Minäpä olen nyt poikennut tavanomaisesta. Kaikki vakivieraanihan tietävät varmaan, että teen yleensä vain pieniä käsitöitä kuten sukkia, lapasia, myssyjä... En halua ottaa sellaista haastetta vastaan, että tekisin jollekin vaikkapa neuletakin. Itsehän olen samoin kuin perheeni muutkin jäsenet niin lämminverinen, ettemme sellaisia itse tarvitse. Ja vieraille en ala tekemään, kun perfektionistina minun pitäisi siinä onnistua täydellisesti. Enkä siis sellaista halua tehdä. Minulle riittää nykyisin, että saan kutoa leppoisasti pieniä kivoja juttuja. Mutta nyt siis tein poikkeuksen ja tein neulevaatteen, tosin vain pienen sellaisen.
Kaikki sai alkunsa, kun mieheni sisar soitti pääkaupunkiseudulta ja kyseli, tekisinkö hänen 2-vuotiaalle pojantyttärelleen mekon. Mallikin oli jo löytynyt Moda-lehdestä. Ei sitä kovin kauan tarvinnut harkita, kun jo lupauduin. Niinpä Itella toi minulle pian tuon mallin ja pääsin tosi toimeen.
Ensin piti löytää sopiva lanka. Ohje on Viking Björk -langalle, jota en etsinnöistäni huolimatta löytänyt Oulun seudun kaupoista enkä netistä. Mutta luultavasti aika lailla samantapaista lankaa löysin oman kylämme käsityötarvikeliikkeestä Kangasvillasta. Tosin sielläkään ei ollut sopivaa väriä, mutta jo viikon kuluttua sitä oli. Kiitos vain
Kangasvillaan ystävällisestä palvelusta!
Malli Tytön mekko Moda-lehdestä (kai viimeisin ilmestynyt numero)
Koko 3-vuotiaan
Lanka Sandnes MiniDuet (55%puuvillaa, 45% merinovillaa), kulutus 190 g
Puikot 2mm:n pyöröt
Hiukan vaati säätämistä, että sain ko. langasta sopivan kokoisen mekon tällä ohjeella. Vaikka vyötteen ja ohjeen neuletiheydet ja puikkokoot olivat samat, niin minun tekemänä MiniDuetista tuli paljon leveämpää kuin ohjeessa. Lopulta sain 0.5 mm ohuemmilla puikoilla ja yksivuotiaan silmukkamäärillä sopivan leveyden vaatteelle. Korkeutta sitten kolmivuotiaan mittojen mukaan. Nyt vain jännään, miltä mekko näyttää saajansa päällä. Vielä se ei ole lähtenyt matkaan.

Sen verran poikkesin ohjeesta, että kirjoneuleosuudessa on vain yksi rivi punaisia täpliä kolmen sijasta. Olin jo nirkkoreunan päärmeen kiinnittänyt kutomalla, kun huomasin, että "täplitys" olisi pitänyt jo aloittaa. Mutta enhän minä hyvää reunaa alkanut purkaa vaan ajattelin ommella täplät silmukoita jäljentäen sitten lopuksi. Yritinkin minä sitä, mutta punaisesta langasta jäi valkoiseen niin paljon nukkaa, että luovutin. Kaipa se menettelee yhdelläkin rivillä. Tulipa tässä mieleeni äitini vanha sanonta: hullu ei huomaa, viisas ei virka! Eiköhän se päde nytkin.
Mekkoa oli tosi mukava tehdä niin mallin kuin langankin puolesta. MiniDuet on oikein miellyttävää kudottavaa, en muista olenko sitä aiemmin käyttänytkään, mutta jatkossa varmaan tulen ostamaan sopivissa tilanteissa.
Neuleen muodostuminen mekoksi on yksinkertainen ja mainio. Kapeat kahdenlaiset palmikonkierrot kulkevat samanlaisina kirjoneuleesta alkaen. Palmikoiden välissä olevat nurjien silmukoiden muodostamat raidat kapenevat ylös päin ja saavat aikaan mekonmuodon.
Lopuksi pääntiehen muutama kerros helmineuletta, muut huolittelut virkkaamalla. Molemmille olkapäille kiinnitys kolmella napilla. (Kuvassa nappien väri ei vastaa todellisuutta, on liian oranssiin vivahtava.) Jos tekisin vielä toisen mekon, taitaisin tehdä viimeistelyt oman pääni mukaan.
Ja vielä kurkistus helman alle.
Tämän mekon tilaukseen kuului myös bolero, jonka tekoa täällä aloittelen. Siihen en saanut sopivaa ohjetta, joten siihen olen etsiskellyt sellaista. Yksi mahdollinen
ohje on mielessä, sitä saatan käyttää, mutta se vaatinee hiukan muokkaamista.
Joulu lähestyy huimaa tahtia, kuten kaikki tietävätkin. Paljon meillä ei hötkyillä joulun suhteen, kolme aikuista voi viettää joulun hyvinkin rauhallisesti ja pienin valmisteluin. Mutta jotain sentään valmistellaan mekin. Minä olen tehnyt muun muassa yhdet pienet kulkustöppöset.
Malli kulkustöppöset Intsun ohjeella
Koko puolivuotiaalle sopivaksi suurennettu
Lanka MiniDuet, jota kului 30 g
Veljeni pojanpojalle lähtevät huomenna Itellan kuljettamana. Pojalla on jo ennestään kahdet tällä ohjeella tehdyt töppöset, mutta parempaakaan mallia en kekannut, kun tuli mieleeni, että hän tarvitsee ilman muuta joulutöppöset.
Hyvää jouluviikkoa kaikille! Älkäähän liikaa stressatko valmistelujen kanssa, on se joulua, vaikka et kaikkea ihan ihanteesi mukaan tekisikään.