Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Vauvaneuleita KyJyillen


Ensimmäiset KyJy-työni ovat valmiit!

Minäkin sitten höyrähdin mukaan Löysäpipoisten KyJyyn FB:ssa.  Tähän saakka olen näitä hullutuksia vältellyt, kun olen arvellut innostuvani liikaa hullutteluun ja ottavani turhia paineita tekemisistä, vaikka leikkimielisiähän nämä ovatkin. Nyt ohjeitta tutkiessani (20 työtä aloitettava kolmen kuukauden aikana ja ne on tehtävä valmiiksi puolessa vuodessa) tajusin, että minähän teen juuri noin joka tapauksessa ja enempikin. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Ja sillä tiellä nyt olaan. Katsotaan, miten muorin käy.



24-25.6. kudoin vauvan sukat ja lapaset "omasta päästä"
Kirjoneule on osa isommasta kuviosta
Harmaa lanka on Gjestal Siljaa ja oranssi joku vyötteetömän kerän loppua, niiden menekki oli yhteensä 55 g




24-28.6. virkkasin vauvan peiton isoäidin neliöillä
Koko 56 cm x 72 cm
Erilaisia jämälankoja kului yhteensä 235 g
Virkkuukoukku 3.5 mm.





Nämä molemmat työt aloitin mökillä juhannusaattona, joka oli KyJyn ensimmäinen päivä, jolloin sai aloittaa työt. Peitto valmistui kuitenkin vasta eilen, kun oltiin jo kotona.


Iloiten seurasin, kun sain upotettua näihin töihin monta pientä lankanyttöstä.  Niitähän aina jää muista töistä, harvoin saa kaiken langan menenään johonkin työhön. Sekä peiton että sukka-lapassetin ajattelin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen esim. Oulun Hopen kautta.


Hyvää alkavaa heinäkuuta!



keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kirjoneuletta säärystimiin


Jo kevättalvesta asti olen suunnitellut purkavani yhdet omat säärystimet, jotka ovat epäkäytännöllisyytensä takia jääneet vähälle käytölle. Langoista ja niiden väreistä sen sijaan tykkään edelleen. Niinpä purkulangat muuttuivat pian uusiksi säärystimiksi minulle itselleni. Ja tässä ne nyt ovat.


Säärystimet kirjoneuleena itselle nilkasta aloittaen. Kuviot tuttuja kuvioita muista kirjoneuletöistä, mutta ihan oman pääni mukaisessa järjestyksessä
Punainen lanka on Novitan 7 veikkaa ja ja sininen Pirkanmaan Kotityö OY:n Pirkkalankaa, joiden menekki yhteensä 155 g
Silmukoita nilkassa 48 ja polvessa 60 ja 3 mm:n sukkiksilla mentiin
Korkeus 51 cm




Melko napakat näistä tuli. Nyt istuvat kyllä hyvin ja lämmittävät varmaan hyvin joskus kovastikin kipeitä sääriäni, mutta turvotuksia ei minun passaa jalkoihini hankkia tai menee taas uusiksi näiden teko.



Nämä kuvan säärystimet siis purin, koska kurttuvarret eivät pysyneet kunnolla ylhäällä vaan valuivat herkästi alas. Noita uusia en ole vielä ehtinyt käyttää muuta kuin kuvaussession aikana, joten nähtäväksi jää, toimivatko paremmin.



torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannusta



Juhannus on meillä herttainen, 
kirkas taivas on sininen. 
Pirtti on jo pesty, valkoinen, 
pihamaakin laastu on. 
Koivujen lehvät portailla huiskii, 
kesän juhlasta pihlaat kuiskii, 
metsiköstä kielot kannettiin, 
sinikukat huoneisiin.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Vielä pitsitohvelit sittenkin


Toukokuun lopulla tein muutamat pitsitohvelit, joista kerroin täällä ja täällä. Joku ehkä muistaakin minun kertoneen, että ne ensimmäiset olivat kovasti hankalat tehdä, vaikka ohjekin niihin on. Mutta kun minä en sitä ohjetta kaikilta osin ymmärtänyt. Lopulta kuitenkin sain ne ekat valmiiksi, kun tein mm. kantapään omaan tapaani. Seuraavat syntyivätkin sitten huomattavasti helpommin vaikka niitä tehdessä kokeilin pieniä muutoksia ohjeeseen.



Nyt olen taas ollut samalla asialla, siis tehnyt pitsitohvelit. Tytär nimittäin tykästyi omiinsa niin, että pyysi tekemään toisetkin pitsitohvelit hänelle.



Pitsitohvelit Dropsin ohjetta mukaillen
Koko  39-40
Lanka pinkkiä 7veikkaa, jonka menekki 60 g
Puikot 3.5 mm


Monet ovat olleet kiinnostuneet pitsitohveleista ja minun lisäkseni monelle muullekin tuntuu ohje jääneen avautumatta. Minulta onkin kyselty neuvoja ja pyydetty ohjetta omaan tapaani tehdä pitsitohvelit. Niinpä nyt näitä tohveleita tehdessäni tein muistiinpanoja sen verran, että niiden pohjalta uskon muidenkin saavan tohvelit aikaan. Ainakin, jos on kokemusta ennestään sukkien kutomisesta. En nimittäin jaksa nyt tehdä perusteellista ohjetta, vaan kerron lyhyesti, miten nämä tein.






Pitsitohvelit Matleenan muunnelmana
Nämä tohvelit tehdään kärjestä aloittaen ja siis pitkälle tätä Dropsin ohjetta mukaillen ja sen pitsikaavion mukaan.
HOX!  kaikki tekemäni tohvelit kooltaan 38-40 olen tehnyt koon 41/43 kaaviolla

Tarvikkeet:
Lanka Novitan 7 Veljestä tai vastaavaa, koon 39-40 tohveleihin riittää n. 60-70 g
Sukkapuikot 3.5 mm


Tee kärkialoitus haluamallasi tavalla niin, että ensimmäisellä kerroksella on 16 silmukkaa. Nämä tohvelit aloitin Ulla-neuleen ohjeen mukaan, mutta myös kyseisen tohveliohjeen lenkkialoitus sopii hyvin.

Neulo kaavion mukaan pitsiosuus ja jatka tasona tekemällä kavennuksia kunnes työssä on jäljellä 35 silmukkaa. Jatka näillä silmukoilla kunnes jalkapohjan pituus on haluamasi, näissä tossuissa tein 22 cm.



Nyt tehdään kantapää tuttuun perinteisen kantapään kavennuksen tapaan mutta tavallaan ylösalaisin. Tätä tapaa olen käyttänyt myös tossukoiden teossa, ohje täällä.




Jaa tossun silmukat kolmeen osaan 12+11+12 s ja aloita nurjan puolen kerroksella: neulo 22 s nurin ja 2 n yhteen, käännä työ ja neulo 10 s oikein ja 2 o yhteen takareunoista tai ylivetokavennuksena. Käännä työ ja jatka kavennuksia kunnes molemmisssa reunoissa on kaventamatta 3 s. Jatka kavennuksia samaan tapaan mutta nyt nurjallakin puolella oikeilla silmukoilla. Kun kaventamatta on enää 1 s, päättele muut silmukat tavalliseen tapaan, mutta tee lopussa vielä kavennus ennen viimeisen silmukan päättelyä.

Tee toinen tohveli samoin.






sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Taas hirvet törmäilevät


Taas on tarvetta lahjoa mieshenkilöä, joka saavuttaa piakkoin peräti 90. vuoden kunnioitettavan iän.   Ja mikäs sen parempi lahja kuin kunnon villasukat varsinkin leskimiehelle, jonka vaimo ei ole enää pitkään aikaan ollut kutomassa miehelleen sukkia. Niinpä tikutin hirvisukat.


Oma mallini kirjoneulesukat hirvikuvioin
Koko 43-44, varren korkeus n. 24 cm kantapään yläreunasta mitattuna
 Langat 7veikkaa  ja menekki yhteensä 140 g
Silmukoita 60, puikot 3.5 mm




Hirvisukat on minulle hyvinkin tuttu sukkamalli, olen niitä tehnyt jo ennen blogiaikaani. Alkuun hirvet kiersivät peräjälkeen ympäri sukan, mutta sitten keksin panna ne "törmäämään" edessä. Ja niin ne tekevät näissäkin sukissa.  Muut kuviot teen aina sen mukaan, millaiset sattuvat kulloinkin innostamaan. Edellisiä hirvisukkiani voit katsella täällä ja täällä.





Takaa nämä sukat näyttävät tältä.




Kuvissa sukat ovat mieheni jaloissa, joten hiukan minä jännään, ovatko sopivat saajalleen. Olen varautunut tekemään tarvittaessa toiset sukat passelia kokoa.





Minulta on vuosien varrella kyselty usein ohjetta näihin sukkiin, mutta sitä ei siis ole. Kaaviota olen pyydettäessä jakanut halukkaille ja nyt liitän sen tähänkin, siis oma versioni hirvistä. Siitä vaan tekemään hirvisukkia tai muita hirvineuleita, jos tämä hirven malli miellyttää silmää. Netistähän löytyy useita muita lisää, hiukan erilaisia.

Alkuperäisen hirvikaavion löysin aikoinaan muistaakseni jostain lehdestä, taisi olla puseron ohjeessa.  Siinä kaaviossa oli muitakin kuvioita, mutta minä olen käyttänyt siitä vain hirviä.  Hirvisukkien lisäksi olen tehnyt myös ainakin parit hirvilapaset, ne löytyvät täältä ja täältä.







Hyvää alkavaa juhannusviikkoa jokaiselle pirtissäni poikkeavalle!


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Taas pieniä töitä


Taas on pari pientä työtä valmiina. Näitä tikutin tämän viikon mökkireissulla autossa ja myös mökillä pirtissä istuessani.  


Mökillä valmistui tämä perusmyssy päälaelta aloittaen sytomyssyksi 
 Lanka Puro Batik ja menekki 45 g
Silmukoita 96 ja puikot 4 mm ja 3.5 mm

Tähän käytin lopun Puro Batik-langasta, josta olen jo alkukuusta tehnyt kaksi myssyä. Nyt lankaa jäi vain reilun metrin verran, joka pääsee ehkä johonkin isoäidin neliön keskustaan tai vastaavaan paikkaan. Myssyn aloitin virkkaamalla sormen ympärille kierrettyyn lankalenkkiin kahdeksan silmukkaa, jotka poimin sukkapuikoille ja kudoin suljettuna neuleena sileää. Lisäsin silmukoita kunnes sain haluamani määrän ja jatkoin niillä. Lopuksi resoria 1 o 1 n ja päättely.



 Etiopian nuttu pyörönä, kuten minulla on tapani näitä tehdä
Langat jämälankoja: vaaleankeltainen Novitan Woolia, kirjava Gjestalin Maijaa ja olkapäille muutama kerros jotain merinovillaista oranssia, jonka nimi hukassa vyötteen kera
 Langanmenekki yhteensä 75 g
Puikot 3 mm:t

Nuttua varten loin silmukat mökillä lähtöaamuna ja yllättäen ehdinkin kutoa nuttua melkein puoleen väliin ennen kuin mies malttoi omilta touhuiltaan lähteä. Sittenpä minulla olikin kotiin päästessämme nuttu jo olkapäitä vaille valmis.



Viikonlopun iloksi kimppu pioneja, ole hyvä!  Ei, ei meillä vielä omat pionit kuki (vasta nupuilla ovat), vaan ostokukkia nämä ovat. Eilen ruokakaupassa käydessä nämä huutelivat minulle kutsuaan ja nyt ne tuoksuvat niin ihanan vienosti tuossa pöydällä.



torstai 9. kesäkuuta 2016

Vain yksi myssy


Hitaasti etenevät nyt minun käsityöni. Yksiä kirjoneulesukkia olen väkertänyt, kutonut ja purkanut, kun ei niistä meinaa tulla mieleisiäni. Vaikka ei ne minulle itselle tulekaan vaan lahjaksi eräälle heinäkuun sankarille.

Sain sentään yhden myssyn tehtyä. Käytiin nimittäin sunnuntaina Kemissä ja matkakäsityönäni oli myssy, joka tosin valmistui vasta kotona, kun lanka loppui kesken. Onneksi minulla oli kotona samaa väriä vielä vajaa kerä, niin sain myssyn ongelmitta valmiiksi. Nyt lankaa on jäljellä sen verran, että saan siitä vielä myssyn, kai. Pitänee aloittaa päälaelta ja tehdä sen korkuinen kuin langasta tulee.




Sytomyssy samaan tapaan kuin tuo edellinenkin
Lanka Puro Batik, 50 g
Silmukoita 100, puikot 3.5 mm ja 4 mm


Minä muuten tykkään useista PuroBatikin väreistä, erityisesti väristä n:o 856. Lanka raidoittuukin mukavasti, kun siinä on eri pituisia väriosuuksia, joista osa suht' pitkiäkin.





sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

kesäkuun ensimmäiset


Toukokuu vaihtui kesäkuuksi lämpimän sään helliessä meitä täällä pohjoisessakin, mutta nyt on jo kylmä totuus kääntänyt tuulen pohjoiseen ja se tuntuu luissa ja ytimissä asti. Mutta sisällä tarkenee hyvin kutoa. Täytyypä muuten tunnuistaa, että en ehtinyt noiden lämpimien aikana edes pihalle tai terassille kutomaan, vaikka yleensä olen jo heti ensimmäisten lämpimien aikana niin tehnyt.



Toukokuun lopuksi valmistui mökkikäsityönä Etiopian nuttu
Lankoina seitsemää eri Woolin ja Maijan väriä, menekki yhteensä 75 g, Kuusi kerää sain käytettyä täysin loppuun, mutta se ei oikein riittänyt, vaan olkapäille piti tehdä muutama kerros melkein täydestä kerästä.




Kesäkuun ekana  valmistui sytomyssy, perusmyssy, jossa sileän neuleen katkaisee nurja kerros joka 9. krs:lla 
Lanka Puro Batik, jonka menekki  55 g
silmukoita 104, puikot 3.5 mm ja 4 mm




 
Voisko tätä käyttää nurinkin päin? Päättelin langanpäät niin siististi, että ne eivät näy, joten ei ainakaan se olisi esteenä.  Tämän myssyn värit miellyttävät ainakin minua kovasti




Kotona tikutin taas Etiopian nutun 
Langat Novitan Woolia, menekki se sama 75 g 

Värit vihreä ja persikkainen, joista vihreä ikivanhaa merinovilla Woolia, jota ei ole enää vuosiin ollut tuotannossa. Lankojen vähyyden takia tein eri väriset yläosat, joten nuttua voi käyttää etuperin ja takaperin. 



Myssy em. nutulle omalla mallilla 
Langat Woolia, Maijaa ja tunnistamaton nyttönen, menekki yhteensä 25 g
Silmukoita 80, 2o 2n -resoria 6 krs, sitten 3o 1 n -resoria, kavennukset aloitin 12 cm:n korkeudessa
Puikot 3 mm

Molempia nutun värejä jäi siis pienet nyttöset, jotka eivät olisi riittäneet myssyyn. Niinpä pengoin taas jämälankoja ja löysin kaksi nyttöstä sopivaa vihreää ja sain myssyn aikaan.




lauantai 4. kesäkuuta 2016

Toukokuun raportti

Tehdäänpä pikainen vilaus, mitä olen toukokuussa saanut valmiiksi käsitöiden saralla. Tavanomaisten sukkien lisäksi tein muutamia nuttuja Etiopian vauvoille sekä "tuhosin" vyyhdin kauan marinoitunutta lankaa. Tähän viimeiseen asiaan olen erityisen tyytyväinen.



Ja tässä näet sen "tuhon" lopputuloksen: 
6.5. tuuhuivi, Ilun lankaa 45 g
20.5. kämmekkäät, Ilun lankaa 25 g
8.5. sytomyssy, Ilun kankaa 25 g
12.5. sytomyssy, Ilun kankaa 30 g.




Sukkien tekoahan minä suorastaan rakastan:
14.5. raitasukat koko 35, Maijaa ja Nallea 75 g
16.5. raitasukat koko 37, Maijaa 80 g
18.5. vauvasukat, Wool ja Baby Ull 35 g
19.5. tennarit vauvalle, Wool ja Baby Ull 45 g
23.5. pitsitohvelit koko 39, 7veikkaa 60 g
26.5. pitsitohvelit koko 38-39, 7veikkaa 55 g
27.5. pitsitohvelit koko 38, 7veikkaa 55 g




Novitan Woolia ja sen vahvuiset jämälangat päätin myös tuhota tai ainakin vähentää niitä lankavarastostani tekemällä nuttuja:
24.5. Etiopian nuttu, Novitan Woolia 80 g
24.5. myssy em. nutulle, Woolia ja Maijaa 25 g
29.5. Etiopian nuttu, Novitan Woolia ym. 75 g
29.5. myssy em. nutulle, Novitan Woolia 25 g
31.5. Etiopian nuttu, Novitan Woolia ym. lankoja 75 g.


Yhteenlaskun jälkeen toukokuiseksi langankulutuksekseni saadaan 810 g. Uutta lankaa olen ostanut 150 g, joten pienen laskutoimituksen jälkeen voin kertoa, että lankavarastoni on kevennyt yhteensä tasan 4 kg tämän vuoden aikana. Tuntuupa se muuten hienolta!  :)