Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulumuorin yllätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulumuorin yllätys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. joulukuuta 2008

Tapanina

Kiitokset kaikille monista erilaisista joulutervehdyksistä, jotka kaikki ovat niin mukavasti lämmittäneet mieltäni!

Joulu alkaa olla jo vietetty ja lokoisasti se on sujunutkin. Syöty on ja lepäilty, lepäilty ja syöty... Aattona sentään käytiin illalla viemässä kynttilät hautausmaalle ja samalla ihailtiin siellä olevaa valtavaa kynttilämerta. Harmiteltiin, ettei kukaan huomannut ottaa kameraa mukaan. Paluumatkalla poikettiin glögillä veljentyttäreni perheessä ja sitten lahjojen jakoon kotiin. Me tosin olemme lähes luopuneet lahjojen antamisesta, kun jo pitkään olemme viettäneet joulua vain aikuisten kesken, mutta muutamia pikkupaketteja oli nytkin kuusen alla. Nythän meitä oli viisi joulunviettäjää eli tytär, poika ja miniä meidän kahden lisäksi.

Lahjojen suurin paketti oli minulle! Sen sain Kirsiltä Joulumuorin yllätys-pakettina. Paketti tuli jo pari viikkoa sitten, mutta sen sai avata vasta jouluna ja minä kiltisti odotin määräaikaa. Sanattomana katselin tuota valtavaa lankamäärää, jonka sain tässä paketissa: kaksi kerää Karusellia ja aivan minun lempiväriä vielä, kaksi kerää vihreää ja kaksi kerää vaaleanruskehtavaa Helen-lankaa, kerä harmaansäyistä 7veljestä Polkka-lankaa ja kaksi kerää Marks&Kattens Flox Space liukuvärjättyä sinistä puuvillalankaa. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi oli palmikkopuikot (2 kpl), paketti tuoksukynttilöitä ja kaksi pakettia lautasliinoja. Ja kaiken huippuna ilmeisesti Kirsin itse pistelemä kissa-avaimenperä, aivan ihana! Voi Kirsi, tuhannet kiitokset sinulle näin upeasta paketista! Vähän minua nyt nolottaa, kun itse lähetin niin vaatimattoman paketin.


Kas tässä paketin sisältö kuvakollaasina! Eilen sain pojalta lyhyen oppitunnin kuvakollaasin teosta. Poika ja miniä lähtivät tänään jo aamulla ajelemaan kotiinsa Tampereelle ja heti auton valojen kadottua minä aloin tekemään kuvakollaasia ihan yksin. Ja eikö tullutkin ihan hieno! ;D




Ja avaimenperästä vielä yksittäiset kuvat. Huomaathan, miten veikeästi kissa iskee silmää!



Ja kääntöpuolella nimikirjaimeni. Saa nähdä, raskinko minä ottaa tätä käyttöönkään vai pidänkö vain ihailtavana.



Tässä kuvassa minun Kirsille lähettämäni paketin sisältö. Regia-sukkalankaa, kun Kirsi on samoin kuin minäkin innokas sukkien kutoja. Kahvia joulukahviksi, lasienkeli ja joululehti sekä kaksi virkkaamaani pikkuliinaa joulunpunaisena. Uskallan nämä jo julkistaa, kun joulu alkaa jo olla takana päin.


Meillä on muuten ollut tänään pitkästä aikaa kirkas sää. Aurinkokin pilkistelee pilvien välistä ja kultaa mäntyjen latvat. Saamme näin ikään kuin lupauksen keväästä ja kesästä tämän pitkltä tuntuneen harmaan syksyn jälkeen.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Sitä sun tätä

Tänään on posti kulkenut sinne ja tänne... Illalla paketoin Joulumuorin yllätyspakettini ja nyt aamulla vein sen postiin. Ja nyt se on kulkemassa sinne.


Joten eiköhän tämä paketti ole Kirsillä jo maanantaina. Ainakin muistelen postin lupaavan pakettien olevan perillä seuraavana työpäivänä. Sisällöstä ei vielä halaistua sanaa, vasta sitten joskus...


Ja nämä sitten kulkivat postissa tänne. Tällaiset pienet suloiset enkelit kännykkää koristamaan. Nämä löysin sattumalta Maikkilin blogista ja ne halusivat välttämättä muuttaa Lankapirttiin. Kiitos Maikkilille, ovat juuri niin kauniita kuin kuvasta arvelinkin. En tiedä vielä, pääseekö näistä jompikumpi koristamaan omaa kännyäni vai mihin nämä päätyvät. Minulla on nim. ennestäänkin kännyssäni enkeli, sellainen hennon sinervä ja vähän näitä pienempi.


Ja arvatkaapas, minkä päällä enkelit lepäilevät tuossa matkan rasituksistaan. Minun uudet sukkanihan siinä ovat, jotka tikuttelin Marleenalta lahjaksi saamastani langasta.

Malli oma perussukka varresta aloittaen, silmukoita 60, resori varren suussa 2 o, 2 n pri cm, sitten 3o, 1n. Vahvistettu kanta, kärjessä sädekavennus


Lanka Austermann Step väri n:o 10, kulutus n. 70 g


Puikot 2.5 mm


Oli ensimmäiset sukat, jotka tein Stepistä. Lanka oli mukavan pehmeää kutoa, ihan silkkimäinen tuntu käsissä. Pehmeys lienee langan sisältämän Aloe Veran ja Jojoba öljyn ansiota. Tuo tumma läikkä oikeassa jalassani on muuten varjo vain! ;D


Värit sattuivat aika hyvin ilman tarkkaa säätämistä. Mittasin kyllä aloitusvärin pituuden, mutta muistin sen ilmeisesti väärin, kun mittaamallani pätkällä tulikin toiseen sukkaan leveämpi raita. Mutta ei minua haittaa tuon vertainen eroavuus. Nyt sukat ovat ollet jalassani pari kolme tuntia ja tuntuvat tosi mukavilta.



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

torstai 4. joulukuuta 2008

Haaveena huovutetu laukku...

Tässä hiljattain ihailin Soilen tekemää ihanaa huovutettua laukkua, jonka materiaalina oli kirpparilta ostetut villapuserot, jotka Soile oli ensin huovuttanut. Aikani asiaa mietittyäni päätin tietenkin kokeilla minäkin sellaista laukun tekoa. No eilen sitten kirpparilta löysin sopivan puseron hintaan 1,50 euroa. Kotona pusero heti koneeseen, ensin 40:n hieno pesu, joka ei tuottanut toivottua tulosta. Sitten asteita 50 ja sama ohjelma ja nyt pusero huopui mielestäni sopivasti.


Vasemmalla ennen pesua ja oikealla pesujen jälkeen


Mittoja en puserosta ottanut, mutta on tuossa tuolilla kutakuinkin samalla kohtaa, joten on lyhentynyt kai kymmenisen senttiä. Eikähän tässä tapauksessa mitalla olekaan merkitystä, kunhan materiaali vain on sopivan huopamaista. Ja se on minun mielestäni sopivaa vaikka laukuksi. Mutta, kun se on valkoinen enkä minä valkoista laukkua halua. Väriä tähän pitäisi saada, mutta miten. Kertokaapa, millä värillä villaista kannattaa värjätä. Keräänkö sipulinkuoria tarpeeksi vai liotanko voimakkaassa teessä? Vai ostanko jotain väriä jostain? Olen aivan tietämätön näiden värjäysjuttujen kanssa, joten olen kiitollinen kaikista neuvoista.

Puikoillakin on sentään jotain, mutta hitaasti se tuntuu etenevän. On se ohutta lankaakin, mutta kai mukana on jotain muutakin. Ehkä minun on tarpeen pitää hiukan hidastettua tahtia nyt, kun ei ole niin kovaa intoa puikkoihin kuin vielä kuukausi sitten. Mutta tulossa on jotain, malttakaapa vain mielenne.


Huomenna on viimeinen postituspäivä joulumuorin yllätykselle.

Omani jo olen saanut, mutta itse olen nyt valitettavasti viime tingassa asiaa hoitamassa. Mutta Kirsi, ole vain luottavaisella mielellä, kyllä minä saan pakettisi postiin huomenna aivan sääntöjen rajoissa.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Saa avata vasta jouluna!

Talvisen näköistä, mutta loskaista säätä täällä pohjoisessakin. Meiltä ei ole vielä lumi sulanut pois, niin kuin se tuolla etelämpänä kuuluu tehneen. Mutta +asteilla on tänään oltu ja märkää sohjoa on kaikkialla. Pilvistä ja harmaata muuten, mutta iltapäivällä pilvet rakoilivat vähän ja saatiin hetken aikaa ihailla iltaruskoa.

Tällainen näkymä ilahdutti silmiämme olohuoneen ikkunasta katsoessa ja


hetken kuluttua tällainen. Sitten punerrus heikkeni ja häipyi pian pois. Tunnin kuluttua satoikin jo taas räntää.



Posti toi minulle pakettikortin ja minähän kipitin tietenkin kiireesti postiin. Kyllä minä tätä pakettia tiesin odottaa, kun olin saanut ennakkovaroituksen Kirsiltä. Taannoin minä liityin Joulumuorin yllätys-vaihtoon ja sain siinä parikseni Kirsin.


Nyt siis Kirsi oli lähettänyt minulle yllätykseni.

Kaunis paketti päältäkin päin, ihania omenia ympäriinsä. Omenat ovat muuten minun mielihedelmiä, varsinkin kotimaiset omenat. *Nam*


Mutta hiukan pahan oli Kirsi kirjoittanut lisätietoihin! Saa avata vasta jouluna! Voi ei, pitääkö minun malttaa sinne asti, vielä melkein kuukausi. No nyt pantiin minutkin koetukselle. Muistui elävästi mieleen, miten koetin aikoinaan opettaa lapsille malttia odottamiseen. Kyllä minunkin pitää malttaa, siis varmaan maltan. Tai ainakin ehkä. Jospa minä panen tämän jonnekin piiloon ja unohdan sinne.


Kiitos Kirsi! Sinä nyt kyllä saat odottaa pakettiasi vielä jonkun aikaa, mutta eipä sitten tarvitse niin pitkään hiplata pakettia, jota ei saa avata. ;D




On täällä jotain valmistunutkin, nimittäin sydänkävyn lapaset. Nämä ovat tyttäreni työkaverin tilaamat ja toimeksianto oli: hempeät lapaset ja sukat 6-vuotiaalle tytölle. Eikö sydänkäpy olekin tarpeeksi hempeä! Sukkia ei ole vielä aloitettukaan, joten niitä saatte odottaan jonkun aikaa.
Malli kuvio Sydänkävyn rannekkeista, muuten tavanomainen lapanen
Lanka Novitan Nalle, kulutus n. 40 g
Puikot 2.5 mm, silmukoita 44

Tumpputupaanhan ne menevät niin nuo sydänkävyn lapaset kuin valmistumassa olevat hahtuvalapasetkin. Tytär on toivonut uusia hahtuvalapasia, joihin lankakin on ollut ostettuna jo yli kuukauden. Eilen sain ne lopulta puikoille ja nyt ne on tuolla kuivumassa.

Tässä hahtuvat mittanauhan kanssa ennen pesua. Näistä kerron vähän lisää huomenissa, kunhan ovat kuivaneetkin.