Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 31. joulukuuta 2009

Katsaus vuoden 2009 tapahtumiin


Kikiltä Purkajan käsitöistä nappasin meemin, jonka avulla voi tarkastella menneen vuoden elämäänsä.


1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin ?
Jaa eipä tule mitään mieleen, joten sanotaan vaikka, että kävin ensi kertaa Oulun käsityömessuilla.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle? En yleensä tee uudenvuoden lupauksia enkä taida tehdä nytkään.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Mieheni sisarenpojan vaimo synnytti söpön tyttövauvan, jolle kudoin mekon.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?Kummipoikani kuoli henkirikoksen uhrina. Kovasti ikävä tapaus.

5. Missä maissa kävit? Enpä käynyt Haaparantaa kauempana ulkomailla, siis Ruotsissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009? Vaikkapa käydä Tallinnan lankakaupoissa! ;DD

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? Mikään erityinen uusi päivämäärä ei nyt tule mieleen aiempien merkityksellisten syntymä- yms. päivien lisäksi.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? En voi kehuskella suurilla saavutuksilla vuodelta 2009.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? Jouluksi leipomani taatelikakku jäi raa'aksi!

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? Entiset sairaudet, joiden kanssa tulen hyvin toimeen. Toukokuussa niksautin nilkkani aika pahasti eikä se ole vieläkään täysin parantunut, mutta ei haittaa liikkumista ollenkaan.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? En osaa sanoa, mikä oli paras ostamani asia, mutta mukavin oli kuitenkin aurinkopullo, jonka löysin kirpparilta Virroilta kahden euron hintaan.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? Meillä vierailee tuon tuostakin naapurin poika, 4 v, jonka jutut ja touhut ovat hauskoja.

13. Kenen käytös masensi? Eipä tulee mieleen ketään, joka olisi masentanut minua.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? En tainnut tehdä mitään isoja hankintoja, joten eniten lienee käytetty elämiseen.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? Syyskuun viimeisenä viikonloppuna sain vieraakseni kaksi blogiystävää. Pari kuukautta vierailua suunniteltiin ja lopulta se toteutui ja meillä oli niin mukavaa. Ja sitä viikonloppua olen muistellut moneen otteeseen. Vilkutukset vain Eilalle ja Villa Lankalaan!


16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009? Eipä taida olla mitään erityistä laulua kuluneelta vuodelta.


17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi? yhtä onnellinen

b) laihempi vai lihavampi? kilon verran livavampi

c) rikkaampi vai köyhempi? kutakuinkin entisissä varoissa. Lottovoittojakaan ei ole tullut kuin kaksi kertaa vajaat 20 ekua! ;DD

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? Ainakin olisi pitänyt liikkua enemmän.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? Vähemmän olisi pitänyt laiskotella. Olen usein sanonut, että paljon saisin aikaan, jos olisin yhtä ahkera kuin olen laiska! ;DD

20. Kuinka vietit joulua? Joulu sujui rauhallisesti kotosalla miehen ja tyttären kanssa. Ja ihan perinteiseen tapaan.

22. Rakastuitko vuonna 2009? En rakastunut kehenkään uuteen ihmiseen, mutta rakastin samoja ihmisiä kuin jo aiemminkin.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua? Ei yhtään nytkään!

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? Katson hyvin vähän tv:tä, mutta Tanssii tähtien kanssa sai minut tv:n ääreen joka kerta.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? En vihaa ketään enkä vihannut viime vuonnakaan.


26. Mikä oli paras lukemasi kirja? Luin aika monia kirjoja enkä nyt muista, mikä olisi kaikkein paras. Mutta Pearl S. Buckin kirjasta Hyvä maa tykkäsin kovasti. Sen jälkeen olen lukenut muitakin Buckin kirjoittamia kirjoja, nyt taitaa olla neljäs hänen kirja (Kiinan keisarinna) kesken.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? Ei taida olla löytöjä musiikin alalta.

28. Mitä halusit ja sait? Halusin ja sain tehdä mukavia käsitöitä oman haluni mukaan ja ehdin. Ja sain esitellä ne täällä Lankapirtissä teille vierailijoilleni.

29. Mitä halusit, muttet saanut? Olen kai saanut kaiken haluamani, kun ei mitään tule mieleeni. Tai sitten muistini on niin huono, että olen unohtanut ne. Olenkohan muistanut edes halutakaan! ;DD

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna? En tainnut katsoa yhtään elokuvaa.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit? Enpä muuten muistanut, mutta lunttasin päivityksestä ko. päivältä. Kahvit juotiin kinuskikakun kera ja kortteja ja pieniä lahjoja olin saanut.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? Olen ihan tyytyväinen vuoteeni nytkin, joten en keksi tähän mitään asiaa.


33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009? Sinistä, punaista, ruskeaa, ajatonta, mukavaa.


34. Mikä piti sinut järjissäsi? Ihan tavallinen arkielämä riitti siihen.


35. Mikä uutinen on jäänyt parhaiten mieleesi? Nyt nousee ensimmäisenä mieleen Obaman saama Nobel-palkinto.


36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? En jaksa enää innostua poliittisista asioista juurikaan.

37. Ketä ikävöit? En oikeastaan ketään. Kaikki rakkaimmat ihmiset ovat kohtuudella saavutettavissa.


38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? Eipä tule ketään erityistä uutta tuttavuutta mieleen.


Nyt vielä vietetään loppuun tämä vuoden viimeinen päivä ja sitten aletaan uutta vuotta. Saapa nähdä, millaiseksi se osottautuu ja mitä tuo tullessaan. Mutta näin vuoden lopuksi haluan kiittää kaikkia täällä Lankapirtissä vierailleita kuluneesta vuodesta, erityiskiitos kaikille kommentin jättäneille! Kommenttinne antaa rikkautta tähän touhuun, muutenhan tämä olisi kovin yksinäistä puuhaa.
Suotuisaa ja käsityörikasta vuotta 2010 kaikille!


maanantai 28. joulukuuta 2009

70-lukulaisia ja vanhempiakin

Minä löysin syystalvesta tieni minulle uuteen blogiin 70-luvulta, päivää ja siellä olen sitten käynyt katselemassa 70-luvun tavaroita ja muistellut menneitä. Tästä kai johtuu, että olen katsellut täällä kotonakin uusin silmin, mitä kaikkea sen ajan tavaraa meiltä löytyy. Ja löytyyhän sitä yhtä jos toistakin, kuten arvata saattaa tämän ikäisen ihmisen kodista kun on kysymys. Joulutavaroita tässä myös katselin ja kuvailinkin esille pantuja 70-lukulaisia. Joulukoristelaatikossamme olisi lisääkin, mutta jääköön ne toiseen kertaan. Mutta nyt muutamia kuvia teillekin ja hiukan tarinaakin mukaan!



Olkipukit ovat muistaakseni joululta 1968, joka oli meidän ensimmäinen yhteinen joulumme tuoreena avioparina. Muistelen noita isoja pukkeja olleen kaksi, mutta ehkä toinen on joutunut johonkin haaveriin ja rikkoutunut. Tai sitten minä muistan väärin, sekin on mahdollista. Nämä ovat tainneet olla esillä joka joulu, mutta yllättävän hiuvin säilyneet.

Salaperäinen tonttu luurailee tuolta kuusen oksien katveesta, mitä talossa tapahtuu. Tämän taloon tuloa en muista, mutta oli meillä jo ainakin 70-luvun loppupuoliskolla.

Samaten nämä tontut ovat asuneet meillä sieltä 70-luvun lopulta saakka. Keskimmäinen tonttu on yleensä tarjoillut puuroa padastaan meidän ruokapöydällämme ja toiset kaksi ovat vaihdelleet paikkaansa milloin mihinkin. Tänä vuonna olivat kolmisin ruokpöydällämme.


Meillä ei ole ollut koskaan sähkökynttilöitä, ei kuusessa eikä missään muuallakaan. Ei silloinkaan, kun lapset olivat pieniä. Siis kynttilänjaloille kuuseen on ollut tarvetta ja useita erilaisia malleja on testattu. Näitä nipistimellä kiinnittyviä käytettiin aluksi, mutta ne eivät tahdo pysyä suorassa.



Tällaiset tähtikynttilänjalat ovat osoittautuneet parhaiksi. Näitä löysin kerran muutamia eräästä antikvariaatista Tampereelta ja uskon näiden olevan vanhempia kuin 70-lukulaisia. Samantapaisia uustuotantoaolevia jalkoja on myös kokeiltu, mutta ne oli Made in China ja pysyivät pystyssä vain ilman kynttilää.




Joululiinoja on tuolta ajankohdalta ihan hyvässä käyttökunnossa useampiakin mutta vain tämä yksi pääsi nyt pöydälle. Liinan värit (tumma ruskea, kirkas keltainen, punainen ja valkoinen) onnistuin saamaan kuvaan liki oikeina, samoin muidenkin esineiden värit. Liina hankittiin muistaaksen jouluksi 1978, jolloin meillä oli uusi pitkä ruokapöytä.
Joulupukki on 90-luvulta, mutta kynttilänjalka lienee vanhaa Aarikkaa. Sen ostin Tampereelta taidekirppikseltä vuosi sitten marraskuussa.

Pakkassäätä on riittänyt, väliin on satanut hiukan luntakin. On oikea talvi. Ja ennusteiden mukaan talvi jatkuukin vielä, kiva, kiva! Tänään jo huomasi valoisan ajan jatkumisenkin! Se vaikuttaa ainakin minuun hyvin piristävästi.



perjantai 25. joulukuuta 2009

Kiva joulukortti


Pakkassäässä on täällä joulua vietetty. Eilen oli mittarissa n. -13 ja tänään päivällä -25 ja nyt tätä kirjoittaessani on vielä pari astetta kylmempää. Luntakin on saatu ihan mukava määrä, joten on ihan oikean joulun sää. Leppoisasti on joulumme sujunut. Tytär on kanssamme, mutta poika ja vaimonsa ovat tämän joulun vaimon kotiväen parissa. Perheemme totutun kaavan mukaan olemme joulua viettäneet.


Monia ihania, kivoja ja liikuttaviakin joulutervehdyksiä olemme saaneet. On tullut tavallisia joulukortteja, s-postikortteja ja tekstareita. Kiitos niistä kaikista! Kiitos myös edellisen päivityksen kommentteina saamistani lukuisista hyvän joulun toivotuksista!




Yksi kortti (yllä) miellyttää minua erityisesti jo sen takia, että sen on tehnyt poikamme. Ja siinä on kuvattuna poika itse ja miniä. Useana jouluna olemme saaneet heiltä mukavia itsetehtyjä kortteja eikä tämäkään vuosi tuonut poikkeusta siihen.

Minusta on erityisen mukavaa saada itsetehty kortti, mutta miksihän minä itse vain lähettelen ostokortteja. Tätä olen tänään miettinyt ja samalla pohtinut, tekisinkö ensi joulun kortit itse. Nyt ehtisi hyvin, kun/jos jo nyt aloittaisi. ;DD Sitäpä pitää vielä pohtia!




Hyviä pyhien jatkoja kaikille!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulurauhaa kaikkialle





Joulun Lapsi

Tule Joulumieli, lämmin ja hellä,
se salli mun tuntea sydämellä.
Nyt tule Joulu, tule joulun lapsi,
tee valosi sydämeen kirkkahaksi.

Tule, Joulun tuoja ja siunaa meitä,
älä kenenkään sydäntä kylmäksi heitä.
Suo lämpöä sinne, missä on kylmä,
myös valaise jokainen vankityrmä.

Anna Joulun meissä asua aina,
se ettei vain olisi hetken laina.
Suo nöyryyttä kumartaa Joulun lasta,
jonka meille soit lahjaksi taivahasta.

Salli nähdä tuo vanhus harmaahapsi,
Sinä oletkin siinä, Joulun lapsi!
Että sinä, joka yksin jouluna istut,
Olet lähelle tullut Jeesus Kristus.

Hän, joka tuossa on vailla ruokaa,
muru joulupöydästä hanelle tuokaa.
Tuo mieron lapsi, ken kylmässä kulkee,
kuka hänet kotinsa lämpöön sulkee?

Hän pieneen ja köyhään mielistyy,
siihen sanoma salattu kätkeytyy.
On Joulussa suurta salaisuutta,
Isän Jumalan antamaa rakkautta.

-Seija Paadar-


Tämän runon myötä toivottelen Rauhaisaa joulunaikaa kaikkialle! Nyt lankapirtissä hiljennytään joulunviettoon ja käsitöihin palataan joulun jälkeen. Blogeja saatan käydä lueskelemassa joulunkin aikana, jos on sopivia hetkiä siihen.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joulu saapuu pian

Hyvää neljättä adventtipyhää ja levollista joulunodotusta kaikille!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Jussit lumen keskellä



Pakkanen on lauhtunut, nyt mittarissa -8, taivas ohuessa pilvessä, tyyntä. Silmä lepää kauniissa lumisessa maisemassa. Tai maisema sinänsä ei ole mitenkään erityisen kaunis mutta kaiken kattava lumikerros tekee siitä kauniin.


Aamulla ihailin sinistä hämärää ja yritin tallentaa sitä kuviinkin, mutta aika huonolla menestyksellä. Tässä aamuinen näkymä ikkunastamme, jonka edessä nytkin istun.




Ja tässä hetki sitten otettu kuva iltapäivän sinistä hämärää hiukan toiseen suuntaan.


Oletteko muuten huomanneet, että sininen hämärä on eriväristä eri paikkakunnilla? Ainahan se on kaunista, mutta Rovaniemen seudulla se on minusta kauneinta. Muistan siellä aina ihailleeni varsinkin aamun sinistä hämärää. Siinä on jotain mystistäkin, sen minä haluan vielä nähdä.


Ja sitten käsitöistäkin vähän juttua. Tänään sain toiset joulukuiset sukkani valmiiksi, mutta nyt taidan pitää muutaman päivän tauon sukkien tekemisestä. Pitää kai paneutua jouluisiin touhuihin, vaikka sukkaintoakin tuntuisi riittävän. Joku käsityöhän tietenkin pitää olla, jota tehdä sopivan hetken tullen, ja siihen tarpeeseen tein uuden aloituksen myssyviritelmääni. Saa nähdä, milloin ja millaisena se valmistuu.


Niin ja ne tänään valmistuneet sukat ovat sitten tällaiset.

Malli Jussi-sukat Suuri käsityölehti 9B syksy 2006 Parhaat neuleet-lehti

Koko 42-43

Lanka farkunsininen 7veljestä, jota kului 195 g
Puikot 3.5 mm

(Raivostuttavaa, kun nuo rivivälit eivät tottele, vaikka kuinka niitä säätää! Esikatselussa ovat OK, mutta siihen se sitten jääkin. ARGH!)




Ohjeen mukaan tikuttelin muuten, mutta vartta lyhensin jonkin verran. Näissä sukissa sen pituus on 33 cm kantalapun yläreunaan asti mitattuna. Nämä ovat toiset tekemäni Jussi-sukat, ensimmäiset tein viime vuoden kevättalvella.


Onkohan tällaiselle vahvistetulle kantapäälle omaa nimeä? Tässähän neulomatta nostettujen silmukoiden paikkaa vuorotellaan ja siitä muodostuu tuollainen verkkomainen kuvio.


Mukava miehekäs malli. Kiva oli tehdä taas Jussi-sukat, voinpa tarvittaessa tehdä joskus lisääkin tällä mallilla. Pitkän sukanvarren kutominen on monesti kovin yksitoikkoista, mitä vähentää tässä mallissa nuo pitkittäisraitojen nurjat silmukat. Nämä sukat eivät jää kovin pitkäksi aikaa marinoitumaan jemmaani vaan menevät lahjaksi eräälle ystävälle.

Mukavaa perjatai-iltaa ja alkavaa viimeistä viikonloppua ennen joulua kaikille!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Raitasukat

Niin kuin vakikävijät tietänevätkin, niin minä kudon aika paljon sukkia. Siis aivan yli oman perheen ja lähimpien sukkatarpeen. Ja aivan vain siksi, että minusta on nii-in mukava tehdä niitä. Marraskuussahan olin mukana Lapaskuu-kampanjassa ja siksi tein pääasiassa lapasia ja kämmekkäitä. Vain yhdet sukat taisin tehdä, joten tulipa pitkä tauko sukkatuotantooni. Mutta nyt olen palannut normaaliin päiväjärjestykseen ja tikuttelen taas sukkia. Ja myhäilen tyytyväisenä sukankudin käsissäni. Eilen valmistuivat yhdet sukat ja saman tien pääsivät seuraavat puikoille.


Malli perussukat omaan tapaani, resori varressa ja jalkapöydän päällä 3o, 1n, kärjessä sädekavennus
Koko n:o 40-41
Lanka Novitan 7veljestä tuman ruskeana ja punaisena, menekki 120 g yhteensä
Puikot 3.5 mm, joilla silmukoita 52


Kävin terassilla kuvaamassa sukat kanervalaatikon reunalla. Samalla napsin muutaman talvisen pihakuvan, jotta näette meidän lumitilanteen. Paljoa sitä ei ole, mutta maa on valkoisena. Pakkanen on lisäksi huurruttanut puut ja pensaat valkoisiksi.


Näkymä terassin sivustalta. taustalla näkyvä punainen autokatos on naapuritalon.



Talomme takana on pieni mäntymetsikkö ja siellä näyttää tänään tältä. Aurinko kultasi paikoin puiden runkoja, mutta taisi paistaa ohuen pilviharson läpi, kun ei ollut oikein kirkas. Pakkanen meillä muuten jatkuu aika napakkana, tänään aamulla oli -20 ja nyt oli -23, kun kävin juuri kurkkaamassa. Eipä ihme, että sormiani alkoi palella niin pian, kun avokäsin noita kuvia napsin. Mutta sisällä tarkenee hyvin kutoa sukkia uunin kupeessa istuen. Leivinuuni on lämmitetty tänään.


maanantai 14. joulukuuta 2009

Kirpakkaa pakkasta



Tulihan se oikea talvi lopultakin, jiippii! Tästä minä tykkään. Eilen ja tänään on ollut kirpakka pakkaspäivä. Tänään aamulla oli mittarissa jopa -22. Ja varsinkin eilen oli kirkas päivä, aurinko paistoi, minkä jaksoi kiivetä taivaanrannnan yläpuolelle. Lunta ei vielä ole paljon, mutta sitähän tulee lisää, jos ilmat pysyvät kylminä.


Takkatulen lämmössä tänään istuin kudelmani kanssa. Kylläpä lämmitti mukavasti.



Iltapäivällä pyörähti taas pieni mies meitä tervehtimään. Ja näin kauniit posket oli hankkinut pihaleikeissä ennen tuloaan.




Käsitöitä tehtiin taas yhdessä, mutta myös valmiita katsottiin ja sovitettiin. Hiukan on näissä kasvunvaraa. Kyllähän näillä näin sisähommissa on, mutta ulkohommiin on liian suuret.





Kyseessähän on taas tuplalapaset ja koko on aikuisen miehen. Kummitytön mies toivoi itselleen tuplat ja tässä ne nyt ovat odottamassa matkaa tuonne hiukan pohjoisemmas. Lankana vaalean harmaa Nalle ja sininen Nalle aloevera, joita kului yhteensä 100 g. Tikuttelin 2.5 mm:n puikoilla. Silmukoita varressa 52 ja kämmenosassa 48.


Ja kun sain lapaset eilen valmiiksi, niin kädet löysivät pian sukkalankoja ja sopivat puikot, niinpä on odotettavissa taas sukkia. Sukat taitavat olla minun mieleisin tikuteltavani tällä erää, niin tuntui mukavalta taas sukkien tekeminen pienen tauon jälkeen.


Tunnelmallista joulunodotusta kaikille!


torstai 10. joulukuuta 2009

Jotain valmistunutkin


Kovin hitaasti tuntuvat käsityöni taas etenevän, mutta jotain sentään olen saanut täällä valmiiksi. Jo viime viikon lopulla pääsi puikoilta tyttären toivoma kaulahuivi, mutta höyrytystä se on saanut odottaa tähän päivään asti. Napit siitä puuttuu vieläkin, mutta ne tytär valitsee itse, kunhan tulee joululomallaan luoksemme.


Malli Celtic Cable Neckwarmer
Lanka Jitterbug 100% merino wool, kulutus 45 g

Puikot 4 mm:n pyörö (tai 3.5 mm, en enää muista kummat)

Kuvassa näkyvät napit kiinnitin rekvisiitaksi vain nuppineuloilla.




Väriltään tämä kaulahuivi on oikeasti ehkä näiden kahden kuvan välimaastossa. Kuvankäsittelyllä yritin ja sainkin väriä lähemmäs todellista, mutta en täysin onnistunut.


Mutta huivia oli kyllä taas mukava tehdä. Lisääkin näitä voisin tehdä ja varmaan tulen tekemäänkin. Tämä muuten tiedoksi läheisilleni, jos joku sattuu tällaisen haluamaan, niin tilausta vaan sisään! Itsellänihän on samanlainen ollut nyt käytössä muutaman viikon ja voin kertoa, että mukava on käytössä. Pysyy hyvin paikallaan eikä huivin päät roiku missään hankalasti.




Toinenkin työ on oikeastaan valmis, mutta taitaa mennä purkuun. Tai siis menee purkuun, en vain tiedä, pienennäkö sitä vai teenkö aivan uudella mallilla.




Siis myssyn itselleni tikuttelin, mutta siitä tuli liian iso, korkeutta on minulle liikaa. Eikä tuo mallikaan oikein tunnu miellyttävän, joten mietintämyssyssä Heh, heh! on uusi malli. Niin ja käyttämäni malli oli Dropsin pitsineulemyssy, joka kyllä on sinänsä ihan mukavan näköinen, mutta ei oikein tunnu minun myssyltäni kuitenkaan. Joten lopputuloksena on, että tähän tullaan palaamaan vielä.


Lumitilanteestamme sen verran, että vielä sitä on. Jonkin verran ehti kyllä vähentyä, kun mittari oli ollut parina päivänä nollassa tai hiukan plussalla, mutta valkoisena on piha. Tosin nurmikon pisimmät ruohot ovat esillä. Nyt on jo kylmempää, -2 astetta. Ja kylmempäähän on ennustessa lupailtukin.


keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Vastaa kyselyyn

Vastaa täällä kyselyyn aiheesta Neulonta ja tekijänoikeudet! Autat opiskelijaa opinnäytetyössään ja osallistut samalla arvontaan.

Joulunhenkeä ilmassa



Joulu lähestyy, se on jo parin viikon päästä. Joulun tunnelma alkaa hiipiä varmaan meidän kaikkien mieleen. Myös minun, joka mielestäni suhtaudun siihen kovin maltillisesti ja hössäämättä. Joulua toki vietämme, mutta meidän joulumme on sellaista rauhallista perheen yhdessä viettämää aikaa.


Jouluista mieltä tuo myös tämä Mallilta saamani tunnustus, jonka on tehnyt Misty. Kiitos molemmille tästä herkän kauniista enkelistä, joka nimensä mukaan tuo joulun henkeä.




Mistyn laatimat ohjeet tunnustukselle: Anna tämä tunnustus heille, joille haluat toivottaa joulumieltä, enkelten suojaa ja Hyvää Joulua!
1.Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2.Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.



Misty ohjeen mukaan tunnustuksen siis voi antaa kaikille, joille haluaa toivottaa joulumieltä, enkelten suojaa ja hyvää joulua. Ja minähän haluan toivottaa sitä kaikille, kaikille ihmisille kautta maailman. Siksi haluan antaa tämän tunnustuksen jokaiselle blogissani vierailevalle, joten en nimeä ketään erikseen enkä linkitä kenenkään blogiin, mutta jokainen napatkoon tämän mukaansa. Halutessaan voi liittää blogiinsa tai pitää ihan omanaan julkaisematta tätä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivää

Tulin vain antamaan elonmerkkiä itsestäni ja toivottamaan kaikille hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!
Meilläpä on lunta! Kuvan otin tänään työhuoneen ikkunasta ennen kuin ilta pimeni. Eilen tänne saatiin lunta muutamia senttimetrejä, joten maa on valkoisena ja mieli virkistynyt mukavasti. Naapuruston lapset ovat ottaneet tänään pulkat ja potkukelkat esiin ja riemu on raikunut. Suksia en sentään vielä kenelläkään nähnyt. Ja miehenikin hänhän on innokas hiihtäjä malttoi vielä mielensä. Pohti kyllä, joko pystyisi hiihtämään.

Meillä on tapana polttaa itsenäisyyspäivän iltana kynttilöitä ikkunoilla, niin tänäkin vuonna. Asettelin päivällä kynttilät valmiiksi ja kuuden maissa sitten sytytämme niihin tulet. Saavat sitten palaa pitkälle iltaan ja niiden valossa katselemme linnan juhlia. Ehkä avaamme kuovuviinipullon tai otamme lasilliset konjakkia, ehkä emme, vielä ei ole päätetty. Tällaisin pienimuotoisin tavoin vietämme tämän illan samoin kuin monet aiemmatkin itsenäisyyspäivän illat.

Mukavaa ja rentoa alkavaa viikkoa kaikille! Älkää stressatko liikaa joulun takia eikä muutenkaan!




keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Katsaus marraskuulle

Niin pyörähti joulukuu käyntiin ja on aika tehdä yhteenveto kuluneena kuukautena, siis marraskuussa valmistuneisiin käsitöihini ja laskea langankulutuksen yhteismäärä. Lapasia ja muita kädenlämmittimiä ne pääasiassa ovat, koska olin mukana Lapaskuu-kampanjassa.



Tässä kuvia vielä lapasistani. Kaikki ne olen esitellyt jo aiemminkin, mutta teinpä vielä tällaisen kollaasin niistä. Aivan kaikkien kuvia en tähän ottanut mukaan. Mitään erityistä valintaperustetta minulla ei ollut vaan ihan vain mutulla kuvat valitsin. Lapasia ja kämmekkäitä on yhteensä 14 paria, jotka kaikki kiikutin Lapskuunhunkin.


Muita käsitöitä olikin vähemmän eikä niistä kaikista ole edes kuvaa julkaistavaksi. Nämäkin on kertaalleen täällä esitelty.



Vielä sanallinen yhteenveto grammamäärineen:

1.11. virkattuja heijastimia 3kpl
3.11. lapaset naisen, hahtuvalankaa 80 g
4.11. lapaset lapsen, hahtuvalankaa 60 g
5.11. pannulappu hahtuvalangasta 25 g
6.11. huovutetut lapaset lapsen, Novitan Huopasta 85 g
7.11. Baktus-huivi Novitan, Hippyä 190 g
10.11. tuplalapaset naisen, Nallea 80 g
12.11. tupalalapset hirvet lapsen, Nallea 60 g
14.11.newfoundlandilaislapaset naisen, Puroa ja 7veikkaa 65 g
15.11. newfoundlandilaislapaset isommat, Puroa ja 7veikkaa 75 g
16.11. perussukat n:o 39, Tenneseestä 100 g
17.11. tiskirätti reilu koko, puuvillajämiä 40 g
18.11. newfoundlandilaislapaset naisen, Puro ja 7veikkaa 65 g
19.11. tiskikukka, nimetön puuvilla 40 g
23.11. tuplalapaset hirvet naisen, Nallea 75 g
24.11. tupalalapaset lintukuviolla n. 3-4 v, Nallea 40 g
26.11. kämmekkäät Della naisen, Regia Silk 50 g
28.11. kämmekkäät Ruostekenno naisen, Rondo Marimbaa 40 g
29.11. kämmekkäät oma malli, naisen, Rondo Marimbaa 45 g
30.11.kKämmekkäät Ruostekenno naisen, Rondo Marimbaa 45 g

Langankulutus yllämainittuihin yhteensä 1260 g, josta lapasiin 925 g. Lisäksi olen tehnyt pienimuotoisia virkkaustöitä, jotka ovat vielä toistaiseksi salaisia, ja niihin on kulunut lankaa yhteensä 70g, joten marraskuussa olen tikuttanut tai koukuttanut yhteensä 1330 g. Se muuten taitaa olla enemmän kuin minään muuna kuukauten tänä vuonna. Olen ihan tyytyväinen lankavarastoni pienemiseen. Pääsee taas sopivan tilaisuuden tullessa ostamaan uutta, kun jo melkein kaikki entinen on käytetty! ;DD


Kiva on ollut tehdä taas "urakalla" lapasia ja aiemmin syksyllä sukkia, mutta täytyy myöntää, että nyt on erittäin mukava alkaa miettimään, mitä muuta voisi tehdä. Eilinen päivä meni muuten niin, etten koskenut puikkoihin ollenkaan. Se on harvinaista minulle. No sen verran tein sentään käsitöitä, että pikkusen virkkasin niitä salaisia töitä. Tänään sitten pitikin jo aloittaa kaksi neuletyötä: itselle myssyä ja tyttärelle Neckwarmeria. Mutta niistä sitten enemmän ja tarkemmin, kunhan valmistuvat.