Olen blogannut pian viisi ihanaa, monipuolisesti rikasta ja käsityöntäyteistä vuotta. Synttäreitä juhlitaan vasta tammikuussa, mutta nytkin on aihetta juhlaan ja kiitokseen. Te ihanat lukijat olette vierailleet täällä Lankapirtissä käsittämättömän usein, mikäli kävijälaskuriin on uskominen. Se nimittäin lähentelee hurjaa vauhtia lukemaa 300 000. Jos hiukan katson muitakin lukuja, niin tämä on 845. postaus ja lukijakseni on julkisesti ilmottautunut 145. Blogia perustaessani en osannut edes uneksia tuollaisista luvuista. Ja kiitos tästä kaikesta kuuluu teille jokaiselle!
Sen kunniaksi kupponen kahvia tai teetä makoisan leivoksen kera näin virtuaalisesti, ole hyvä!
Pannaanpa pystyyn myös arpajaiset, jossa voittaja saa ihan oikean palkinnon eikä vain virtuaalista. Se sisältää lankaa ja jotain muuta käsityötarviketta tai vaihtoehtoisesti voittaja voi toivoa jotain minun tekemää käsityötä. Siitä voimme sitten neuvotella, pystynkö toteuttamaan toiveen.
Arpajaisiin voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen 4.10.2012 klo 24.00 mennessä. Jokaisella osallistujalla on yksi arpa. Anonyymina kommentoivat laittakoon nimimerkin kommenttiinsa, että heidät pystyy erottamaan, jos tulee useampia.
Voittajan julkaisen täällä Lankapirtissä muutaman päivän kuluessa osallistumisajan päätyttyä, joten vierailkaapa edelleen Lankapirtissä.