Tänään minulle pirisikin herätyskello jo varhain. Tavallisestihan minä herään ihan eläkeläisen aikaan silloin, kun satun heräämään. Mutta nyt piti olla Oulussa rautatieasemalla klo 9:n jälkeen, kun Marleena tuli aamujunalla vieraaksemme.
Marleena opetteli kuviovirkkausta, joka oli hänelle ennestään uutta. Nyt on sekin hallinnassa. Meidän kummankin motto voisi olla "aina innolla uutteen", mikä tuli taas koettua. Huomaathan muuten tuon minun sukantekeleeni viereisellä tuolilla. Siinä on tulossa uskoakseni viimeiset sukkani tämän vuoden Sukkasatoon.
Koko päivän meillä oli aikaa pitää kaksistaan neuletapaamista. Illalla vasta vein vieraani tuonne naapurikunnan puolelle, josta hän jatkaa matkaa läntiseen naapurimaahamme. Kyllä siinä neuleet edistyivät vaikka suutkin kävivät ja maailman asiat pantiin kohdalleen.
Yhdet sukat kiikutan kohta Perunalaariin ja sitten lähtevät postin välityksellä maailmalle eräälle ystävälleni. Nämä taitavat olla minulta 16. pari tähän keräykseen. Tosin tarkistuslaskenta on suorittamatta.
Malli perussukat omaan tapaani koko 39
Lanka Austermann Step värin:o 151, menekki 65 g
Puikot 2.5 mm, joilla silmukoita 68
Nämä sukat tein melkein kokonaan magic loop -tekniikalla. Ensimmäistä sukkaa olin kutonut sukkapuikoilla 3-4 cm, kun siirsin työn pyörölle ja jatkoin sillä sukan loppuun asti. Ja toinen sukka menikin sitten kokonaan pyöröllä. Ja vaikka työ sujui ihan mukavasti, niin en ole kyllä ollenkaan varma, tulenko käyttämään tätä tapaa kokeiluja enempää. Noo, aika näyttää.
Ei minulla nyt muuta, joten toivottelen kaikille hyvää viikonloppua!