puro Batik-langasta.

 
Kevät keikkuen tulevi - tarkkoittaako se sitä, että välillä mennään kesää kohden ja välillä otetaan takapakkia.  Niin on ainakin täällä menty viime päivinä. Tänään  aamulla vielä satoi räntää, mutta iltapäivällä alkoi jo aurinko paistaa.  Ja ensimmäinen västäräkkipariskunta tepasteli pihallamme. Kuvaamaan vaan en ehtinyt, kun lensivät niin pian pois.  Siis enää vähäsen aikaa kesään!


Kesää kohti mennään miehen ja minun yhteisissä harrastuksissakin. Yksi kesäinen harrastus on meillä sauvakävely lähietäisyydellä olevalla lenkkipolulla.  Tänään sauvailimme siellä tämän kevään ensimmäisen kerran.



Polkua oli hyvä astella, vaikka hiukan epäilimme, että siellä saattaisi olla vielä märkiä kohtia, joissa lenkkarit kastuvat.



 Vain yhdessä kohtaa ojan vesi virtasi polun yli, kun rumpu oli ilmeisesti vielä jäässä. Ja tuossakaan eivät kengät kastuneet, kun harppasi yli.  Mies kiersi pidemmän lenkin kuin minä ja kertoi joutuneensa muutamassa kohdassa kiertelemään päästäkseen kuivin jaloin kotiin.  Todettiinkin, että on oikein sopiva ajankohta aloittaa sauvailu.  


Kosotäti kertoi  täällä blogissaan Puro Batik-langasta tehdyn lenkkimyssynsä venyneen käytössä kohtuuttomasti.  Me Seijasiskon kanssa säikähdimme, että olemmeko oman turhan työmme lisäksi  johtaneet muitakin harhaan sanoessamme ko langan sopivan sytomyssyiksi hyvin. Sitten kysyin eräältä tuttavalta, joka sai minun tekemäni Bravo-sytomyssyn reilu kuukausi sitten, miten hänen myssynsä on käyttäytynyt.  Näin hän vastasi minulle: "Myssy on mieluisin myssyni ja se on kovassa käytössä ja pysynyt hyvänä! En oo kertaakaan kyllä pessyt, mutta ainakaan mun ei oo venynyt pelkästä pidosta. Oon tykänny myssystä tosi paljon!"



Päätimmekin Seijasiskon kanssa, että emme ainakaan toistaiseksi muuta suosituksiamme vaan testaamme itsekin Batikista tehtyjä myssyjä käytössä. Niinpä aloitin sauvailuni uusi myssy päässäni.  

Palaan asiaan noin kuukauden kuluttua tai aiemminkin, jos myssy venyy kovin jo lyhyemmässä ajassa.  Siihen asti kannattanee jättää Puro Batik-kerät odottamaan, jos niistä on aikonut tehdä sytomyssyjä.


perjantai 3. toukokuuta 2013

Huhtikuun raportti


Jaahas, se olisi sitten aika luoda katsaus viime kuussa valmistuneisiin käsitöihini. Tai neuleisiini, siilä muita lajeja en harrastanutkaan kuin kutomista.  Ja näyttää olleen huhtikuukin melkoisesti myssypainotteinen. Niinhän on ollut jo monta kuukautta. Ei siihen mitään kummempaa syytä ole, minusta on vain syystä toisesta tuntunut kivalta tehdä näitä. Ja varsinkin sytomyssyille on aina käyttöä, niitä ei voi tehdä liikaa.


Siispä sytomyssyt ensin!
(Päivämäärät ovat valmistumispäiviä)
 


2.4.  sytomyssy Bravo, sinisävyisnen Puro Batik 85 g
2.4.  sytomyssy oma malli, sinisävyinen Puro Batik 45 g 
4.4.  sytomyssy Pirkon palmikko, Muskat 60 g
15.4. sytomyssy raidallinen, Cotton8 ja Alabama 40 g
16.4. sytomyssy Pirkon palmikki, Luxus Cotton 65 g
16.4. sytomyssy raidallinen,  Batikin jämiä 45 g

20.4. sytomyssy perusmyssy,  Catania Fine Color 35 g  
21.4. sytomyssy raidallinen, Catania Fine Color 30 g
28.4. sytomyssy sinivalkoinen kirjoneule, puuvillaa 35 g
29.4. sytomyssy sinivalkoinen kirjoneule, puuvillaa 35 g


Huhtikuussa siis yhteensä kymmenen sytomyssyä.  Lisäksi pari villamyssyä, jotka ovat esillä tuossa alla.




13.4. Kainuun kukkalapaset, Maija ja Wool 75 g
23.4. myssy talven suosikkimallilla, Palino+Puro 65 g
25.4. myssy malli ja langat kuten yllä 60 g

28.4. Etiopian nuttu, Woolin jämiä 75 g


 Sukkiakin tein kolme paria. Aiemminhan tein paljon sukkia enkä kyllästynyt niiden tekoon, mutta nyt fiilikset suuntautuvat näköjään muualle. Ja minähän teen käsityöni yleensä aivan fiilisten mukaan, vain joskus harvoin tarpeiden perusteella.


 
  19.4. Rakkaani-sukat koko 39, Nallea 110 g
8.4. Rakkaani-sukat koko 38, Nallea 90g
9.4. junasukat Novita Woolista 40 g.


Yhteensä käytin näihin töihini lankaa 990g. Se on kai aika lähellä kuukausittaista keskiarvoani, joten aika tavanomainen määrä siis.