Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Valmiiksi tuli


Nyt kai voin jo sanoa, että Kevätäpäiväntasausyllätyshuivini on valmis, vaikka hieman loppukäsittely vaatii parantelua. Tämähän on menossa lahjaksi, joten saakoon viimeisen silauksensa lähempänä H-hetkeä.

Mallihan on Lankakomeron Päivin tekemä. Lämpöiset kiitokseni sinulle Päivi! Olet tehnyt suuren työn tarjotaksesi meille innokkaille tikuttelijoille tämän ohjeen. Olisi muuten kiva tietää, kuinka monta huivia on jo valmistunut tai valmistuu kevätpäiväntasaukseen mennessä.



Tässä kuvassa huivini väri on lähinnä oikeaa ainakin tämän koneen näytöllä. Lanka on Teeteen Elegant (70% kampavillaa, 30% tussahsilkkiä) ja sitä kului 85 g, joten ei ole kovin painava huivi. Tikuttelin 4 mm:n bampuisella pyöröllä, joka tuntui olevan oikein sopiva tälle langalle.



Aivan ohjeen mukaan etenin tekemällä kaikki osiot ja sain reilun kokoisen puoliympyränmuotoisen huivin, jonka korkeus on 95 cm ja leveys 210 cm.



Huivi on ihanan ohut, sopii hyvin hienosteluhuiviksi mutta sen voi kietoa kaulaankin. Minun 162-senttiselle pituudelleni on koko mielestäni liikaa, mutta huivi onkin menossa minua pidemmälle ihmiselle.

Mukava oli tehdä huivia yhdessä, kun sai seurata muidenkin työn etenemistä eri blogeissa. Ja mukava on nyt käydä ihastelemassa toistenkin valmiita huiveja. Olemme saaneet jo monta kaunista huivia valmiiksi ja lisää on vielä valmistumassa. Kiitos kannustavasta seurasta kaikille kanssaneulojille!




Täällä Lankapirtissä on vietetty tänään pienimuotoista juhlaa, kun minun kalenteri-ikäni taas kerran astui askeleen ylöspäin. Itsehän minä en ole vanhentunut lainkaan, enpä tietenkään. Kyseessä on vain sellaiset välivuosisynttärit eikä varsinaisia juhlia ole, mutta onpa perheeni ja monet ystävät muistaneet minua onnitteluilla. Kiitos niistä!



Kustikin polkaisi meille tuoden muutamia ihania kortteja ja suklaatiakin, nam, nam! Tuon ihanan mummokortin sain hyvältä ystävältäni, jonka kanssa jaan myös syntymäpäiväni! *Hän on minua nelisen tuntia nuorempi!* Olemme olleet ystäviä yli 40 vuotta ja asuneet lähinaapureina yli 20 vuotta, joten paljon meillä on yhteistä historiaa takana. Toivottavasti on yhteistä tulevaisuuttakin vielä pitkästi edessä. Siis me kaksi mummoa tuossa kortissa taas vietämme syntynmäpäiväämme! *Mummokortin minäkin hänelle lähetin, mutta en tätä samaa sarjaa!*
Nyt voisi muuten olla päiväkahvin ja kinuskikakun aika! ;)

44 kommenttia:

  1. Kyllä on upea huivi. Mielettömän ihanan värinen.

    VastaaPoista
  2. Huivi on tosiaan kaunis!
    Paljon onnea sinulle Matleena! Kivoilla korteilla on sinua muistettu.

    VastaaPoista
  3. Erittäin kaunis huivi! Ohuesta langasta tehty huivi on kyllä tosi upean näköinen eikä paljon rasita harteita painollaan :D

    Lämpöiset onnittelut sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kaunis on huivisi. :)

    Minun valmistuu, mutta nyt täytyi laittaa pottuja porisemaan ja kyllä nukahdinkin äsken kesken nurjan kerroksen. :)

    Halit ja lämpöiset synttärionnittelut sinulle! :)

    Teitähän on monta maaliskuun lasta. Marjut 6.3, Seija-sisko 9.3 ja Matleena 10.3.Korjatkaa, jos olin väärässä. :)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea! Ja aivan upean huivin olet kyllä tehnyt! Kerta kaikkiaan kaunis!

    VastaaPoista
  6. Oi, onnea sinulle. Nuorekkaalle mummulle.
    Huivistasi tuli henkäys, kevyt ja kaunis.

    VastaaPoista
  7. Kaunis on huivi ja niin ihanan ohutkin.

    Oletko muuten huomannut että ikä on suhteellinen käsite? Lämpöiset synttärionnittelut ja hali :)

    VastaaPoista
  8. Sydämelliset Onnentoivotukset!

    VastaaPoista
  9. Syntymäpäiväonnittelut minultakin!! Ja kyllä on kaunis huivi, aivan ihana!! Miten sen raskit antaa eteenpäin ;)

    VastaaPoista
  10. Todella ihana huivi!! Paljon onnea syntymäpäivänäsi!

    VastaaPoista
  11. Onnea synttärien johdosta! Ja aivan mielettömän upea huivi!

    VastaaPoista
  12. Kaunis on huivisi. Uskomattoman kevytkokoonsa nähden.Minullahan molemmat huivit oli aika painavia.
    Olen miettinyt samaa, eli kaikki yllärihuivien kuvat yhdessä paikassa olisi
    kiva juttu.
    Hauskaa, ettäeksyit blogiini jälkeläisen kautta, minä olen täällä vieraillut tiuhaan, minä vaan olen se laiska kommentoija.
    Oikein paljon ONNEA!

    VastaaPoista
  13. Ihanan ohut ja kevyt huivi ja väri...aivan ihana!

    VastaaPoista
  14. Todella kaunis huivi, upean värinen!
    Ja onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  15. Yhdyn kehukerhoon :-) Paljon onnea!. Ihminen on juuri sen ikäinen kuinka vanhaksi itsensä tuntee;-)

    VastaaPoista
  16. Kyllä on kaunis huivi. Noita ihanuuksia olen monissa blogeissa saanut käydä ihastelemassa. Sinun omasi on kivan värinenkin.

    VastaaPoista
  17. Vau miten ihana väri tuossa sinun huivissasi.. ja niin ihanan kevyen näköinen..siis tosi ihanaaa......

    VastaaPoista
  18. Upea huivi! Hyvää syntymäpäivää! :o)

    VastaaPoista
  19. Oi, siitä tuli kyllä upea! Minun täytyy vissiin kumminkin palata sen tekemiseen kanssa, eri langasta vain...

    VastaaPoista
  20. Kiitos kaikille kommenteista, kiva, kun pidätte huivista!
    Ja kiitos onnitteluistakin! :)

    Tupuna: Olen kuullut, että kautta aikojen on maaliskuussa ollut suurin syntyvyys, joten meitähän riittää. ;)

    Annikainen: Olen huomannut! Ei itseään tunne vanhaksi, ihmettelee vain, kun omat lapset ovat jo niin vanhoja. ;D

    Jaana: Raskin antaa, kun pääsee hyvään kotiin! ;D

    Mammutti: Kiva, että löysin sinut nyt edes! Eihän sitä aina jaksa kommentoida, mutta minä olen yrittänyt jaksaa aika usein, kun toivon sen ilahduttavan saajaansa yhtä paljon kuin itse ilahdun kommentin saadessani. ;)

    VastaaPoista
  21. Tuo huivi on ihnan mahtava. Suuri, kaunis ja ihana. :)

    VastaaPoista
  22. Heti kurkkaamaan! Upea on huivisi ja laadukas materiaali tekee tosiaankin siitä hienosteluhuivin :D

    VastaaPoista
  23. Upea on huivi. Miten tuollaista edes osaa tehdä.
    Onnea päivänsankarille.

    VastaaPoista
  24. Kyllä tuollaisen huivin kanssa kelpaa juhlia! Tämän päivän sankari ja huivin saajakin.
    Omani on vielä kesken...

    VastaaPoista
  25. Nna: Kiitos! :)

    Villanne: Kiitos! ;)

    Tiitsa: Sinäkin osaat, kun vain alat! ;)

    Neili: Vielä ehtii vaikka kevätpäiväntasauspäiväänkin, reilu viikko aikaa. ;)

    VastaaPoista
  26. Huivi on valtavan kaunis!
    Onnittelut; mehän vaan nuorrumme, ainakin mieleltämme!

    VastaaPoista
  27. Huivi todella kaunis !
    Lämpöinen onnitteluhalaus sinulle :)

    VastaaPoista
  28. Hyvää syntymäpäivää!

    Kaunis on sinun huivisi!

    VastaaPoista
  29. HUivi on tosi upea!
    Saa nähdä, kaivanko vielä omani esiin tuolta purkukorista ja teen sittenkin valmiiksi. Huiman iso se on!
    Onnea :)!

    VastaaPoista
  30. Onpa se kaunis! Ja myöhästyneet synttärionnittelut:)

    VastaaPoista
  31. Onnea synttäreistä ja hienosta huivista! Luulen saavani oman huivini valmiiksi kevätpäiväntasaukseen mennessä, mutta pingotuspaikka tulee olemaan ongelma. Vuodesohva meni muutossa varastoitavaksi myöhempää käyttöä varten.

    VastaaPoista
  32. Malli45: Niin me teemme, nuorrumme päivä päivältä! ;D

    Lettu ja Pirjo-Riitta: Kiitos! ;)

    Helmis! Kannattaa kaivaa! Kiva tätä oli tehdä ja lopputulos tosiaan kaunis. ;)

    MarjutJ: Kiitos! ;)

    Teisa: Sehän se on huono puoli isossa huivissa, mihin sen pingottaa. Meilläkin tuo sänky oli liian pieni ja tämäkin on pingottamatta eikä siis vielä parhaimmillaan. Nyt tuli mieleen, että pitäisiköhän tämä uusintapingottaa omalle parivuoteellemme, kun lähdemme reissuun. ;)

    VastaaPoista
  33. Aivan ihanan upea huivi! On siinä ollut pingottamstia!

    Myöhästyneet syntäärionnittelut!

    VastaaPoista
  34. Paljon onnea!
    Huivisi on aivan upea.
    Todella kaunis ja ihanan värinen.

    VastaaPoista
  35. Palaga ja Omppumato: Kiitos teillekin! ;)

    VastaaPoista
  36. Voi,kuinka kaunis tuo huivisi on! Unelmankevyen näköinen!
    Myöhästyneet onnittelut täältäkin (vieläkö ennättävät?)!

    VastaaPoista
  37. Irina: Kiitos! Kyllä ehtii, onkin keskiarvo kohdallaan, kun osa onnitteluista tuli jo etukäteen! ;D

    VastaaPoista
  38. Kaunis huivi! Ja onnea näin jälkikäteen! Olen lievästi sanottuna jäljessä blogien lukemisessa ja nytkin pitää ihan justiin lähteä töihin. Mutta onnea sinulle joka tapauksessa, tarvitaanhan sitä muulloinkin kuin synttäripäivinä! :)

    VastaaPoista
  39. Tulipa huivistasi kaunis. Väri on aivan mahtavan herkullinen.
    Taidanpa itsekin tehdä ohuemmasta langasta vielä huivin ;)

    VastaaPoista
  40. Mari: Kiitos! Onnea taidetaan tarvita päivä päivältä enemmän, kun tuota ikää näkyy karttuvan. ;D

    Ledu: Kiitos sinullekin! Onpa itselläkin käynyt mielessä, tekisikö toisenkin huivin. Mutta minä tekisin hiukan paksummasta langasta! ;)

    VastaaPoista
  41. gKauniin värinrn pitsinen huivi.

    VastaaPoista
  42. Äippä: Kiitos! Kiva kun sinäkin poikkesit tänne. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.