Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 31. joulukuuta 2009

Katsaus vuoden 2009 tapahtumiin


Kikiltä Purkajan käsitöistä nappasin meemin, jonka avulla voi tarkastella menneen vuoden elämäänsä.


1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin ?
Jaa eipä tule mitään mieleen, joten sanotaan vaikka, että kävin ensi kertaa Oulun käsityömessuilla.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle? En yleensä tee uudenvuoden lupauksia enkä taida tehdä nytkään.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Mieheni sisarenpojan vaimo synnytti söpön tyttövauvan, jolle kudoin mekon.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?Kummipoikani kuoli henkirikoksen uhrina. Kovasti ikävä tapaus.

5. Missä maissa kävit? Enpä käynyt Haaparantaa kauempana ulkomailla, siis Ruotsissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009? Vaikkapa käydä Tallinnan lankakaupoissa! ;DD

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? Mikään erityinen uusi päivämäärä ei nyt tule mieleen aiempien merkityksellisten syntymä- yms. päivien lisäksi.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? En voi kehuskella suurilla saavutuksilla vuodelta 2009.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? Jouluksi leipomani taatelikakku jäi raa'aksi!

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? Entiset sairaudet, joiden kanssa tulen hyvin toimeen. Toukokuussa niksautin nilkkani aika pahasti eikä se ole vieläkään täysin parantunut, mutta ei haittaa liikkumista ollenkaan.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? En osaa sanoa, mikä oli paras ostamani asia, mutta mukavin oli kuitenkin aurinkopullo, jonka löysin kirpparilta Virroilta kahden euron hintaan.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? Meillä vierailee tuon tuostakin naapurin poika, 4 v, jonka jutut ja touhut ovat hauskoja.

13. Kenen käytös masensi? Eipä tulee mieleen ketään, joka olisi masentanut minua.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? En tainnut tehdä mitään isoja hankintoja, joten eniten lienee käytetty elämiseen.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? Syyskuun viimeisenä viikonloppuna sain vieraakseni kaksi blogiystävää. Pari kuukautta vierailua suunniteltiin ja lopulta se toteutui ja meillä oli niin mukavaa. Ja sitä viikonloppua olen muistellut moneen otteeseen. Vilkutukset vain Eilalle ja Villa Lankalaan!


16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009? Eipä taida olla mitään erityistä laulua kuluneelta vuodelta.


17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi? yhtä onnellinen

b) laihempi vai lihavampi? kilon verran livavampi

c) rikkaampi vai köyhempi? kutakuinkin entisissä varoissa. Lottovoittojakaan ei ole tullut kuin kaksi kertaa vajaat 20 ekua! ;DD

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? Ainakin olisi pitänyt liikkua enemmän.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? Vähemmän olisi pitänyt laiskotella. Olen usein sanonut, että paljon saisin aikaan, jos olisin yhtä ahkera kuin olen laiska! ;DD

20. Kuinka vietit joulua? Joulu sujui rauhallisesti kotosalla miehen ja tyttären kanssa. Ja ihan perinteiseen tapaan.

22. Rakastuitko vuonna 2009? En rakastunut kehenkään uuteen ihmiseen, mutta rakastin samoja ihmisiä kuin jo aiemminkin.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua? Ei yhtään nytkään!

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? Katson hyvin vähän tv:tä, mutta Tanssii tähtien kanssa sai minut tv:n ääreen joka kerta.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? En vihaa ketään enkä vihannut viime vuonnakaan.


26. Mikä oli paras lukemasi kirja? Luin aika monia kirjoja enkä nyt muista, mikä olisi kaikkein paras. Mutta Pearl S. Buckin kirjasta Hyvä maa tykkäsin kovasti. Sen jälkeen olen lukenut muitakin Buckin kirjoittamia kirjoja, nyt taitaa olla neljäs hänen kirja (Kiinan keisarinna) kesken.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? Ei taida olla löytöjä musiikin alalta.

28. Mitä halusit ja sait? Halusin ja sain tehdä mukavia käsitöitä oman haluni mukaan ja ehdin. Ja sain esitellä ne täällä Lankapirtissä teille vierailijoilleni.

29. Mitä halusit, muttet saanut? Olen kai saanut kaiken haluamani, kun ei mitään tule mieleeni. Tai sitten muistini on niin huono, että olen unohtanut ne. Olenkohan muistanut edes halutakaan! ;DD

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna? En tainnut katsoa yhtään elokuvaa.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit? Enpä muuten muistanut, mutta lunttasin päivityksestä ko. päivältä. Kahvit juotiin kinuskikakun kera ja kortteja ja pieniä lahjoja olin saanut.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? Olen ihan tyytyväinen vuoteeni nytkin, joten en keksi tähän mitään asiaa.


33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009? Sinistä, punaista, ruskeaa, ajatonta, mukavaa.


34. Mikä piti sinut järjissäsi? Ihan tavallinen arkielämä riitti siihen.


35. Mikä uutinen on jäänyt parhaiten mieleesi? Nyt nousee ensimmäisenä mieleen Obaman saama Nobel-palkinto.


36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? En jaksa enää innostua poliittisista asioista juurikaan.

37. Ketä ikävöit? En oikeastaan ketään. Kaikki rakkaimmat ihmiset ovat kohtuudella saavutettavissa.


38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? Eipä tule ketään erityistä uutta tuttavuutta mieleen.


Nyt vielä vietetään loppuun tämä vuoden viimeinen päivä ja sitten aletaan uutta vuotta. Saapa nähdä, millaiseksi se osottautuu ja mitä tuo tullessaan. Mutta näin vuoden lopuksi haluan kiittää kaikkia täällä Lankapirtissä vierailleita kuluneesta vuodesta, erityiskiitos kaikille kommentin jättäneille! Kommenttinne antaa rikkautta tähän touhuun, muutenhan tämä olisi kovin yksinäistä puuhaa.
Suotuisaa ja käsityörikasta vuotta 2010 kaikille!


28 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista ja hyvää tulevalle vuodelle!

    PS. Tuo edellinen postaus oli mukava nostalginen aikamatka. Kiitos siitä ja kaikesta muustakin :)

    VastaaPoista
  2. Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ! On ollut mukava tutustua sinuun näin blogin välityksellä.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2010!
    Pidetään ystävyyden lippua korkealla :-D.

    Toivottavasti saadaan kevään suuri kokoontuminen aikaan nuoruuden opiskelukavereiden kanssa!

    VastaaPoista
  4. Hyvää Uutta Vuotta! On ollut mukavaa lukea blogiasi.

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava lukea kuluneen vuoden tapahtumisiasi. Monesti tulee minullekin mieleen mukava viikonloppumme joten eipäs jätetä tuota ainoaksi muisteltavaksi:)
    Lennähtääköhän tämä kommentti harakoille, nytpäs olen ovela ja kopion tämän jo valmiiksi...
    Oikein hyvää tulevaa vuotta sinulle ja perheellesi!!!!

    VastaaPoista
  6. Se onnistui kuin onnistuikin ekalla kerralla, kommentointi nimittäin, jee!

    VastaaPoista
  7. Raketit raikaa,
    ripaus taikaa,
    Hyvää Uutta Vuotta,
    tulevaa aikaa!

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta sinulle ja kiitos! :)

    VastaaPoista
  9. Sinulle myös oikein hyvää ja rikasta uutta vuotta.

    VastaaPoista
  10. Oikein hyvää uutta vuotta!
    On ollut ollut kiva saada kommenttejasi vuoden aikana.

    VastaaPoista
  11. Oikein hyvää uutta vuotta Sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  12. Olin äsken ulkona (-15 astetta) lumitöitä tekemässä ja vahtimassa rakettien pauketta ja naamani on vieläkin tönkköjäässä ja puhe epäselvää. Niinhän monilla muillakin tänään puhe sammaltaa, tosin meitä taitaa olla vähemmistö joilla raittiista ilmasta. Harvemmin meilläpäin näitä kovempia pakkasia viimevuosina on ollutkaan...
    Oikein hyvää tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  13. Oikein hyvää uutta vuotta :) Neulomisen iloa.

    VastaaPoista
  14. Kiitos osanotosta; elämä jatkuu.
    - Onnellista uutta vuotta 2010, ja käsityöintoa koko tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  15. Hyvää Uutta Vuotta sinullekkin... Täällä raketit jo paukkuvat ja kissaparka on piilossa sängyn alla... ;)

    VastaaPoista
  16. Olet kovin vaatimaton meemissäsi ja todennäköisesti myös ihmisenä, mutta sen sanon että olet ollut minulle, tuntemattomana henkilönä, aivan valtavan suuren hyvän olon tuoja kun olet niin usein muistanut minua lämpimillä sanoillasi ja myötäelämisellä.

    Kiitos Matleena siitä ja vähintään yhtä Onnellista Vuotta 2010 kuin tämäkin vuosi oli niin Sinulle kuin perheellesikin!

    PS. Huomasin juuri, että olet Kempeleläinen. Niin on jouluna täällä vieraillut tyttäremmekin perheineen.

    VastaaPoista
  17. Hyvää Uutta Vuotta sinullekkin!

    VastaaPoista
  18. Onnellista ja antoisaa uutta vuotta!
    Täällä raketit paukkuu joka puolella ja pakkanenkin. Blogissasi on aina kiva käydä ihailemassa ja saamassa oppia.Kiitos kaikista ohjeista!

    VastaaPoista
  19. Blogiasi on ollut kiva seurata. Kiitos myös hyvistä neulevinkeistä ja uusista ideoista! Onnellista vuotta 2010 sinullekin!

    VastaaPoista
  20. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle.
    Lankapirtti on ollut mieluisaa seuraa vuoden jokaisena päivänä.

    VastaaPoista
  21. Rauhallista mutta käsityörikasta uutta vuotta sinulle

    VastaaPoista
  22. Oikein hyvää ja onnekasta uutta vuotta!!!

    VastaaPoista
  23. Kiitos teille kaikille, rakkaat blogiystävät, kaikista ihanista ja mieltä lämmittävistä sanoistanne! :) On ilo saada aina kommentteja, ne tekevät tästä bloggailusta niin antoisaa. Rutistushalit teille jokaiselle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.