Ensin valmistuivat nämä kolme sytomyssyä. Ilman ohjetta tein pelkkää sileää neuletta kutoen.
Lanka Novitan Jive, jonka menekki näihin kolmeen myssyyn oli yhteensä 114 g.
Asukastuvan kässäkerho sai hiljattain lankalahjoituksen, jossa tämäkin lanka tuli käyttöömme. Kukaan meistä ei tuntenut tätä lankaa ennestään, on sellaista pörröistä keinokuitulankaa, mutta vaikutti sopivan sytomyssyksi. Ensin kokeiltiin virkkaamalla, mutta tuli liian paksua. Mutta neuleena on pehmeämpi, siispä nappasin langat ja tällaisia sain aikaan.
Onko lanka tuttu jollekin vierailijalle?
Sitten jatkoin taas lempineuleeni eli sukkien parissa.
Aloitin näistä pienistä vauvasukista tuttuun tapaani
Lanka Novitan Nallea sinisenä ja valkoisena, menekki yhteensä 29 g
Silmukoita 40, puikot 3 mm
Vähän isommat kirjoneulesukat kokoa 39, varsi 19 cm kantalapun yläreunaan mitattuna, varren kuvio sama kuin yksissä joulukuisissa sukissakin
Langat Novitan 7veikkaa, menekki yhteensä 112 g
Silmukoita 44, puikot 3.5 mm