Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste langankulutus 2021. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste langankulutus 2021. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. tammikuuta 2022

Vuoden 2021 käsitöitäni

 


Vuosi vaihtui jo muutama päivä sitten. Ja kuten tapoihini on kuulunut, teen taas katsauksen viime vuoden aikana valmistuneisiin käsitöihin. 

Aivan ensimmäiseksi haluan kuitenkin kiittää kaikkia Lankapirtissä poikenneita ja erityisesti kommentin jättäneitä, sillä ilman niitä olisi bloggaaminen kovin yksinäistä puuhaa. Kiitos myös muille käsityöblogien pitäjille monista kivoista ideoista ja ohjeista, joilla olen voinut rikastuttaa käsitöitäni. On ihanaa, kun olette olemassa! Tosin on viime aikoina huomattu, että monissa blogeissa postaukset harvenevat tai jopa loppuvat. Monet bloggaajat ovat vaihtaneet esim. bodcasteihin.

Käsityöt ovat intohimoni, kuten olen tainnut täällä sanoa ennenkin.! Niitä teen melkein joka päivä. Enimmäkseen kilkuttelen puikkoja tai virkkuukoukkua, siis kudon tai virkkaan. Kirjaan tänne Lankapirttiin valmiiksi saamani käsityöt kuvien kera. Vuoden vaihtuessa uuteen teen katsauksen, mitä olen saanut päättyneenä vuonna valmiiksi. On kiva nähdä ja muistella niiden tekoa. 



Mutta nyt  asiaan.  Aloitan taas sukista, kun niitä on lukumäärältään eniten. Ja jatkan siitä muilla. Erilaisia sukkia tein 44 paria. (HOX! kuvissa ei ole aivan kaikki työni)






Päähineitä tein kaikkiaan 40, joista...


... sytomyssyjä 28 ja...


... ja muita myssyjä ja pantoja 12


Käsineitä 19 paria, ranteenlämmittimiä eniten ja sitten erilaisia lapasia


Patalappuja valmistui 9, joista yksi pariton virkattu jämälankalappu odottaa paria vieläkin



Kaksi torkkupeittoja, jotka molemmat tein itselleni. Ja voinpas kertoa, että ihanasti lämmittävät päivätorkuilla. No en kyllä nuku silloin, mutta luen tai ratkon ristikoita pitkälläni sängyllä. Ja siinä kaipaan lämmikettä jaloille ja ranteisiin kämmekkäät.


Ja hännänhuippuna  tulee kauluri, joka lämmittää tuttavaperheen herrahenkilön kaulaa näillä pakkasilla (nyt mittarissa -19)

Lankaa kului yllämainittuihin töihin  yhteensä  10,396 kiloa.  Jo usean vuoden ajan seurasin langanmenekkiäni kirjaamalla käyttämäni langan lisäksi myös hankitun langan painon muistiin. Tavoitteeni oli vähentää  liian suureksi paisuutta lankavarastoani. Viime vuonnakin aloitin sen, mutta perheessä ilmenneen vakavan sairauden takia langankirjaaminen ei enää tuntunut tärkeältä enkä en enää seurannut hankitun langan osuutta.  Mutta valmistuneiden töiden langat sentään kirjasin.

Sytomyssyily on kuuluneet jo yli kymmenen vuotta kiinteästi käsityöelämääni ja hiukan myös muuhunkin elämääni. Pariin vuoteen en ole enää ollut aktiivisena toimijana muutoin kuin itse tehnyt sytomyssyjä ja muita lämmittimiä syöpäpotilaille. Samalla olen innostanut kotikuntani Asukastuvan käsityökerholaisia osallistumaan keräykseen.
                        

Tästä jatketaan eteen päin entisin tavoin, ainakaan tiedossa ei ole mitään muutosta tai uusia tuulia. Poikkeahan taas tänne Lankapirttiin!

maanantai 13. syyskuuta 2021

Talveen varautumista


Ruskan aika alkaa olla kauneimmillaan. Tänä vuonna punavärit ovat mielestäni voimakkaampia kuin pitkiin aikoihin. 



Nyt on vielä melko lämmintä, mutta pian sää viilenee ja pakakasetkin saapuvat. Niinpä tarvitaan lämpimiä vaatteita meitä ihmisiä suojaamaan. Villaiset neuleet kuten lapaset ovat tunnetusti hyviä lämmittäjiä.



Niinpä aloitin lapasten teolla. Ensimmäisenä tein tuplalapaset eräälle pariskunnalle. Nämähän ovat kaksinkertaiset lapaset ja lämmittävät hyvin käsiä. Tekniikka on virallisesti nimeltään onteloneule.


Ensin valmistuivat nämä kukkakuvioiset lapaset kokoa S

Langat ovat peräisin vyötteettömistä langoista, joiden menekki yhteensä 83 g.

Silmukkamääriä en pannut muistiin, en myöskään puikkokokoja

Langat sain lapasten saajalta, jonka kanssa yhdessä valittiin malliksi nämä kukkaislapasiksi nimeämäni lapaset. Jos tarkasti katsot, niin resori on hiukan eri värinen kuin kämmenosan tumma violetti. Kun lankoja oli vajaat kerät, niin päätettiin pelata varman päälle ja tehdä resoriosat hiukan poikkeavalla värillä, että kämmenosaan riittää varmasti lanka.




Tässä kääntöpuoli 



Kukkaislapasia olen tehnyt aiemminkin jo useita pareja. Kukkakaavion löysin aikoinaan Villapallon blogista, mutta muuten tein nämäkin omaa ohjettani noudattaen.





Sitten oli vuorossa hiukan isommat lapaset miehiseen käteen, mutta samalla tuplalapastekniikalla


Pöllölapaset, joiden  koko taitaa olla ainakin L jos ei XL
Lanka Novitan 7veljestä  tumman ruskeana ja beigenä, menekki yhteensä 147 g
Puikot 3.5 ja 3 mm:n sukkikset.
Pöllökaaviot jostakin netistä löytämästäni kirjoneulelapasmallista, josta otin vain pöllöt 



Aiemmin olen olettanut, että 7Veljestä-lanka on liian paksua tuplalapasiin. Mutta kun sitä oli nyt sopivasti tarjolla, niin päätettiin saajan kanssa kokeilla, tuleeko käsineistä liian jäykät. Nyt voin sanoa, että kyllä 7veikkakin käy tuplalapsiinkin. 

Nämä ovat siis ensimmäiset minun tekemäni tuplalapaset kyseisestä langasta. Siksipä kirjasin tarkemmin muistiin nämä silmukka- ja kerrosmäärät.
Resori 44 s, puikot 3.5 mm, korkeus 7 cm
Kämmenosan onteloneule 44 s. puikot 3 mm
pöllökaavion aloitin krs:lla 13
peukalolanka 9 s krs:n 16 jälkeen
kämmenpuolen pikkupöllön aloitin peukalolangasta lukien 11 krs:n jälkeen
pikkupöllön jälkeen 11 krs ja sen jälkeen aloitin kärkikavennuksen 
Peukalo  21 s:lla 21 krs ja kärkikavennus.


Kääntöpuolen värit esillä

Uudet lapaset käsikädessä. 

Olen aika paljon tehnyt tälle pariskunnalle sukkia ja jotkut lapasetkin esim. nämä. On helppo tehdä, kun meillä on samankokoiset kädet, siis miehillä keskenään ja meillä naisilla samoin. Voi aina sovittaa, jos epäilee olevansa hakoteillä. Sukkien koot eivät kylläkään täsmää.


Nyt tämä muori lähtee saunaan ja sitten mukavan kirjan Onttorokko (kirj. Jessica Townsend) pariin. Onkohan kukaan täällä piipahteleva lukenut näitä Jessican kirjoja.