Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Tuija-myssy


Nyt sain alun myssyjen tekoon, nimenomaan sytomyssyjen. Ainakin kaksi niitä syntyy, kun toinen on jo aloitettu ja täällä mokillä on vain sytomyssylankoja mukana.



Eilen valmistui tämä vanha tuttu malli Tuija (oma mallini), tosin kavennusosa hiukan muunneltuna 
Lanka Lankamaailman Mistral (merseroimaton ohut 100% EcotecTM -kierrätyspuuvillalanka), menekki 48 g 
Silmukkamäärä ohjeen mukaan ja puikot 3.5 mm:n pyörö ja sukkikset.

Idean jatkaa palmikkoa kavennusosaan sain TiiQ:lta jo yli kolme vuotta sitten, mutta en muista sitä tehneeni aiemmin.  Oli siis jo aikakin, vai mitä tuumaat?  En ole palmikko-osuuden kavennukseen tyytyväinen, mutta se menettelee. Tein sitä työn edetessä ilman tarkempaa suunnitelmaa. Yritän kehitellä paremman version ja jos onnistun siinä, lisään sen vaihtoehtona Tuija.myssyn ohjeeseen.


Vaikka en itse ole tehnyt muutamaan kuukauteen yhtään sytomyssyä, niin olen minä niiden parissa touhunnut kuitenkin.



Viime viikollakin hain Kempeleen Asukastuvalta 19 myssyä OYS:aan vietäväksi. Asukastuvan ahkerat käsityöntekijät ovat ottaneet sytomyssyt aivan selvästi sydämen asiakseen, sillä näitä kertyy keräyslaatikkoon koko ajan. Langat vain meinaavat ajoittan käydä vähiin, mutta onneksi saamme joskus aina jostain lankalahjoituksiakin.




maanantai 28. toukokuuta 2018

Raitoja, aina vaan raitoja


Taas täällä Lankapirtissä on valmistunut raitasukat. Edellisten valmistuessa ajattelin aloittavani myssyn seuraavaksi, mutta kun en heti aloittanut, niin tässä ollaan. Asukastuvan käsityöpiiriin lähtiessä ei ollut mitään aloitettuna, niin niinpä tempaisin kolme toisiinsa sopivaa lankakerää ja sukkapuikot. Lopputuloksen näet alla. Noo, en minä tietenkään saanut näitä valmiiksi sen yhden istunnon aikana, mutta kun seuraavana päivänä ajeltiin mökille, niin kudelma toimi matkakäsityönäkin ja nyt täällä perillä ollessa sukat valmistuivat. 



Raitasukat omaan tapaani: suuosa 2 o, 2 n -resoria, varsi ja jalkapöydän päällinen resoria 3 o, 1 n; vahvistettua kantapää; kärjessä leveä nauhakavennus tavanomaisen sädekavennuksen sijaan
Koko 39, varsi 20 cm ennen kantalapun aloittamista
Langat 7 veljestä, tumman harmaata ja kahta vyötteetöntä raitalankaa, menekki yhteensä 119 g 
Silmukoita 52, puikot 3.5 mm:n sukkikset
Raidallisessa osuudessa kudoin kullakin värillä kaksi kerrosta aina vuorollaan. Raidat syntyivät taas sattumanvaraisesti, raitalangat aloitin kerän päältä enkä missään vaiheessa säätänyt raidoittumista ollenkaan.



 Molemmat kuvat hiukan väärentävät värejä, totuus on noiden molempien välimaastossa.


Mukavan lämpöisestä kesäisestä säästä saamme nauttia täällä Kainuussakin. Puissa on lehti melkein koollaan, mutta luonnonkukat eivät täällä vielä kuki, mutta nupuilla sentään ovat mm. metsäkurjenpolvet ja metsätähdet. Uudella vastalla saadaan jo kylpeä.



torstai 24. toukokuuta 2018

Oodi raitasukille


Reilun viikon olen kaksia sukkia väsännyt, mutta niin vain sain ne kuitenkin valmiiksi.



 Ei näiden kanssa varsinaista ongelmaa ollut, mutta Kalevala-peiton virkkaus on vienyt aikaani. Ja onpa sen lisäksi saanut nauttia ihanasta kesäisestä ilmastakin ja jopa pitänyt satsata hiukan aikaa kevään töihinkin.


Alun perin oli tarkoitukseni tehdä samanlaiset raitasukat, joihon saisin kulutettua Oodi-kerästä mahdollisimman paljon. Yksivärinen lankaa vaan olisi eri värinen.



Aloitin näistä raitasukista, kokoa 39-40. Varren suussa resorin tilalla valepalmikkoa, muuten sukat sileää neulosta, raidat kahden kerroksen korkuisia
Langat tumman ruskea Gjestalin Maija ja raitalanka Novitan Oodi, joiden menekki yhteensä 110 g
Silmukoita 60, puikot 3 mm


Kuva vääristää taas värejä, varsinkin tuon yksivärisen osalta. Se on nimittäin tumman ruskeaa eikä mustaa, niin kuin ainakin minun koneellani näyttää.





Raitoja en yrittänytkään saada kohdakkain, vaan tein kuin tuli kerältä.




 
Seuraavaksi nämä sukat,  kooltaan hiukan isommat 40-41, muuten samanlaiset, mutta varren suussa 2 o, 2 n resoria
Langat viininpunainen Gjestalin Maija ja raitalanka kuten edellisissäkin Novitan Oodi, joiden menekki yhteensä 115 g  (siitä raitalankaa 42 g)
Silmukoita 60, puikot 3 mm



Halusin tehdä näistä sukista hiukan väljemmät kuin tavallisesti teen, siksi silmukoita on noinkin paljon. Nämä päätyvät lahjaksi kotikuntani saattohoitopotilaille, joille Asukastuvan porukalla talkoilemme sukkia. Siksi sukissa on hyvä olla väljyyttä, että pulleatkin jalat mahtuisivat sukkiin.




Alunperin oli tarkoitukseni tehdä sukista värejä lukuunottamatta identtiset. Ja teinkin molemmat valmiiksi mutta näitä toisia päätellessäni huomasin mokan. Olin tehnyt toiseen sukkaan matalamman valepalmikon kuin ensimmäiseen. Enkähän minä koko sukkaa alkanut purkaa, en toki. Hetken mietittyäni napsin valeresorit pois, poimin silmukat ja kudoin ylöspäin tavallista resoria. Ei siis tullut identtiset sukat.




sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Sukkia syntyy


Minun pitäisi koota Kalevala-peittoa varten tehdyt ruudut peitoksi, mutta aina vain tulee sukkia. Kun yhdet saan valmiiksi, niin aivan automaattisesti seuraavat hyppäävät puikoille. Taas on kolmet tehtyinä ja neljänsistäkin jo toinen sukka tulossa.


Vappua vietin tehden näitä raitasukkia, koko 39
Langat 7veikan jämiä, menekki yhteensä 114 g
Silmukoita 52, puikot 3.5 mm


Ovat ihan perussukat omaan tapaani, ilman mitään erikoisuuksia

Toista sukkaa aloittaessa mietin, riittääkö kaikki langat. Niinpä päätin punnita kaikki jäljellä olevat langat alkaessa ja sitten lopussa. Halusin nähdä, paljonko kutakin lankaa menee tällaisiin sukkiin. Ehkä voin tätä tietoa hyödyntää taas joskus jämälankoja kuluttaessani.


Lopulta kokosin tiedot tähän kuvaan, josta minun on helppo tarkistaa tämän kertainen langanmenekki. Ehkä tiedosta on apua muillekin.



Seuraavaksi sitten Hienohelmat Hilpan ohjeella kokoa 38
Lanka 7veikkaa, menekki 116 g
Silmukoita 50, puikot 3.5 mm.


Pitsiä ja palmikkoa, niitähän hienohelmat toki tarvitsevat. Molemmat kuitenkin yksinkertaisia ja helppoja tehdä. 

Hilpan blogissa on useita ohjeita sukkiin ja muutamia muitakin. Muutama myssymallikin houkuttelee sytomyssyn tekoon. Linkit Hilpan ohjeisiin löytyy täältä.


Pitsineuleen parissa jatkoin edelleen, nyt oli vuorossa Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjan ohje.


Hile-sukat Niina Laitisen ohjetta mukaillen, koko 39
Lanka Nallea, menekki 88 g
silmukoita 58, puikot 3 mm.

Kuva valehtelee, kyllä molemmat sukat ovat samankokoiset.


En muista enää tarkalleen, mitä ohjeesta muokkasin, mutta ainakin silmukoita lisäsin takaosan resoriin.  Nämä kaikki sukat menevät kotikuntani sairaalaan saattohoitopotilaita varten. Heillähän saattaa olla jalat turvoksissa, joten sukissa tulee olla väljyyttä.


Niin se kului äitienpäiväkin aivan kesäisessä lämpötilassa, joka lienee hellinyt koko Suomea. Meilläkin alkaa koivut olla hiirenkorvilla ja pihallamme scillat jo availevat nuppujaan. Meillä on tätä päivää juhlistettu kukkasin ja pienin lahjoin. Minä olen saanut käydä valmiiseen pöytään ja väliajat olen melkeinpä viihtynyt mielenkiintoisen kirjan parissa.


FB:n Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä sain vinkin kirjasta Unohdettu kylä. Aihe kiinnosti ja heti kipaisin tutkimaan kirjaston luetteloita, vieläkö näin vanhaa kirja löytyisi. Ja löytyihän se eikä muuten ollut muita varauksia, joten sain kirjan pikaisesti. Juuri ennen tämän postauksen aloittamista sain kirjan kaikki liki 500 kellastunutta sivua luettua loppuun


Alkuteoksen nimi on Das vergessene Dorf ja suomenkielinen teos on painettu 1943.

Aiheena siis saksalaisia sotavankeina Venäjällä  Siperiassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Hiljattain olen lukenut venäläisistä sotavangeista Suomessa Talvi- ja jatkosodan aikana. Molemmat antavat paljon pohdittavaa.



perjantai 11. toukokuuta 2018

Sytomyssyjä ja -sukkia


Kävin keskiviikkona neuleillassa Oulun Lankamaailmassa. Meitä olikin siellä taas iso porukka erilaisten käsitöitten ääressä vaihtamassa kuulumisia ja porisemassa meidän kaikkien lempiaiheesta käsitöistä. Ja sainpa kotiintuomisiksi ison kassillisen sytomyssyjä ja -sukkia OYS:saan toimitettavaksi. Olen kyllä kovasti tyytyväinen, että täällä Oulun seudulla riittää hyväsydämisiä käsityöihmisiä myssyjen ja sukkien tekoon syöpäpotilaille. Usean vuoden ajan olen aina Lankamaailmassa käydessäni  saanut niitä isomman tai pienemmän kuorman mukaani. 

Alla kuvat tämän kertaisesta "saaliistani".


 Valkoisessa muovikasisssa oli nämä 12 myssyä ja...


... 7 paria erikokoisia sukkia.  Käsialasta päätellen saman henkilön tekemiä. Olen muuten alkanut jo tunnistaa joitakin vakituisia lahjoittajia käsialan perusteella, vaikka en aina tiedäkään, kuka hän on.  Mutta tunnistan, että tämä ihminen on tehnyt tänne ennenkin. Nyt tosin uskon tietäväni näiden tekijän.


Toisessa kassissa oli sitten nämä 29 myssyä. Näissäkin suurimmassa osassa tuttu käsiala.


Lämmin kiitos jokaisesta myssytä ja sukkaparista! Toimitan nämä taas sopivana ajankohtana OYS:n syöpäpolille jaettavaksi potilaille. Siellä ottavat aina ilolla vastaan jokaisen lähetyksen.

Jatkossakin saa tehdä sytomyssyjä ja villasukkia syöpäpotilaille lahjoitettavaksi. Keräyspaikkana Oulun seudulla toimii Oulun Lankamaailma, Saaristonkatu 27. Käyn siellä aina silloin tällöin hakemassa kertyneet lahjoitukset ja vien sopivin ajoin OYS:aan. Itse asun Kempeleessä ja olen mukana Kempeleen Asukastuvan toiminnassa, joten sitäkin kautta voi toimittaa lahjoituksensa.

Tarkempia tietoja sytomyssyistä, niiden tekemisestä ja lahjoittamisesta eri puolilla Suomea löytyy täältä Sytomyssyily-sivultani.




keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Huhtikuun raportti

Tekaisenpa tässä raportin huhtikuussa valmistuneista käsitöistäni. Niitä ei tosin ole paljon, vain neljät sukat. Suurin osa ajastani on mennyt Kalevala-peiton virkkaamisessa.



Näin ne valmistuivat
8.4. susun sukat koko 35, Jannea 94 g
16.4. perussukat koko 38-39, 7veikkaa ja Jannea 94 g
23.4. Kin-sukat koko 37-38, 7veikkaa 106 g
28.4. raitasukat koko 45, 7veikkaa 155 g.

Lankaa näihin kului 449 g. Langat pirtissäni lisääntyivät huhtikuussa 400 g:lla, mikä tarkoittaa sitä, että lankavarastoni keveni sinä aikana vaivaiset 49 g. Vuoden alusta lukien on keventymistä tapahtunut sentään 1268 g.



Pitihän minun napata kuva peiton ruuduistakin. Siinä ne kaikki 24 odottavat nyt pingotusta ja sitten kokoamista. Vaikka olen ollut kovasti innostunut peitonn teosta, miltei malttamatonkin, niin nyt tuntuu, ettei jatkolla olekaan enää kiire. Mutta kyllä minä näistä peiton teen ennen kesäkuuta.