Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Tuntureiden kainalossa

Tervehdys Lapista! Perille on päästiin myöhään iltapäivällä auringonpaisteessa, majoittumistouhut on hoidettu ja saunottukin jo, joten nyt sitten jatkossa vain nautitaan olostamme täällä. Nettiyhteyskin saatiin pelaamaan alun kankeuden jälkeen ihan kohtuullisella nopeudella. Aiemmin meillä ei ole ollut täällä kone mukana, kun ennen meillä oli nettiyhteys kaapelin kautta mutta nykyisin toimimme Mokkulan avulla. Edellisestä käynnistämme onkin kulunut jo kaksi vuotta, kun viime vuonna kevättalvi meni muuttoa hoitaessa. *Kuten joku muistaaneekin, muutimme toiselle paikkakunnalle huhtikuun alussa vuos sitten!* Muuten olemmekin viihtyneet täällä kai jo kymmenenä talvena vähintään viikon. Tänne saapuminen oli iloa, tunturit kylpivät ihanassa auringonpaisteessa sinisen taivaan alla. Kylmää pohjoistuulta lukuun ottamatta kaikki oli kuin parhaimmissa muistoissamme olimme muistaneet.


Kaikille lämpimät kiitokset niistä monista hyvän loman toivotuksista edellisen päivityksen kommenteissa! Varmaan lomamme on erinomainen jo ihan niiden ansiostakin.



Matkalla ehdin kutoa melkein kokonaisen sukan itselleni. Aloituksen tein eilen illalla kotona ja noin 6 tunnin ajomatkan aikana ehdin tikutella sen päättelyyn saakka.


Päätelläkin olisin juuri ehtinyt, mutta kun teen sukkiin yleensä kolmen puikon päättelyn, niin en viitsinyt ruveta autossa silmukoita siirtelemään hakaneuloille työn kääntämistä varten.








Eilen sain valmiiksi kolmannen Etiopian nuttuni. Tämän tein ylhäältä alas - neuleena ja 2o2n-osuuden pyörönä. Lanka on Novitan Woolia ja pohjaväri on tummanluumun väristä ja raidat tein kaikenvärisistä pienistä nyssäköistä. Kuvassa värit ovat aika hailakat, oikeasti ne ovat aika räiskyvät jopa niin, että kutoessani ajattelin tämän nutun nimeksi sopivan Ilotulitus. Lopputulos on kuitenkin ihan mukavan näköinen, olen väreihin tyytyväinen.


Nyt saa Etiopian nuttujen neulominen jäädä minun osaltani ainakin tauolle. Ehkä kotiin palattua teen vielä yhden, ehkä en. No katsotaan sitten aikanaan, mutta yksi suunnitelma nutuksi olisi vielä olemassa.


14 kommenttia:

  1. Kiva, että kaikki on sujunut hyvin. :)

    Nopsaan olet sukan tikutellut ja nätti nuttu. :)

    Nauttikaa olostanne!

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla matkan sujuneen hyvin:-) Täällä etelässä oli aamulla tiet aika sojossa.

    Taas on Herra Uppiksella hieno nuttu yllään ja sukatkin olet nopsaan tikutellut:-) Monta nuttua sinä oletkin tikutellut, joten...

    Hauskaa ja rentouttavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
  3. Sullahan on kova tahti noitten nuttujen kanssa! Hieno juttu!
    Kivanvärsiet stepit!
    Nauttikaa!

    VastaaPoista
  4. Hauska raidoitus tuossa nutussa. :) Hyvää Lapin lomaa teille! :)

    VastaaPoista
  5. Ahkera olit matkalla, kun sait kokonaisen sukan valmiiksi. Oikein mukavaa lomaa jatkossakin:)

    VastaaPoista
  6. antoisaa ja hyvää lomaa teille minä aloitan työt huomenna ja minut vapaat on siten kesäkuussa jo kun on säästössä päiviä hoitovapaalta täälläkin paistaa aurinko ja aamulla oli pakkasta 10 astettapäijät-hämeessä Suomen luonto on kaunista katseltavaa

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista kaikille! Täällä odotellaan pakkasen lauhtumista (yöllä liki -30) ja ladulle pääsyä. ;)

    VastaaPoista
  8. Kuulostaapa ihanalta lomailupaikalta! Aurinkoisia hiihtokelejä teille sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  9. Vau!! Olette Lapissa! Ihanaa lomaa teille :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat nutut!
    Vaikka se tylsää neulottavaa tavallaan onkin, niin kyllä hyvä tarkoitus korvaa vaivannäön. Taas kerran mahdottoman hyvä tapa käyttää langanjämiä :). Tosi kauniit raidat!

    - hyvää lomanjatkoa myös!

    VastaaPoista
  11. Helmis: Juuri sen hyvän tarkoituksen takiahan näitä nuttuja viitsii tehdä huolimatta pitkäveteisestä tekotavasta.

    VastaaPoista
  12. Ihana nuttu!Suloinen ja värikäs:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.