Viime päivien aikana valmistuneet työt esittävät nyt pienen kavalkadin kaikille kiinnostuneille! Muut voinevat poistua takavasemmalle. ;D
Tässä siis, olepa hyvä, rakas lukijani!
Ensimmäisenä on miehekkäät sukat maanläheisen vihreänä. Lepäävät vielä tässä kuvassa mökkimme kauniisti harmaantuneilla portailla, mutta päätynevät lähiaikoina erään nuoren miehen sukiksi.
Malli taas
Jules, koko 39-40. Edellinen pari tätä mallia valmistui pari viikkoa sitten
sinisenä.
Lanka Novitan 7Veljestä vihreäraitaisena. Langankulutus n. 125 g.
Puikot 3.5 mm ja silmukoita 52. Kantapää perinteinen vahvistettu ja kärjessä sädekavennus.
Sukista tuli mielenkiintoisen näköiset tästä raitalangasta, kun väri korostuu eri lailla kuvion eri kohdissa. Huomautettakoon, että kuvassa sukkien väri näyttää todellista harmaammalta. Mukava ja joutuisa oli tikutella paksusta langasta. Kuvio on helppo ja nopea oppia, mutta antaa sopivasti vaihtelua , joten työ ei puuduta. Voisin vaikka heti aloittaa uudet, jos olisi tarvetta.
Seuraavana kavalkadissamme esiintyy pienen tytön neulesetti, josta ensimmäisenä esiintyy vanhan perinteisen mallin mukaan kudottu kaulahuivi. Mainittakoon tässä yhteydessä, että olen itse kutonut tämmöisen jo 2-luokalla kansakoulussa, siis 8-vuotiaana. Silloin minulla oli kaunista kirkkaanpunaista lankaa.
Malli perinteinen, joka muuten on hiljattain päässyt
Kristiinan silmukoissa joululahjavinkiksi. hauska yhteensattuma! Sieltä löytyy ohjekin tähän.
Lanka Wool Sävy.
Puikot 2.5 mm.
Seuraavana setin lapaset, jotka eniten aiheuttivat päänvaivaa tekijälleen. Lapasia tulee tehtyä niin harvoin, että oikea koko ja lapasen eri osien suhteet on aina hakusessa. Varsinkin, kun ei voi mitata välillä, kun lapasten saaja on yli 100 km:n päässä.
Malli tavanomainen lapanen, jonka selkämyksessä kaksinkertaista helmineuletta.
Lanka Wool Sävy
Puikot 2.5 mm, silmukoita 44
Ja sitten vielä jalkaanpantavaa, siis sukat pieniä jalkoja lämmittämään.
Malli on ns. "kurttusukka", jonka varsinaista alkuperää en tiedä, mutta itse olen ohjeen saanut eräältä ystävältäni. Teräosaa elävöittämään tein kaksi yhden silmukan helmineuleraitaa.
Koko 27.
Lanka Wool Sävy,
puikot 2.5 mm ja silmukoita 48. Kantapää näissäkin perinteinen vahvistettuna ja kärjessä sädekavennus.
Ja lopuksi koko setti yhteiskuvassa kuvausalustana (värinsä perusteella valittu) vuosia sitten tehty ja paljon käytetty FIFI-huivi. Koko settiin kului vaaleanpunaista Wool Sävyä yhteensä n. 120g.
Tämä setti on tilaustyö ja menossa 4-5 vuotiaalle Veera-tytölle, jolle olen aiemminkin tikutellut villaisia ja olenpa tammikuussa esitellytkin jotain niistä täällä Lankapirtissä.
Nyt on kavalkadimme päättynyt. Kiitos mukanaolostasi!
Esittelyn sukat menevät omalta osaltaan täyttämään Heinälatoa.