Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste apuvälineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste apuvälineet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kaikkea pitää kokeilla


Pyrin olemaan kaikelle uudelle avoin tyrmäämättä asiaa ennen kuin olen sitä kokeillut. Niinpä voin taas esitellä yhden kokeiluni, jota tehdessä tuli mieleeni sanonta "jo on joutilaalla jos jottai!". Niin sanottiin ennen moittien, kun joku teki jotain tarpeetonta ja hyödytöntä.  Vaikkapa nyt sanomalehdestä korin!  ;)  No ehkä se olisi voinut olla hyväksyttyäkin, jos halvasta materiaalista sai aikaan käyttötavaran. Mutta siis korin tein sanomalehdestä.



Tässä alkuvaihe ja tarvikkeet.  Lisäksi käytin nuppineuloja ja hiukan paperiliimaa. Työvälineinä minulla oli myös paperiveitsi ja sakset. Idean ja ohjeen sain  punos-sidos-silmukka -blogista, jonne minut johdattivat sytomyssyt.  Kannattaa muuten tutustua tuohon blogiin, vaikka ei innostuisi tällaisesta korista. Siellä on paljon muutakin kaunista ja kivaa.

Lauantain Kalevasta irrotin 10 sivua ja taittelin ne ohjeen mukaan. Korin kokoamisessa käytin tosin hiukan omiakin niksejäni, joista ei ole kuvia. Siksi käyttämieni tarvikkeiden luettelo poikkeaa hiukan Pirjon luettelosta. Olen joskus muinoin punonut korejakin ja jotain muistan työstä vieläkin. Siis itse työ ei ollut minulle uutta, vain siinä käytettävä materiaali.



Valmis kori vinksottaa vähän miten sattuu eikä ole oikeastaan edes esittelykelpoinen. Kuvan nappasin siitä parhaimmasta puolesta. ;)  Pari 100g:n lankakerää mahtuu kivasti tähän pikkukoriin.

Se pitää sanoa, että kyllä kädet mustuivat, vaikka Kaleva oli jo muutaman päivän ikäinen tätä tehdessäni. En tiedä, irtoaako muista sanomalehdistä niin paljon painomustetta, mutta Kalevan luvun jälkeen kyllä pitää pestä kädet kunnolla saippualla.







Haluan kertoa teille myös uudesta apuvälineestäni, jota voi käyttää monenlaisissa käsitöissä ohjekaavion seuraamiseen. Olen tällaisista lukenut joistakin mainoksista, mutta en missään liikkeessä tai messuilla ole sattunut näkemään. Nyt hiljattain sitten jossakin blogissa esiteltiin oma versio, joka oli kyllä hienompi kuin tämä minun.  Valitettavasti en muista, kenen blogi se oli, mutta jos tiedät, niin vinkkaapa minulle, niin voin lisätä tännekin sen tiedon.



Tässä seuraavat tuplalapaset ohjekaavioineen, joka on kiinnitetty magneetilla alla olevaan metallilevyyn. Tuo SPR:n Kiitos-magneetti on tosi jämy magneetti, joten sillä kiinnitetty paperi pysyy napakasti paikallaan eikä liiku ollenkaan. Toista magneettia siirrän työn etenemisen mukaan.



Tarvitaan siis vain metallilevy ja pari magneettia, joista ainkain toinen suorasivuinen. Metallilevykin löytyi kotoa mieheni varastoista. Meillä oli 1970-luvulla punaiset kodinkoneet keittiössä ja tämä pala on tiskikoneen etulevystä.  Magneetit nappasin jääkaapin ovesta.

Olen muuten erittäin tyytyväinen tähän magneettisysteemiin kaavion kiinnityksessä. Ohje pysyy hyvin paikallaan ja oikeaa riviä osoittava magneettikaan ei liiku, vaikka joku tönäisisi ohjetta. Olen käyttänyt tätä jo edellisten tuplalapasten teossa. Ainoa puute on magneettilevyn koko. Se nimittäin saisi olla A4:n kokoinen, että koko paperiarkki mahtuisi sille. Mutta ehkä miehen varastoista löytyy isompikin palanen, niin asia korjaantuu.


Kiitos molemmista ideoista, siis Pirjolle ja hänelle, jota en nyt muistanut nimeltä!





tiistai 8. maaliskuuta 2011

Pientä valmista

Ensinnäkin kiitos kaikille kommentoineille mukavista kommenteista "kukkaisreinoilleni", joita esittelin tuossa pari postausta alempana.  Sain monia hyödyllisiä vinkkejä tossujen käyttöön ja mitä parhaimpia nimiehdotuksia: ainakin matleenat, reiskat, leenat, rainot, raunit, keinot ja reijat tuotiin esille.  Kaikki ne ovatkin sopivia nimiä, mutta en ole vielä osannut päättää, mikä olisi se kaikkein sopivin nimi näille tossuilleni.


Tossut pääsivät jo perjantaina palvelemaan minua siinä käytössä, johon ne hankinkin, siis lämmittämään jalkojani asuntovaunullamme.  Tulimme nimittäin taas perjantaina Äkäslompoloon ja siitä saakka olen hipsutellut näillä niin vaunussa kuin vaunualueellakin.  Oikein ovat mukavat, mukavammat kuin osasin odottaakaan.  Eivät ole liukkaat lumellakaan, vaikka pohja on aika tasainen.  Se takaa myös sen, ettei pohjiin tartu paljon lunta, joka kulkeutuisi sisälle. Ja kukista on se hyöty, ettei saunan eteisessä mene minun Reinot sekaisin muiden naisten Reinojen kanssa.  Enpä ollut ennen katsellutkaan naisten alueella käyttämiä jalkineita, mutta nyt olen huomannut paa-aaljon Reinoja naistenkin jaloissa.  Mutta muilla ei ole näkynyt niissä kukkia, ainakaan vielä...

 Hiljakseen edistyvät käsityötkin.  Matkakäsitöiden kanssa oli hiukan epäonnea mukana.  Ensin tein myssyä n. 15cm ja huomasin virheen melkein alussa, joten se työ loppui siihen sillä kertaa.  Seuraavaksi sitten sukat puikoille. Aluksi kudoin sitä raidoittaen vuoroin 3 krs:ta kummallakin värillä, mutta se ei näyttänyt hyvältä.  Siispä suunnitelma muuttui ja purin resoriin saakka ja siitä uusiksi.


Malli perussukat omaan tapaani koko 38-39
Lanka Fabel punainen n:o 106 ja raitalanka n:o 911, joiden kulutuksen lisään tähän myöhemmin. Se oli 55 g.
Puikot 2.5 mm, joilla silmukoita 60

Resorit, kantapäät ja kärkikavennukset on tehty punaisella langalla, muu osa raitalangalla.  Sen verran piti raidoittumista säätää, että toisen sukan lopussa otin vajaan metrin pätkän pois välistä saadakseni molempiin sukkiin viimeiseksi ohuen raidan vihreää.  Siis viimeiseksi ennen tuota punaista kärkeä.

Tämä oli kai ensimmäinen kerta, kun tein jotain Fabelista.  Lanka tuntui mukavalta kutoa, joten ohuisiin sukkiin tulen varmaan jatkossakin tätä käyttämään. Ja ohuita sukkiahan minä teen erityisen mielelläni ja niitä itse käytänkin mieluummin kuin paksuja. 


Raitalankaa jäi pieni nyssäkkä, josta päätin tehdä itselleni uuden "tuppelon".  Mutta ei lanka vieläkään loppunut, pikkuisen jäi.  Tuppelo on minulle tarpeellinen pieni apuväline, jota käytän kutoessani varsinkin ohuilla sukkapuikoilla. Tarpeen se on siksi, että minä jostakin syystä puristan oikean käden nimettömällä sukkapuikkoja niin, että sormen iho menee punaiseksi ja kipeytyy. Mutta tuppelopa pehmittää mukavasti eikä kipua tule.


Tässä tuppelo on "kuvausteknisestä" syystä vasemmassa kädessäni. Mitenkäkö tein tuon?  Loin 18 silmukkaa, joilla *5 o, 1 n* toistaen suljettuna neuleena, kunnes pituus on sopiva ja sitten kärkikavennus kuten peukalossa.


maanantai 5. lokakuuta 2009

Maa jo valkoisena


Tätä kirjoittaessani näyttää siltä kuten kuvastakin voi päätellä, että syksy on muuttumassa talveksi hyvää vauhtia. Meillä nimittäin sataa lunta isoina riekaleina ja maa on jo valkoinen. Mittari näyttää kyllä +1, joten luultavasti tämä lumi ei pysy kovin kauan. Mutta mukavasti talviselta alkaa jo näyttää.







Viikonloppu vietettiin taas mökillä. Siellä nautittiin mm. kynttilän valosta ja upeasta kuutamosta ja tähtitaivaasta. Käsittämättömän kirkas on kuutamon valo pimeässä yössä. Käsittämättömän paljon on tähtiä yötaivaalla. Ja ne ovat käsittämättömän kaukana.





Tässä mökkiaskareitani sillä aikaa, kun mies oli hirvimetsällä. Kahta kirjaa luin, kumpikin vielä kesken. Parit sukat ja pesin valmistuivat, niistä kerron tarkemmin myöhemmin, kunhan saan viimeisteltyä. Kirjat ovat Kuiskauksia enkelten kertomaa ja Lankakaupan tyttö.




Villa Lankalaan lähettämäni ja siellä esitellyt tuppelot ovat herättäneet kiinnostusta yllättävn paljon, niinpä kerron muutaman sanasen niiden taustasta. Jo aikoinaan kirjoitin täällä tästä apuvälineestäni, jonka kehitin kipeään tarpeeseeni. Minä nimittäin puristan oikealla nimettömälläni sukkapuikkoa en muita puikkoja niin paljon, että sormeen tulee niin kipeä kyhmy, että kutominen on hankalaa. Ja siihen tarpeeseen keksijäminäni päätti hankkia apuvälineen ja mikäs se kutojalla siis neulojalla olisi muu kuin itse tehty tuppelo sormeen. Kuvassa ensimmäinen versio, joka on edelleen minulla käytössä. Se on tehty pehmeästä puuvillalangasta, myöhemmin olen tehnyt niitä erilaisista ohuista villalangoista esim. Austerman Stepistä ja bampulangasta. Tuppelo on mukavan pehmeä eikä kokemukseni mukaan häiritse kutomista. Muutaman kerran olen käyttänyt tuppeloa myös vasemmassa etusormessani tehdessäni jotain niin karheasta tai kovasta langasta, että etusormen iho langan juoksun alla on meinannut mennä rikki.


Laitanpa tähän lyhykäisesti ohjettakin, vaikka tuollaisen kyllä jokainen neuloja pystyy tekemään ilman ohjettakin. Yleensä luon 15-18 silmukkaa. Niillä ensin suljettuna neuleena pari kerrosta nurin, sitten 4-5 s oikein ja 1 nurin kunnes yltää kynnen puoliväliin. Kavennus joka puikon lopussa 2 o yhteen ja lopetus kuin lapasen kärjessä. Lopuksi lankojen päättely ja niin on tuppelo valmis käyttöön.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kevyesti keskellä viikkoa

Tänään on taas sellainen päivä, että käsityöt ovat olleet vähemmän suosiossa. Joinakin päivinä vain haluaakin yllättäen tehdä muutakin kuin vaikka kutoa ja tänään oli sellainen päivä. En nyt aio luetella tekemisiäni, rehellisesti sanottuna ei niitä nyt kovin paljon olekaan. Mutta kerronpa vaihtaneeni lähes kaikkien kukkieni mullat. Vain orkideat ja pari muuta jäi toiseen kertaan. Olen oikein tyytyväinen itseeni, kun tuo mullanvaihto ei ole ollenkaan minun mielihommiani.



On muuten mielenkiintoista nähdä, miten tämän yhden lehtikaktuksen nupun käy. Mullan vaihdon jälkeen sen vasta huomasin. Saapa nähdä, tuleeko nuppuja vielä lisääkin, nyt ei kuitenkaan muita näkynyt tarkemmassakaan tarkastelussa. Aukeaakohan tämäkään nuppu. Tämän kukat ovat väriltään valkoisia tai oikeastaan sellaisia hennosti vaaleanpunervia. Edellinen kukinta oli kai syystalvesta.




Aamuisella blogikierroksellani luin jonkun *en muista kukahan se oli, älähdäpä, jos poikkeat täällä!* ostaneen Tiimarista edullisia hattuneuloja huivien pingottamista varten. Iltapäivällä kävin kirjastossa ja Tiimarihan on siinä samassa talossa Zeppelinissä, siis sinnekin minun askeleeni veivät. Tietenkin! Nytpä minullakin on vähän reilummat neulat, kun seuraavan kerran huivia pingotan.



Ja kotona heti koekäyttöön! Hyvin tuntuivat toimivan, vaikka eivät kovin tukevia olekaan. Hintakin oli edullinen 1,30 euroa/rasia, jossa 72 neulaa. Ovat ilmeisesti poistumassa valikoimista ja myydään nyt 70%:n alennuksella. Joten nyt kaikki neuloja ostamaan!




Näin hienoja helmipäisiä neuloja ei olekaan kaikilla!



Jospa nyt kutoisin yhdet melkein valmiit lapaset aivan valmiiksi, että pääsisin aloittamaan jotain muuta. Olisikohan se vaikka nuttu etiopilaisvauvalle. Sirisan kirjoitteli asiasta täällä ja kehoitteli meitä hyväntekeväisyystalkoisiin. Sivulla on kuva nutusta ja ohje sen tekoon ja lähetysosoite.

torstai 12. helmikuuta 2009

Leppisten invaasio Lankapirttiin

Eilen oli talven aurinkoisin päivä, joka sekin jo lupaili kevään ja kesän saapuvan tämän tasaisen harmauden jälkeen. Mutta aivan kesäinen tuulahdus pyyhkäisi Lankapirttiä, kun parvi punaisia leppäkerttuja saapui meille iltapäivällä. Päivä aivan kirkastui entisestään!


Kahdeksan tällaista ihanaa leppisyksilöä! Kaikki eri näköisiä, siis yksilöitä aivan kuin me neulojatkin.



Vilma meidät kirjekuoreen pakkasi ja postiin nakkasi! Nyt tänne Matleenan pöydälle saavuimme , lankaa ja puikkoja vielä kaipaamme.


Silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä! Kiitos Vilma, varmaan viihdymme Matleenan kanssa!



Käsitöistä sen verran, että pienen pieni neule vain on täällä valmistunut. Tiskirätti taas! Näiden tikuttelu tuntuu nyt mukavalta. Saa pian valmiiksi ja voi keksiä taas uuden mallin. Ja mukavahan näitä on käyttääkin, kun hyvin pyyhkivät ja ovat nättejäkin.



Nyt valmistui Ananas-rätti Novitan Bambusta, kooltaan n. 20 x 20 cm ja painoa n. 20 g. Silmukoita oli 47 ja 3.5 mm:n puikoilla tikuttelin. Sen verran tein omaa sovellusta, että reunat on aina oikein neuletta, kun minusta se on mukavampi kuin mallin sileä neule.



Tiskirättejä olen tehnyt pääasiassa puuvillalangoista, vasta kaksi tästä bampulangasta. Puuvillaisia ole käyttänyt kai kuukauden verran ja tykkään niistä. Hyvin pyyhkivät ja kuivaavat, helppo pitää puhtaana, kun nakkaa pesukoneeseen pyyheliinojen kanssa. Ja vaihteluakin saa eri värisillä ja eri malleilla tehdyillä räteillä. Nämä bampuiset eivät jää omaan käyttöön, mutta vielä minä hankin itsellekin sellaisen tai sellaisia.




Vielä lopuksi haluan jakaa teidän kaikkien Lankapirtissä poikkeavien kanssa tämän ihanan tulppaanikimpun! Meillä kävi eilen vierailulla ystäväpariskunta ja he toivat tämän kimpun tuliaisiksi. Onhan kaunis!

torstai 5. helmikuuta 2009

Tuiskupäivän turinoita

Nyt tänään on saatu lisää lunta tännekin oikein tuiskuna. Yöllä alkanut tuisku jatkuu edelleen ja ennusteen mukaan ei ole vielä edes loppumassa. No vielä ei olla tavallisen talven lumimäärää saavutettu. Mutta toisaalta eihän nämä nykyiset säät muutenkaan ole entisenlaisia, niin ei tiedä enää, mikä on tänään tavallista.

Mukava on ollut istua sisällä lämpimässä ja kutoa sukka ja huivia vuorotellen ja kuunnella siinä samalla tuulen ujellusta. Kevätyllätyshuivin nelosvihje on jo aika pitkälle tehtynä, saanenko sen jo huomenna valmiiksi. Priimaa ja Intsua odoteltiin takkatulen rätistessä vieressä. Niinhän se Intsu esiintyi kuin vanha tekijä samoin kuin muutkin Seinäjoen Tikkuajat. Vilkutukset ja taputukset kaikille siellä olleille!



Tänään pääsi pingotuksesta toinen Revontuli-huivini, josta pari päivää sitten kertoilinkin jo. Kovasti olen tyytyväinen itseeni edelleenkin, kun sain tikuteltua tämän keskeneräisen valmiiksi. Ei siitä kovin iso tullut, mutta pienelle ihmiselle riittänee hartiahuiviksikin hyvin.


Malli on siis rakastettu Revontuli-huivi, jonka koko ohjeeseen ei lankaa riittänyt, vaan tämä huivi on muutamaa kerrosta vajaa.

Huivin koko ennen pingotusta 102 x 50 cm ja pingotuksen jälkeen 133 x 69 cm.

Lanka on jotain Tampereen messuilta muutamia vuosia sitten ostettua, nimeä en muista. Huivi painaa 115 g.

Puikot taisivat olla 5 mm:t.



Tääsä lähikuva huivista. Tunnistaako joku tämän langan? Joskus joku arveli tämän olevan ehkä Angoriinan lankaa.



Vähän nafti on minulle, vaikka en 162-senttisenä kovin korkealle ylläkään. Tässä värit näyttävät liian synkiltä. Noissa yläpuolella olevissa kuvissa värit ovat lähellä oikeaa ainakin tällä omalla näytöllä.




Pingotukseen keksin mukavalta tuntuvan keinon vähentämään pisteltävien nuppineulojen määrää. Oltiin miehen kanssa käymässä rautakaupassa ja näin siellä semmoisia ohuita metallisia tankoja, kierretankoja taisi lukea siinä hyllynreunassa. Ja päässäni kuului NAKS! Noitahan voisi käyttää huivin pingotuksessa. Hintakin oli sopiva alle euron kipale. En vielä ostanut niitä, mutta katsoin tarkasti hyllyn numeronkin, mistä löydän tarvittaessa.



Eilen sitten kauppareissulla sanoin miehelle, että käydäänpä samalla ostamassa niitä tankoja muutamia. No tenttiinhän minä jouduin: mitä tankoja, mihin tarkoitukseen, millaisia. Ja lopputuloksena emme käyneet rautakaupassa, vaan kotiin palattuamme mies haki muutamia pätkiä jäykkää rautalankaa autotallista.



Tällaisia ne ovat minun uudet tukitankoni, vai miksi näitä kutsuisi. Hyvin nämä toimivat, vaikka päät ovat vähän rosoiset vielä, mutta viilataan kuulemma tasaisiksi. Tämä on sellaista paksua ja jäykkää rautalankaa, jota ei minun voimin noin vain taivutella.



Pari tankoa pujottelin pitkälle sivulle, ja kiinnitin muutamalla nuppineulalla alustaan. Jos olisi riittävän pitkä tanko, yksikin riittäisi, mutta kahdenkin kanssa sujui ihan hyvin. Seuraavaksi pistelin vain nuppineulat noihin sakaroiden kärkiin. Ja valmista oli! Ja helposti! Olin taas oikein tyytyväinen itseeni.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kuulaan syyspäivän iltaa

Vihdoinkin on ollut kirkas aurinkoinen syyspäivä, jonka kaltaisia päiviä on sieluni koko syksyn odottanut. Yöllä on ollut hiukan pakkasta, mikä tietenkin aiheutti monille kaatumisia aamun liukkailla teillä, valitettavasti. Mutta minä olen päivän kuulaudesta nauttinut! Lisää tällaisia päiviä, pyydän! :)

Nyt haluan kiittää niitä kaikkia jotka vierailevat täällä Lankapirtissä ja saavat kävijälaskurin pyörimään yllättävän nopeasti, kiitos ja halaus jokaiselle! Ja erityisesti kiitän kommentoimaan vaivautuneita, kaikki ajatuksenne ovat mielenkiintoisia ja olen niistä iloinen. Monet ovat ihmetelleet sukkien (näin Sukkasadon aikana) valmistumistahtia. Onhan se aikamoista, en itsekään arvannut enkä suunnitellut tekeväni näin monta paria (kai 23, tarkistuslaskenta tekemättä), mutta näitä on vain syntynyt. Minullahan eläkeläisenä on vapaat kädet ajankäyttöni suhteen ja kun tämä on niin mukavaa, niin...


Tänään olen tehnyt muutakin kuin sukkia, pienen pienen bonchon weppikameran peitoksi. ;) Tytär aina meidän koneella käydessään nostaa kameran pois paikoiltaan tuosta näytön yläreunasta, kun ei kuulemma tykkää, kun linssi siitä tuijottaa. ;D Nytpä ei enää tuijota, kun sai bonchon hupuksi! Heh heh!
Neuloin ensin muutaman kerroksen sileää. Sitten tuon alaosan virkkasin lyhyillä ketjusilmukkakaarilla ja lopuksi reunaan nirkkoja ja punottu nauha reikäkujaan. Lankana joku vanha akryylilanka laatikon pohjalta.

Sukkasatohan ei ole vielä päättynyt, joten satoa pitää yrittää vielä kerätä. Eilen kävin veljentyttären luona ja sieltä sain toiveita uusista neuleista. Kaksostytöt 9v, jotka ovat aina silloin tällöin vilahtaneet täällä Lankapirtissäkin, toivoivat saavansa valkoiset säärystimet. Paluumatkalla poikkesinkin Kärkkäiselle hakemaan luonnonvalkoista 7veikkaa ja saman tien kotona puikoille. Tänään saatiin jo kokeilla 22. sentin pituista pätkää ja kommentti oli "saa olla reilusti lötkömpää". Siis homma uusiksi ja muutama silmukka lisää ja paksummat puikot työhön, jospa se sitten.



Tässä tämä uusi yritys on työpöydällämme. Tämä työhän, jos mikä, on oivallinen käsityö blogeja lukiessa tai muuten netissä surffaillessa, koko ajan 2o, 2n. Kuvassa myös tuo minun neulonnan apuvälineeni: sininen puuvillalangasta kudottu tuppilo oikeaan nimettömääni. Minä kun jostain kumman syystä puristan sukkapuikkoja tuolla sormella niin lujaa, että sormi kipeytyy ja menee punaiseksi ilman tuota tuppiloa.

Nyt alan vielä tikuttamaan tuota säärystintä, jos vaikka ehtisin saada valmiiksi ennen satokauden päättymistä.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Vanhan kodin lattialla...

Pikainen päivitys Lankapirtistä. Muuttotouhut ovat jo paremmalla puolella, mutta vielä on paljon tehtävää ennen kuin päästään tavalliseen arkipäivään. Kutonut olen automatkoilla ja lepotauoilla pikkujuttuja, niistä myöhemmin lisää. Nettiyhteyttä ei ole vielä uudessa kodissamme, siksipä naputtelen tätä vanhan kotimme lattialla tyhjyyttä kaikuvien seinien keskellä.




Koska kuvaton päivitys on aika ankea, etsin ylläolevan kuvan arkistoistani. Siinä esittelen neulonnan apuvälinettä, jollaista en ole muualla nähnyt ja jonka olen itse suunnitellut, valmistanut ja käytössä hyväksi havainnut. Jostakin syystä nim. puristan puikkoa oikealla nimettömälläni (kuvassa apuväline kuvausteknisistä syistä vasemmassa nimettömässä) niin, että sormeni kipeytyy ja siihen on muodostunut kyhmy. Tämä pehmeästä puuvillalangasta kudottu tuppilo toimii hyvänä puskurina välissä. Olen oikein tyytyväinen tähän tuotokseeni.