EDIT: klo 20.15
Monissa blogeissahan on nähty viimeaikoina soman ja makean näköisiä muffinsseja, joita ainakin minä olen ihaillut ja himoitenkin katsellut. Viime viikolla pakatessani kässäkassiani Lapin matkaamme varten, nappasin mukaan muutaman kerän ohuita puuvillalankojakin. Ajattelin, jospa minä nyt kokeilisin.

Eilen sitten aloitin. Totesin heti, ettei minulla ole riittävän herkullisia värejä muffinsseihin, mutta päätin kuitenkin tehdä muutaman kokeeksi.
Ensimmäiseksi valmistui marjamuffinsi ja se pääsi heti kuvaan, kun luulin tämän jäävän ainoaksi. Mutta ei, illalla jo hyppäsi toinen koukulle ja tänään vielä kolmaskin.
Nyt voikin jo valita, millä herkuttelee kahvin kanssa.
Ohjetta otin Dropsin sivulta täältä, mutta en tarkasti noudattanut vaan sovelsin oman mieleni mukaan. Mukava näitä oli tehdä, mutta ei minun ehkä useampia tarvitse tehdä. Nämä päätynevät eräälle pikkuneidille leikkiin, jos vain kelpaavat.
Edit: Tulin vielä sanomaan, että mitään täyteainetta minulla ei ole täällä mukana, mutta leikkelin rikkinäiset sukkahousut pieneksi silpuksi ja hyvin tuntuu pelittävän sekin.
Edit: Tulin vielä sanomaan, että mitään täyteainetta minulla ei ole täällä mukana, mutta leikkelin rikkinäiset sukkahousut pieneksi silpuksi ja hyvin tuntuu pelittävän sekin.
Nämä kuvan töppösetkin pitää vilauttaa täällä. Ne valmistuivat viime viikolla. Kärjestä aloittaen tein taas oman tossukoiden ohjeeni mukaan umpinaisemmaksi malliksi. Lanka taas 7veikkaa kaksinkertaisena, kulutus 95 g näihin koon 39-40 töppösiin.
Neuleet etenevät nyt hitaasti, kun ristipistot vievät aikaani. Mutta kyllä minä jotain siinä sivussa kudonkin niin kuin nyt virkkasin nämä muffinssit.